Aihe: Green Cardien tehtailu lopetettava! - Golfpiste.com

3.12. – 10.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista

Green Cardien tehtailu lopetettava!

Etusivu Foorumit Yleistä Green Cardien tehtailu lopetettava!

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 116)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Mielestäni nykyisten ongelmien, kuten hidas pelaaminen, etiketin noudattamatta jättäminen ja lyöntijälkien korjaamatta jättäminen johtuvat liian matalasta rimasta kentälle päästämisen suhteen! Eller hur?

    Ihan esimerkkinä Itä-Uudenmaan alueella on eräs naispuolinen pro joka toimii kolmella eri kentällä alkeiskurssien vetäjänä viime vuosina myöntänyt useita tuhansia Green Cardeja pientä korvausta vastaan ja vain muutaman tunnin opetuksella.

    Miksi Suomen golfliitto ja varsinkaan Suomen PGA eivät ole puuttuneet tähän toimintaan?

    *kommenttia moderoitu*

    Lähinnä mietityttää että miten yksi ja sama henkilö ehtii laadukkasti järjestämään kolmen eri kentän ja seuran jäsenistön opettamisen, voisi kuvitella että tuossa on selvä eturistiriita?

    Tiedoksi muuten että kyseiset kentät olivat sattumoisin viime vuosikymmenellä kilpailuviraston tarkkailussa, kun epäiltiin yhteisestä kartellihankkeesta. Golfliitto suunnitteli vielä tuolloin että jokaisen pelaajan tasoituskorttiin olisi merkitty “sitoutumisen aste”, mutta tämä lopettiin samantien kun viranomaiset alkoivat kiinnostumaan hankkeesta. Sen jälkeen golfliiton strategiaan tehtiin täyskäännös ja alkeiskurssien laatu korvattiin määrällä…

    http://www.kkv.fi/paatokset/kilpailuasiat/muut-paatokset/316-14-00-00-2010/

    http://www.golfpiste.com/kilpagolf/amatoorigolf/golfliiton-toiminta-kilpailuviraston-tutkittavana/

    Siis tässä halutaan mustamaalata pro joka saa elinkeinonsa pro toiminnasta? Mitä väärää siinä on jos toimii kolmella kentällä? Ei täällä Itä-Uudellamaalla yhden kentän jäsenistöstä riitä töitä prolle. Se on vuosien varrella huomattu. Ja hyvähän se on että on aktiivinen, eikö?
    Ja tekee sitä mitä nykyään sallitaan eli (omasta mielestäni) kyseenalaiset ”Päivässä golfariksi” kurssit. 4h opetus ja kortti käteen… Sehän on nykyään maan tapa joten silloin pitäisi ongelmaa katsoa hieman syvällisemmin eikä vaan tuijottaa näitä kolmea kenttää jonka jäsenmäärät about 1100, 100 ja 700.
    Rönskissä GF kurssilaisia tänä vuonna ehkä 50, Virvikissä alle tuon. Veikkaan että PBg:ssä mennään samoissa. Ei nyt ehkä IHAN tuhansia vuosien varrella…mutta jos BattreFolkilla on tarkempaa faktaa niin anna tulla!

    Ja tosiaan, kyllä BattreFolk on mielestäni ensimmäisessä lauseissa ihan oikeassa. Silloin kun minä sain GreenCaedin v91 niin käytiin etikettiä, sääntöjä ym läpi ihan eri tavalla kuin nyt. Ei nämä PäivässäGolfariksi pelaajat millään ehdi omaksua näitä. Eikä niitä edes kaikkia mainita/opeteta. Ongelma on maanlaajuinen! Golfliiton olisi syytä puuttua asiaan ennenkuin tämä karkaa täsyin käsistä! Nyt vaan elvistellään että golfariyhteisö kasvaa koko ajan…Jo ihan kiva liitolle joka saa 28€ per maksava jäsen mutta seuraukset ovat sitten nämä.

