Nello Kordan korpivaellus loppui kertaheitolla ylivoimasella esityksellä.
Nelly Korda palasi Chevron Championshipin valtiattareksi vuoden tauon jälkeen, kun hän voitti uransa kolmannen major-tittelin Houstonissa, Teksasissa myöhään sunnuntaina Suomen aikaa.
Voiton myötä Korda, 27, nousee myös maailmanlistan ykköseksi ohi kisasta jatkokierroksilta karsiutuneen ja yhä ilman major-voittoa olevan Thaimaan Jeeno Thitikulin. Korda ehti olla maailmanlistan kärjessä ensimmäisellä yrittämällä 71 viikon ajan.
Kauden ensimmäisessä naisten major-kilpailussa Korda oli omaa luokkaansa. Hänen yhteistuloksensa -18 oli viisi lyöntiä parempi kuin toisen sijan jakaneiden Thaimaan Patty Tavatanakitin ja Kiinan Ruoning Yin.
Korda ratkaisi pelin jo kahden ensimmäisen kilpailupäivän aikana pelaamalla molemmat kierrokset 65 lyönnillä. Viikonloppuna tahti tasaantui, jälkimmäiset kierrokset vaativat 70 lyöntiä.
Vaikka etumatka oli tuntuva, ja vaikka mestari käynnisti päätöspäivänsä tekemällä kaksi birdieä kolmen ensimmäisen reiän jaksoon, oli asetelma Kordan mukaan vaativa loppuun saakka.
”Se oli kova viikko. Rehellisesti sanottuna, kun on noin iso johto, tilanne ei ole helppo. Tämä oli ehdottomasti yksi mentaalisesti vaikeimmista asioista, jonka olen tehnyt”, Korda kommentoi.

Kiinan Ruoning Yin uusi viimevuotisen kakkossijansa Chevron Championshipissä. Kuva: Getty Images.
”Minulla on uskomaton tukiverkosto, uskomaton perhe, joka on takanani, uskomaton caddie ja olen vain iloinen siitä, että pystyin tähän”, Korda sanoi.
Eurooppalaisittain kisa ei ollut menestys. Paras eurooppalainen oli sijan seitsemän jakanut Englannin Lottie Woad. Hänen lisäkseen 20 parhaan joukkoon mahtuivat vanhan mantereen pelaajista ainoastaan sijan kymmenen jakanut Englannin Charley Hull (-5) ja sijan 12 jakanut Espanjan Carlota Ciganda (-4).
Hull ja Woad ovat myös ainoat eurooppalaiset naisten maailmanlistan 20 parhaan joukossa.
Naisten major-kausi jatkuu 4. kesäkuuta U.S. Women’s Open -kilpailulla.

