Välimäki saa peliseuraksi linnassakin istuneen Masters-voittajan: ”Valmiina oltaisiin pelaamaan jo!” - Golfpiste.com

7.4.–14.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][7]
KilpailuaSuomalaista

7.4.–14.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][7]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Masters

Välimäki saa peliseuraksi linnassakin istuneen Masters-voittajan: "Valmiina oltaisiin pelaamaan jo!"

Sami Välimäki haki tiistain harjoituskierroksella tuntumaa Augustan kentän 18. reiän griinibunkkeriin.

Kauden ensimmäisen major-turnauksen kahden ensimmäisen pelipäivän ryhmät on arvottu.

Uransa ensimmäisen Masters-turnauksen torstaina käynnistävä Sami Välimäki pelaa kaksi ensimmäistä kierrosta mielenkiintoisessa ryhmässä. Hän saa seuraa vuoden 2009 Masters-voittajasta Angel Cabrerasta, joka juhli aikanaan myös U.S. Openin voittoa. Ryhmän kolmas pelaaja on yhdysvaltalaisamatööri Jackson Herrington.

Ryhmä lähtee kentälle torstaina heti aamutuimaan, kello 8.14 paikallista aikaa. Suomessa kello on tuolloin 15.14. Perjantaina ryhmän lähtöaika on Suomen aikaa kello 18.27.

Mutta on se aina hienoa saada tuollainen voittaja mukaan

Tiistain harjoituskierroksen jälkeen Mastersin viralliselle haastattelupisteelle saapunut Välimäki oli ehtinyt jo kuulla peliseuraksi tulevasta entisestä mestarista.

”Ei ihan parasta vetoapua enää saa, ja voi olla jo parhaat päivänsä nähnyt. Mutta on se aina hienoa saada tuollainen voittaja mukaan”, Välimäki luonnehti kohteliaaseen tyyliinsä.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Golfpiste (@golfpiste) jakama julkaisu

Linnatuomio takana

Angel Cabrera oli aikoinaan yksi major-kilpailujen mustista hevosista, joka oli valmiina pistämään kampoihin ennakolta kovemmille kilpakumppaneille. Huippuvuosiensa jälkeen Cabrera on ollut otsikoissa täysin toisenlaisista asioista, sillä hän kärsi 2,5 vuoden vankeustuomion perheväkivallasta.

Argentiinalaispelaaja vapautui vankilasta vuonna 2023. Hän pelaa tätä nykyä PGA Tour Champions -kiertueella, jossa hän otti viime vuonna kaksi major-voittoa.

Viime vuonna Cabreran tie tyssäsi Augustassa kahden ensimmäisen päivän jälkeen, kun tulostaululla oli yhteistulos +11.

Lupaavasta amatööristä kiriapua

Pari viikkoa Mastersin jälkeen 20-vuotissyntymäpäiviään viettävä Jackson Herrington on yksi lupaavista yhdysvaltalaisamatööreistä. Hän sijoittui viime vuoden U.S. Amateurissa toiseksi. Tennesseen yliopistossa opiskeleva Herrington tekee Mastersissa major-debyyttinsä.

Vasemmalta puolelta palloa lyövä Herrington on U.S. Amateur -menestyksensä jälkeen napannut kolme top 10 -sijoitusta yliopistokilpailuista. Sieltä on tosin pitkä matka major-kilpailujen menestyjäksi, mutta Herringtonin matka on vasta alussa.

Kuumissa ryhmissä kuhinaa

Avauspäivien ennakolta kuumimpiin ryhmiin on sijoitettu kisan suurimmat ennakkosuosikit. Torstaina aamupäivällä huomio kiinnittyy Bryson DeChambeaun, Matt Fitzpatrickin ja Xander Schauffelen ryhmän ohella puolustavan mestarin Rory McIlroyn ryhmään. Hänen kanssaan pelaavat Players Championshipin voittaja Cameron Young ja U.S. Amateur -mestari Mason Howell.

Iltapäivän kuumissa ryhmissä ovat Jon Rahm, Chris Gotterup ja Ludvig Åberg sekä Scottie Scheffler, Robert MacIntyre ja Gary Woodland.

Lue seuraavaksi: Välimäen Masters-viikko alkoi oudolla sekaannuksella ja perusteellisella harjoituskierroksella

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje