Jos tosiaan alkaisit kaikkia noita tilastoimaan, niin samantienhän voisit kirjoittaa tarinan joka kierrokselta. Todennäköisesti et jaksa noita kaikkia tilastoida ja saatat alkaa pyöristelemään totuutta. Täss nyt puhun nimenomaan kohdista: ’mikä maila’, ’kuinka pitkälle’, ’kallistukset’, ’mitä aiottu’. Koska luetellut kohdat kuullostavat jopa täysin turhilta siinä mielessä, että niistä jotain oppisit.

Millä muuten meinasit mitata noissa griiniosumissa sen pallon etäisyyden reiästä? Eiköhän se hidastaisi peliä aika lailla. Oot varmaan sen löytänyt tuolta jenkkituurin tilastoista, mutta mietippäs nyt sitäkin että moista tilastoa ei pidetä edes et:llä.

Suosittelenkin unohtamaan listasi ja tutustumaan golfpisteen tilastonurkkaan (sivun yläreunassa olevan vaakapalkin kohdalta löytyvän clubhousen alta löytyy). Ja onhan siinä paljon samaakin, mutta ei nyt ihan ilmanpaineita sun muita sentään.

Laajimmillaan tilastointini on ollut seuraavaa

Putit: Green jaettuna kahdeksaan vyöhykkeeseen yksinkertaisesti etäisyyden mukaan: kuppi, alle 0.5 m, 0-5-1 m, 1-2 m, 2-4 m, 4-8 m, 8-16 m, >16m. Jokainen putti on siirtymä vyöhykkeeltä toiselle. Tilastoinnin tavoitteena estimoida siirtymätodennäköisyydet. Merkinttapa kortissa: esim 5 2 tarkoittaa ensimmäisen putin lähteneen 4-8 metrin päästä ja päätyneen 0.5 – 1 m:n päähän, josta toinen putti kuppiin (vyöhykkeiden numerointi kuppi = 0, muut 1-7)

Greenille tulo: edellinen merkintätapa kertoo tulovyöhykkeen, jaottelu sen mukaan, onko GIR vai ei GIR.

Lähestymiset. Täyden svingin ’aidot GIR-yritykset’ mailakohtaisesti jaoteltuna; jos osuu griinin, niin mille vyöhykkeelle, jos ei niin lyhyt/pitkä/vasen/oikea missi. Par3:t eroteltuna muista lähestymisistä. Merkintätapa: kotona kierroksen jälkeen muistellen (niin ei pääse dementiakaan yllättämään).

Avaukset par4:lla. Mailakohtainen erottelu, avauksen pituus 25 m:n jaottelulla ja luokiteltuna kolmeen kategoriaan: avauksen jälkeen hyvä GIR-mahdollisuus, vielä jonkinmoinen GIR-mahdollisuus jäljellä, GIR-mahdollisuus menetetty. Merkintätapa: kotona kierroksen jälkeen muistellen.

Tämän tilastointitavan takana on ajatus taktiikan matemaattisesta analyysistä dynaamisen optimoinnin menetelmin, joista olen luvannut joskus kertoa näillä sivuilla, kunhan ehdin.

Tilastointi on valittava niin, että saa riittävän statistiikan estimaattien luotettavuuden varmistamiseksi. Tämän vuoksi en esim tilastoissa erittele putteja kallistusten mukaan enkä mitään sääolosuhteiden mukaan, vaikka nämä tietysti vaikuttavat.

Niin, ja näiden lisäksi sitten kaikki ne tavalliset (putit, GIR-putit, GIR, väyläosumat, parx-ka:t, SS, UD, penaltit.

Tällainen tilastointi ei hidasta peliä eikä häiritse pelikavereita. Olen kyllä havahtunut siihen, että se hieman häiritsee omaa keskittymistä ja niinpä viime kesän menin kevyemmällä statistiikalla.

Yleisenä ohjeena vielä: tilastointi on suunnitelatava sen mukaan, miten tilastot aikoo analysoida. Analyysiä varten puolestaan on valittava tulkinnan mallirakenne. Mallirakenteen valinta edellyttää pelin abstrahoimista matemaattiseksi rakenteeksi.

Ois hauska nähä kun Pappa purkaa ton tilastointinsa kahden vuoden ajalta ja johtaa siitä valmennukselliset johtopäätökset harjoittelun ohjaamiseen 🙂

Meillä on ollu tuossa kebaxin kanssa hetken aikaa vireillä sellaisen asiallisen pulikan teko aiheen tiimoilta. Ja kiire. Mutta eiköhän tuokin tuosta valmistu kaiken muun ohella….

Pappa Tykki kirjoitti: (9.2.2008 12:17:41)
Esimerkiksi: 320 m par 4:lla r5+r7 on parempi kuin d+pw, varsinkin jos drivealuetta on yhtään kavennettu.

Tuon nyt näkee otsallaankin ilman minkäänlaisia tilastoja. Mutta tämähän oli vaan esimerkki 🙂

Pappa Tykki kirjoitti: (9.2.2008 12:17:41)
Tai Pickalan Forestin reiällä 5 (par 5) valinnat ovat r3+r8+r9, josta on birkkukin tullut. Tätä en ole nähnyt kenekään muun pelaavan, vaikka se on kyllä optimaalista aina sille tasolle asti, jolloin pelaaja pystyy yrittämään kahdella päälle (mitä on omaan ryhmään sattunut alle 3 kertaa noin 60 kentällä pelaamani kierroksen aikana).

