Oliver Lindell hallitsi Skotlannin tuulet, Pulkkasella oli vaikeampaa - Golfpiste.com

13.1.–20.1. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista

13.1.–20.1. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Oliver Lindell hallitsi Skotlannin tuulet, Pulkkasella oli vaikeampaa

Oliver Lindell oli hyvällä tuulella Skotlannin kisan avauspäivänä. Kuva: Getty Images

Perjantaina Lindell käynnistää kierroksensa jo ennen kymmentä Suomen aikaa.

Oliver Lindell sai upean alun DPWT-kiertueen Nexo Championship -kilpailulle Skotlannissa, kun hän upotti birdien kentän käynnistävällä par-viitosella. Suurempia vaikeuksia Lindellillä ei ollut myöhemminkään, mutta hieman ote kirposi päivän lopulla.

Lopulta kierrostulos 71 (par) riittää jaetulle 28. sijalle. Birdiejä syntyi neljä ja bogeja sama määrä. Tasaisessa kisassa tulos ei kuitenkaan tarjoa kovin kummoista turvamarginaalia cut-rajaan. Jos kortissa olisi vain pari lyöntiä enemmän, Lindell olisi viivan heikommalla puolella, joten perjantaina hänen on onnistuttava hyvin yltääkseen mukaan viikonlopulle.

Jos kisakierros myötätuulessa sujuikin, samaa ei voi sanoa valmistautumisesta kisaan.

”Ei mennyt matkustaminen tänne sitten ollenkaan putkeen. Toinen takapyörä osui jo maahan Aberdeenin lentokentällä, kunnes kapteeni teki u-käännöksen ja lennettiin takaisin Heathrow’n lentoasemalle. Sieltä otimme caddieni Eetun kanssa vuokra-auton alle, ja ajoimme maanantaina neljä tuntia ja tiistaina loput kuusi tuntia perille”, Lindell kertoi ennen kisaa.

Valmistautumisaika jäi sattumuksen johdosta melko lyhyeksi, mutta Lindellin pelivire lupaa hyvää. Miehen varma bravuurilyönti on matala fade, joka sopii tuulisille linkseille mainiosti. Torstaina tuuli olikin ajoittain todella navakkaa.

”Hyvä päivä oli tänään, etenkin tiiltä, kun pääsi aina lyömään ’normaalivetoja’ lähestymisiin avausten jälkeen. Putti oli myös edelleen iskussa, vaikka tuolla kovassa tuulessa en saanutkaan niitä liiemmin sisään, sillä kovassa tuulessa on vaikea arvioida putin käyttäytymistä ja griinit ovat links-tyyliin liukkaat. Vastatuuleen oli rautojen kanssa jonkin verran haasteita, ja niillä väylillä bogit tulivatkin tänään. Par-tulos on oikein hyvä täällä iltapäivällä”, kommentoi Lindell.

Tapio Pulkkanen julkaisi ennen kisan alkamista ylistäviä kommentteja Trump International Golf Links -kentästä. Pulkkanen rankkasi kentän viiden parhaan joukkoon pelaamistaan. Hän luonnehti sitä vaikeaksi, mutta reiluksi.

Ensimmäisellä kilpailukierroksellaan Pulkkanen ei kuitenkaan vielä kentän metkuja pystynyt selvittämään ja selättämään. Tulos 77 (+5) jättää perjantaille jatkopaikkaa ajatellen hurjasti kirittävää. Päivän päätteeksi Pulkkasen ero karsintarajaan on todennäköisesti kuusi lyöntiä.

Kisan kärkitulos on Richard Sternen 67 (-5). Muutaman pelaajan kierros on kuitenkin vielä kesken.

Artikkeliin lisätty Lindellin kommentit klo 22.44.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)