Lindell jätti lauantaina nimekkään pelikaverinsa varjoonsa.
Oliver Lindell (-6) onnistui jälleen parsimaan hyvän tuloksen Leopard Creekin kentällä Etelä-Afrikassa pelattavassa DP World Tourin kilpailussa. Hän käytti kolmanteen kierrokseen 70 lyöntiä, ja on kiivennyt jaetulle 19. sijalle.
Kierroksen alku ei Lindellille hyvää lupaillut. Hän löi kakkosella semiraffista draiverilla keskelle puskaa ja otti kolmosella kolme puttia. Jatko oli kuitenkin vankkaa tekemistä. Hän sai vauhdin päälle sisääntulon puolivälissä, ja tehtaili kuuden viimeisen reiän aikana neljä birdieä.
”Puolessavälissä oli pari hyvää paikkaa, ja kyllähän huuruun meinasi taas mennä, mutta maltti riitti ja lopussa sain pari puttiakin sisään”, Lindell sanoi.
Lindell on seitsemän lyöntiä kärjestä. Top 10:een matkaa on neljä lyöntiä vähemmän. Tähtäimessä on myös uran paras DPWT-sijoitus. Se näkee päivänvalon, jos hän yltää Malelanessa 13 parhaan joukkoon.
Hän pelasi maailmanlistalla toiseksi korkeimmalle (55:s) rankatun eteläafrikkalaisen, Christiaan Bezuidenhoutin kanssa. Kolminkertainen DPWT-voittaja jäi lauantaina suomalaisen varjoon. Lindell kehui kotiyleisön suosikkia.
”Mukava heppu. Aika monta vuotta siitä, kun viimeksi pelattiin samassa ryhmässä.”
Lindell on kärsinyt keskiviikosta lähtien flunssasta, mutta kertoi olon tuntuneen jo hieman paremmalta.
Alfred Dunhill Championship jatkuu Marcus Kinhultin (-13) komennossa. Ruotsalaisella on kierroksen loppupuolella lyönnin johto Etelä-Afrikan Ryan van Velzeniin.
Tuo maltti on tärkeä osa Oliverin hyvän pelaamisen perustaa. Risk reward ajattelu on myös hyvällä mallilla. Maltti katoaa helposti, kun tulee pari bogia tai tupla. Näin ei ole käynyt pitkään aikaan.
Toivotaan että myös cut-putki jatkuu ja saamme lukea Oliverin realistisia analyysejä kisoista ja tarinoita matkan varrelta täällä golfpisteessä.
Kuinkahan monta cuttia hän on jo selvittänyt peräjälkeen? Taitaa jo olla ennätysvauhdissa. On se hienoa kun kaveri pelaa viikosta viikkoon neljä ehjää kierrosta, oli flunssaa tai ripulia, ei haittaa yhtään! Tuollaista turnauskestävyyttä olen harvoin suomalaisilta pelaajilta nähnyt. Ja ensi viikolla jatkuu.
Hienoa, että jollakin suomalaisella kulkee. Mihin toimittajat ovat unohtaneet Samoojan? Onko jäljellä enään muuta kiertuetta kuin Finnish Tour johon pelioikeus?
Samooja voisi hakea korttia DPWT:lle CT:n kautta. Toinen vaihtoehto on pelata Asien Tourilla. Sija 115 riittänee pelioikeuteen. Kallea olisi kiva seurata jälleen 2026 DPWT:llä. Asien Tour on vähän etäinen ainakin minulle Kallella olisi vielä paljon annettavaa.
Niin voisi, mutta vaikeaa se on, koska hänellä ei ole mitään kategoriaa CT:lle. Jos hän saa muutaman villin kortin Golfliitolta, niin sitten pitäisi esittää kentällä paljon kovempia otteita kuin tänä vuonna, jos mielii DPWT tourille.
Tämä oli 12. peräkkäinen läpäisty cut. Matkaa erään Tiger Woodsin halussa pitämään peräkkäisten cut:ien läpäisyyn on enää 130 turnausta.
No, ei nyt ollut tarkoituskaan alkaa heti vertailemaan maailman kaikkien aikojen parhaan ennätyksiin. Pysytään nyt ihan vaatimattomasti suomalaisella tasolla. Mutta hyvä tietää kaveri että löytyy aina joku terävämpi kaveri kommentoimaan.
Miksi niin monet suomalaisista ns. golfareista mollaavat suomalaisia pelaajia kun nämä epäonnistuvat. Tietenkin paljastavat etteivät ymmärrä huippugolfia. Monet huippupelaajista ovat kärsineet ongelmista myös melko pitkiä aikoja. Esim Stensson oli usean vuoden ihan pihalla, mutta nousi uudelleen huipputasolle ja voitti paitsi olympiahopean myös ensimmäisenä pohjoismaalaisena majorin, ts Openin.
👏👆
Jos ei verrata Lindeliä ihan vielä golfin GOATiin Tigeriin, niin suomalaisten rankingissa Oliver taisi siirtyä kakkoseksi. Ilosella tehtyjä peräkkäisiä cutteja parhaimmillaan 11. Korhosen Mikolla kärjessä tais olla 15 jos oikein katsoin. Ei sitä enää oikein muistanutkaan miten kova Mikko I oli omassa primessaan esim. kausi 2014.
”Oliver Lindell esitti vakuuttavan loppukirin.”
Joo, kolme viimeistä neljä yli tänään! Hän toistaa jo suomalaisittain niin tuttua kaavaa.
Joskus on hyvä kokeilla hyökkäystä. Hyökkäyksien puuttumisesta täälläkin moni valittanut 😏. Nyt se meni aika lailla pieleen. Tästä opitaan ja seuraavassa kisassa ollaan jälleen vähän viisaampi.
Kokonaisuudessa hyvä kisa terveysongelmista huolimatta.
Otsikko ja koko artikkeli liittyivät lauantain kierrokseen, jolloin pelasi takaysillä neljä birkkua.
Uutinen on lauantain kierroksesta. ei voi kauhalla vaatia ja niin edelleen…
Tuskin täällä kenellekään oli epäselvää, että otsikko koski lauantain kierrosta. Ei vaadita suurtakaan ymmärrystä kisoja seuraavilta, että havaitsee otsikon tuskin tarkoittavan sunnuntain kierrosta.
Tosikoille suosittelen heräämistä!
Kommentissasi on vielä vähemmän järkeä jos muka olit tajunnut tämän sitä laittaessasi. Ei taida herääminenkään auttaa jos ymmärrys kilpagolfista on tuota luokkaa!
Niin, tuohon sunnuntaina postattuun kommenttiin olin selvennykseksi laittanut sanan ”tänään” tarkoittamaan sitä viimeistä kierrosta. Tämän ovat lukemisen ymmärryksellä varustetut varmasti huomanneetkin!
Siinä tapauksessa tuossa lauantain otsikon mukaan nostamisessa ei ollut mitään järkeä, kuten jo edellisessä viestissä kirjoitin. Luetun ymmärtämisen kanssa siis katse nöyrästi peiliin. Muutenkin koko kommentista huokuu täysi ymmärtämättömyys kilpagolffista, joten tämä sinulle rautalangasta vääntäminen on täten täysin turhaa. Voimia loppuvuoteen arvon nettisoturi🫡.
En tiedä, pitäisikö sääliä vai nauraa!