Yrittämään pystyy mistä vaan eriasia pääsekö sinne mitenkään.
Mutta tähän vapaasti siteeraten Golf World lehdestä Mickelsonia kun haastattelija halusi neuvoa miten hänen pitäisi toimia jotta pääsisi kahdella par5 kernille. Pili sanoi, että aina kannattaa yrittää, oli matka ja esteet mitä tahansa edessä, se pitää pelin hauskana.

Jamasa Lupe kirjoitti: (9.2.2008 12:31:44)

Pappa Tykki kirjoitti: (9.2.2008 12:17:41)
Esimerkiksi: 320 m par 4:lla r5+r7 on parempi kuin d+pw, varsinkin jos drivealuetta on yhtään kavennettu.

Tuon nyt näkee otsallaankin ilman minkäänlaisia tilastoja. Mutta tämähän oli vaan esimerkki 🙂

Pappa Tykki kirjoitti: (9.2.2008 12:17:41)
Tai Pickalan Forestin reiällä 5 (par 5) valinnat ovat r3+r8+r9, josta on birkkukin tullut. Tätä en ole nähnyt kenekään muun pelaavan, vaikka se on kyllä optimaalista aina sille tasolle asti, jolloin pelaaja pystyy yrittämään kahdella päälle (mitä on omaan ryhmään sattunut alle 3 kertaa noin 60 kentällä pelaamani kierroksen aikana).

Yrittämään pystyy mistä vaan eriasia pääsekö sinne mitenkään.
Mutta tähän vapaasti siteeraten Golf World lehdestä Mickelsonia kun haastattelija halusi neuvoa miten hänen pitäisi toimia jotta pääsisi kahdella par5 kernille. Pili sanoi, että aina kannattaa yrittää, oli matka ja esteet mitä tahansa edessä, se pitää pelin hauskana.

Otsallaan näkee paljonkin. Silmillään vaan usein näkee ettei otsalla ole katsottu 😉

Hieman vakavammin: otsallaan on jo vaikeampi arvioida, kuinka paljon särmää r5+r7 antaa d+pw:n nähden. Tämä puolestaan voi olla hyödyllistä reikäpelissä tai muussa mies misetä vastaan -tilanteessa. Ehkä jopa siinä harjoittelun painotusten miettimisessä, mitä ts peräsi.

Tarkkaa semanttista vainua sinulta. Käytin löysää ilmaisua ’pystyy yrittämään griinille’. Tarkoitin ’on mielekästä edes harkita kohteen asettamista griinille’. Tietysti tuolla Pilin logiikalla voisi kysyä, että miksi odottaa toiseen lyöntiin – miksei yritä par 5:lla yhdellä päälle? Taisi Pili vähän vedättää haastattelijaa.. ehkä se Pilikin vähän taktiikkaa miettii? Tai, siis, no, sen US open tötöilyn perusteella – ehkä ei sittenkään, ehkä se viimeinen reikä meni just noiden haastattelussa esitettyjen ajatusten mukaan.

Minä tilastoin lyöntini normaaliin tuloskorttiin (mahtuu hyvin useimpiin) numeroilla ja koodeilla seuraavasti:

Arvostelen lyönnin (paitsi putit) numeroilla 0-3:
– 3 on hyvä lyönti, mittaa tarpeeksi ja väylällä tai greenillä
– 2 on joko mitaltaan normaali, mutta raffissa/bunkkerissa tai lyhyt ja väylällä
– 1 on huono, mutta pelattavissa (metsässä, raffissa, mutta pahasti sivussa tai lyhyt)
– 0 on vesi tai out (rankku seurauksena)

Lisäksi huonoon lyöntiin saatan merkata lopputuloksen:

W = vesi, B = bunkkeri, F = metsä, josta voi löytyä selitys myös seuraavaan huonoon lyöntiin (useinhan huono avaus johtaa huonosta paikasta huonoon jatkolyöntiin jne)

Putit merkkaan yleensä vain määränä (viheriöllä)

Koodeilla merkkaan lisäksi:
– S = slaissi, H = hukki, T = toppi, R = oikealle, L = vasemmalle, p = pitkä, LY = lyhyt, K = korkea, M = matala (muitakin voi keksiä)

Lisäksi merkkaan mailan (ainakin avauksessa ja väylälyönnissä), esim:
– D = driver, P1-P3 = puumaila, R3-R9 = rautamaila, W = wedge, L = lobby, S = Sandi R = rautapuu

Laskemalla sitten pelin jälkeen esim avauksen, väylälyöntien jne pistekeskiarvon saa selville parhaimman ja heikoimman alueensa kierroksella (varsinkin kun vertailutuntumana on aikaisemmat pisteytykset). Tarkastelemalla sitten huonoimman alueen (minulla usein avaus) merkintöjä tarkemmin, saa käsityksen mitä pitäisi eniten harjoitella ja millä mailalla. Ilman tätä tilastointia on vain tuntuma, mutta usein tilastointi antaa paljon paremmin kuvan kehitettävistä alueista,