    Osa ihmisistä oppii seuraamalla toisten tekemisiä, osa oppii kun kokeneemmat neuvoo, osa ei opi millään koska ei halua kunnioittaa peliä ja toisia pelaajia. Eipä siinä kurssit auta tekemään mulkerosta kunnon ihmistä.

    Toisilta voidaan kyllä oppia huonotkin tavat. Sen olen ikäväkseni laittanut merkille että tervehtiminen on vähentynyt. Olin kolme vuotta poissa kun palasin klubille, aika paljon oli uutta porukkaa. Klubi jossa ennen tervehdittiin kaikkia, mennään ohi nokka pystyssä.

    Kyse taitaa olla kansanluonteesta. Ruotsissa tervehditään muutenkin myös vieraita joten golf kenttä ei eroa muusta.Espanjassa kun liittyy kerhoon, saa hcp 29. Sillä ei pääse kaikille kentille eikä kerhon kisoihin mutta kun jättää kolme korttia niin kerho määrittää sulle oikean tasoituksen. Se siitä GC kurssista. Toki golf kulttuuri on ihan eri tasolla kuin meillä, ilmasto suosii heitä.

    Ei etiketti sentään tiedettä ole, normaali ihminen oppii kyllä jos haluaa.

    Yhdistävä tekijä noille kentille on että niissä on kaikissa todella huono yhteishenki, toimintaa pyörittää pieni porukka, ei niissä vieraita tervehditä. Uusien jäsenien rahastuksen jälkeen tekevät kaiken niin että niistä päästään mahdollisimman nopeasti eroon.

    Onko sitten ihme että kenttien talous on huonolla tolalla jos toiminta on yllä mainittua? Kansanluonteella tuota ei voi selittää, mutta jotain on toimintakultuurissa pahasti pielessä. Ei siis pidä ihmetellä jos on aikanaan kartelleja pohdiskeltu ja yritetty sitä kautta jotain etua muihin verrattuna saada.

    ” Golfliitto suunnitteli vielä tuolloin että jokaisen pelaajan tasoituskorttiin olisi merkitty “sitoutumisen aste”, mutta tämä lopettiin samantien kun viranomaiset alkoivat kiinnostumaan hankkeesta. Sen jälkeen golfliiton strategiaan tehtiin täyskäännös ja alkeiskurssien laatu korvattiin määrällä…”

    Aika lailla mutkia suoriksi. Kilpailuviraston kannanotolla ei ollut mitään tekemistä alkeiskurssien kanssa. Ei niiden laatuun tai määrään. Kyse on siitä, että golfkentät (jotka ovat kilpailijoita keskenään) eivät saa yhteisesti sopia kilpailua rajoittavia toimia. Ei saa sopia näitä toimia Esson baarissa, ei Golfkenttien yhdistyksessä eikä Golfliitossakaan.

    Sitä paitsi golfkentät, tai -seurat eivät ole ennekään järjestäneet golftunteja tai GC-kursseja, vaan kautta maailman sivu, näitä järjestää Pro, joka lähes aina itsenäinen yrittäjä.

    En lähtisi osoittamaan sormella ”juuri GC:n suorittaneita” tai muitakaan ryhmiä. On kuitenkin aika ilmeistä, että juuri golfin oppinut ei saa aikaiseksi alastulojälkiä greeneille. Niitä saadakseen pitää osata lyödä palloa ilmaan.

    Sen sijaan mutu-tuntuma on, että yritystapahtumien jälkeen divotteja ja korjaamattomia alastulojälkiä on tavallista enemmän. Yritystapahtumissa on tyypillisesti kaikentasoisia pelaajia, monella ei edes Greencardia tai muutakaan oppia.

    “Sitä paitsi golfkentät, tai -seurat eivät ole ennekään järjestäneet golftunteja tai GC-kursseja, vaan kautta maailman sivu, näitä järjestää Pro, joka lähes aina itsenäinen yrittäjä.”

    Niin järjestää, mutta Suomen golfliitto ohjeistaa seuroja, jotka valuvat sitten eteenpäin kursseja vetäville tahoille:

    https://golf.fi/wp-content/uploads/2018/04/Green-Card-ohjeistus-2020.pdf

    “Kilpailuviraston kannanotolla ei ollut mitään tekemistä alkeiskurssien kanssa.”

