Lindell kiipesi lähemmäs kärkeä ja Pulkkanen taisteli itsensä loistokierroksella viikonlopulle - Golfpiste.com

13.1.–20.1. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista

13.1.–20.1. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Lindell kiipesi lähemmäs kärkeä ja Pulkkanen taisteli itsensä loistokierroksella viikonlopulle

Oliver Lindellin tiilyönti reiällä 14 perjantaina. Kuva: Getty Images

Tapio Pulkkanen nousi loistokierroksella karsintaviivan paremmalle puolelle.

Oliver Lindell ei saanut nauttia pitkästä levosta Skotlannissa DPWT-kiertueen Nexo Championship-kilpailussa. Ensimmäisen kierroksensa viimeisten pelaajien joukossa valmiiksi saanut suomalainen ampaisi kentälle perjantaina jo kello 7.40 paikallista aikaa.

Tyypillisesti aamuryhmissä pelaavat pääsevät kiertämään kenttää hieman tyynemmässä säässä, mutta perjantaina tuuli pysytteli navakkana jo aamun ensitunneista lähtien.

Lindellin onnistui alustaa useita hyviä birdie-paikkoja, mutta perjantaina viime viikkoina vahvasti putannut porvoolainen ei pystynyt paikkoja optimaalisesti hyväkseen käyttämään. Kierroksen edetessä puttikin alkoi toimia totutulla tavalla ja kierrostulosta 70 (-2) voi pitää erinomaisena.

Lindell jakaa kilpailussa hienosti viidettä sijaa. Eroa kisaa johtavaan Skotlannin Grant Forrestiin on viisi lyöntiä.

”Tänään oli vielä eilistäkin parempaa tekemistä. Putti oli jälleen hyvässä iskussa, yhden lyhyen laitoin ohi, mutta muuten varmaa tekemistä. Tuossa tuulessa kaikki tekeminen on haastavaa, kun välillä tuntuu lyöneensä hyvän lyönnin, joka ei päädy lähellekään reikää. Kahteen ensimmäiseen päivään voi olla tyytyväinen, kärki tulee tuskin karkaamaan kauas, eli hyvin messissä ollaan kohti viikonloppua”, iloitsi Lindell.

Lindell on pelannut kenttää maltilla ja valinnut hyökkäyspaikat taiten.

18. väylän draivi lensi vastatuuleen noin 210 metriä… 11. väylän draivi selkätuuleen kantoi sen 325 metriä.

”Vaikea on täällä lyödä yhdelläkään par 5 -väylällä kahdella päälle. Pitäisi lyödä kaksi todella hyvää lyöntiä, jotta voisi juuri ja juuri riittää, eli ei ole riskin arvoista. Myötätuuliväylät ovat sellaisia, joihin tulee iskeä, ja vastatuulireiät pitää vain pelata fiksusti. Aamulla pelatessa oli kiva, kun ei tarvinnut taistella sitä iltapäivän cuttia vastaan, vaan pääsi kivasti hoitamaan homman alta pois”, hän sanoi.

Aberdeenissa tuuli on olennaisin pelaamiseen vaikuttava muuttuja. Lindell antoi silmiä avaavan vertauksen siitä, kuinka erilaista on pelata myötä- ja vastatuuleen tällä viikolla.

”18. väylän draivi lensi vastatuuleen noin 210 metriä ja kakkoslyönti rautakolmosella meni vain 140 metriä. Sitten kun verrataan myötätuuliväyliin, niin viimeisen väylän avaus rauta 3:lla lensi 280 metriä, eli kaksi kertaa sen mitä vastatuuleen. 11. väylän draivi selkätuuleen kantoi sen 325 metriä, joka on toista sataa metriä pidempi kuin vastatuuleen.”

Kisan toinen suomalaispelaaja, Tapio Pulkkanen lähti metsästämään jatkopaikkaan oikeuttavaa kierrosta vasta kello 15.40 Suomen aikaa. Pulkkanen onnistui perjantaina hienosti, pelasi kierroksensa kolme alle (69) ja nousi jakamaan sijaa 38. Vain kolme pelaajaa teki perjantaina paremman tuloksen, joten kierrosta voi hyvällä syyllä pitää erinomaisena. Pulkkasen avauspeli oli varmaa ja rautalyöminen ehkä kauden parasta. Kun puttikin kulki, tulosta tuli.

”Vaikean jakson jälkeen maistuu kyllä tämä rundi. Paikkoja oli vielä vähän parempaankin. Pitkä peli oli tänään todella kohdallaan. Ei mitään kummempia kikkoja ollut tänään. Käsittelin palloa tuulessa vaan paremmin”, Pulkkanen kommentoi.

Lauantaina Pulkkanen käynnistää kierroksensa kello 10.23 Suomen aikaa ja Lindell kello kolme tuntia myöhemmin.

Artikkelia on päivitetty kello 22.12.

Lue seuraavaksi: Oliver Lindell hallitsi Skotlannin tuulet, Pulkkasella oli vaikeampaa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (13 kpl)