Jeeno Thitikulilla on mahdollisuus voittaa LPGA Tourin ranking ensimmäistä kertaa urallaan. Esteeksi voi nousta ainoastaan yksi nainen.
LPGA Tourin kauden huipennus, CME Group Tour Championship käynnistyi eilen torstaina Floridan Naplesissa. Rankingin kärjessä on ennen finaalia Thaimaan Jeeno Thitikul, Suomessakin taannoin asunut maailmanlistan ylivoimainen ykkönen. Avauskierroksen jälkeen hän on kilpailussa kolmantena tuloksella 67 (-5). Eroa kisaa johtavaan Etelä-Korean Somi Leehen (64/-8) on kolme lyöntiä.
Thitikul puolustaa kisan voittoa. Viime vuonna hän nappasi itselleen ennätyksellisen neljän miljoonan dollarin voittopotin päättämällä kilpailunsa eagleen ja birdieen.
Sen jälkeen Thitikul on edennyt askel askeleelta kohti maailman ehdotonta kärkeä ja kuluva kausi on ollut häkellyttävän hyvä. Maailmanlistalla koossa on 12,5 pistettä, kun toisena olevan Nelly Kordan saldo on 8,4. Ero on valtava. Thitikulilla on koossa lähes tuplapisteet kolmantena olevaan Japanin Miyu Yamashitaan nähden.
Viimeiset neljä kisaa Thitikul on pelannut kuin hurmiossa. Edellisessä startissaan hän oli neljäs, sitä ennen hän voitti oltuaan kahdessa edellisessä kilpailussaan toinen. Koko kauden aikana hän karsiutunut vain kerran. Jatkoon päästyään hän on ollut heikoimmillaankin 30:s.
Miyu Yamashita pelaa LPGA Tourilla ensimmäistä kauttaan. Japanin kiertueella hän on voittanut 13 kilpailua. Kuva: Getty Images
LPGA Tourilla Thitikul sijoittui kaudella 2023 rankingissa seitsemänneksi. Vuotta myöhemmin sijoitus oli neljäs. Lähimmäs Race to CME Globen voittamista hän ylsi kaudella 2022 ollen toinen. Menestyksen keskellä on helppo unohtaa thaimaalaislahjakkuuden olevan vasta 22-vuotias.
Tänä vuonna Thitikulin rankingvoiton ainoa uhkaaja tulee Japanista. Miyu Yamashita on Thitikulin lisäksi ainoa pelaaja, joka on pystynyt voittamaan kiertueella kuluvalla kaudella kaksi kisaa. Top 10 -sijoituksia Yamashitalla on 12, Thitikulilla 13. Avauskierroksen jälkeen Yamashita (70/-2) on Thitikulia kolme lyöntiä perässä jaetulla 32. sijalla. Voittamalla finaalin hän pystyisi nousemaan rankingin kärkeen riippumatta siitä, monesko Thitikul finaalissa on. Thitikulin pistejohto on kuitenkin niin suuri, että vain voitto riittää japanilaiselle.
Lue seuraavaksi: Haastattelussa pikaisesti maailman huipulle noussut ”kesäsuomalainen” Atthaya Thitikul