    Alkeiskurssien läpäisyyn liittyvää myöntämisohjeistusta muutettiin vuonna 2011 ja sen jälkeen sitä päivitettiin useita kertoja golfliiton toimesta, yhä löperömpään suuntaan. Kilpailuviraston selvittely valmistui vuonna 2012, jokainen uskoo tietysti mitä haluaa.

    Kilpailuviraston päätöksestä käy helposti selville että jos mietinnässä olleet pelioikeuksien hinnoitteluaikeet ja vieraspelaamisen rajoitukset olisi alalla toimeenpantu, olisi asiaan puututtu. Puhdasta sattumaa on että avauksessa mainitun henkilön kotiseuraan tehtiin tarkastus näytön keräämiseksi vuoden 2010 marraskuussa:

    https://www.kkv.fi/paatokset/kilpailuasiat/muut-paatokset/316-14-00-00-2010/

    Vaikuttaa siltä, että nimimerkki BirdieTime sotkee asioita pahan kerran.

    Tuolla legendaarisella Esson kokouksella ja Kilpailuviraston toimilla ei ole mitään tekemistä gc-kurssien järjestämisen kanssa. On toki totta, että Suomen Golfliitto voi halutessaan laatia gc-kurssien minimivaatimukset, mutta siltikin on kenttien oma asia päättää millä edellytyksillä pelaamaan pääsee eikä liitolla ole minkäänlaisia valtuuksia puuttua siihen. Ikävä kyllä kentät ovat valinneet nykyisen tien, mutta liitolla tai Kilpailuvirastolla ei ole asian kanssa mitään tekemistä saati että pystyisivät asiaan vaikuttamaan.

    Ei nykyään enää mitään green cardia tarvita, kun pelaamaan menee, eikä tarvita myöskään päästäkseen jäseneksi. Pelaamaankin pääsee ilman läsenyyttä.Green cardikin saa netin kautta, jos sen joku hakuaa.

    pelaamisesta päättää aina golfyhtiö.Ja yhtiöjärjestyksen mukaan mennään.

    Uolevi hyvä, Suomessa on myös monta yhdistyspohjaista kenttää, joita ei siis omista yhtiö. Näitä ovat mm. Talin HGK, Espoon ESG, Tampereen TG, Turun AG, jne.

    Päätöksestä siis, jos nyt ymmärsin oikein: golfliitto pyysi vapaaehtoisia vuonna 2010 miettimään miten golfin turvallisuutta ja sitoutumista voi edistää. Vapaaehtoiset tekivät listan asioista, joka esiteltiin golfliitolle ja sitä kautta kaikille seuroille.
    Joku veti palon nenään ja raportoi kilpailuviranomaisille, joka tutki asiaa ja ei nähnyt syytä jatkotoimiin.
    14 vuotta myöhemmin nostetaan aihe uutena esiin esimerkkinä nykykäytännöistä. Wow.

    Aika kauan sitten kävin kaksipäiväisen GC kurssin jossa oli ihan loppukoe. Parin kaverin kanssa kierretyn ysin jälkeen läksin täydelle kentälle ja mukaan tuli tuntematon singeli pelaaja. Se otti tehtäväkseen opastaa mua säännöissä, etiketissä, lyönneissä. En kyllä GC kurssin jälkeen tiennyt oikeastaan paljo mitään, vähän taisi olla kynnysrahan makua siinä. Opastus oli kyllä vähän rasittavaa mutta todella tarpeellista, opin paljon siitä. Sanoin kyllä että otan kaikki neuvot vastaan ja kyllä niitä tuli.

    Joskus jossain olen nähnyt tarjolla kapteenin kierroksia uusille jäsenille. Eikö ne enää kiinnosta.. aloittelijoille voisi olla hyvä vaatimus vaikka kolme kiekkaa kerhon kokeneempien kanssa. Sitten olisi täysi jäsen. Vähän tuohon Espanjan malliin. En sinänsä vastusta GC kursseja mutta ei sieltä täysin oppineita tule millään. Se on väärä luulo. Heikoin tilanne on se jos 54:t menee keskenään huiskimaan.

    ”Joku veti palon nenään ja raportoi kilpailuviranomaisille, joka tutki asiaa ja ei nähnyt syytä jatkotoimiin.”

    Ei nähnyt syytä jatkotoimiin koska ehdotettuja suosituksia ei toteutettu. Olihan noissa ehdotuksissa todellakin kartellimaisia piirteitä. Mutta ei silloin tullut mieleen kun ei ollut kilpailuoikeudellista osaamista noissa foorumeissa.

    “Olihan noissa ehdotuksissa todellakin kartellimaisia piirteitä. Mutta ei silloin tullut mieleen kun ei ollut kilpailuoikeudellista osaamista noissa foorumeissa.”

    Ei noista keskuteluista edes niin kauaa aikaa ole, yllättävän moni kuitenkin puolusti ehdotuksia, kunnes asia tuli median kautta julkisuuteen:

    http://www.golfpiste.com/forum/aihe/onko-tama-kartelli/

    Ihan mielenkiinnosta vertasin nyt aiemmin tuossa mainittujen kolmen eri kentän hinnastoja, niin alkeiskurssit maksavat kaikissa tasan 89 euroa. Sisältö kaikissa sama. Normaalihinnaston mukainen pelioikeusmaksu tälle vuodelle ja seuran jäsenyys hintahaarukassa 660-800 euroa. Arki green fee -hinta haarukassa 40-42 euroa.

    Ei melko yhteneväiset hinnat, ilman mitään golfliiton työryhmiä tai muistioita. Pääkaupunkiseudulla on paljon enemmän hintahajontaa, kuten on golfkenttiäkin.

    “Aika kauan sitten kävin kaksipäiväisen GC kurssin jossa oli ihan loppukoe.”

    Oma kurssi myös kaksipäiväinen ja hinta pelikokeen kanssa oli yhteensä 150 euroa vuosituhannen vaihteessa. Eli vaikka inflaatio on laukannut noista ajoista paljonkin, on hinta melkein puolittunut!

    Meillä korostettiin pelinopeutta ja opastettiin kuinka greenihaarukkaa käytetään, huomion arvoista oli myös että kaikkia ei heti päästetty läpi, vaan osa ryhmästä joutui jatkamaan harjoittelua.

    ”Meillä korostettiin pelinopeutta ja opastettiin kuinka greenihaarukkaa käytetään, huomion arvoista oli myös että kaikkia ei heti päästetty läpi, vaan osa ryhmästä joutui jatkamaan harjoittelua.”

    Muistanpa ajan kun valvoja varta vasten kyseli onko griinihaarukkaa ja se piti hänelle näyttää… ja lyöntikoe + muutama reikä pron kanssa oli tosiaan greencardin edellytys

    niin, kyllä muutama ihdistyspohjainen kenttä löytyy, en ole tosin aikoihin pelannut. etelä suomessa lienee kaksi ja ne ei edes kiinnosta.

    Niin , aika entnen ei koskaan enää palaa, varsinkaan golfissa.

    Jos katsoo liiton minimeitä niin kyllä nuo täyttää vaikka kirjekurssilla. Greencard-kurssi sinänsä on alkeiskurssi jossa opetellaan pitämään mailaa oikein kädessä, liikkua kentällä muita vahingoittamatta ja nauttia pelistä oman osaamisensa mukaan. Pitää muistaa että liitto uudisti sääntöjä 2011 tuodakseen matalampaa kynnystä aloittamiseen ja silloin loppuivat 2 päivän intensiivikurssit myös. Lisäksi GoGolf (RIP) toi mukanaan uutta businesta päivässä golffareiksi kursseilla joihin muiden piti tarttua että asiakasvirta pysyi mukana.

    Ongelman syy voi myös löytyä meissä kokeneissa pelaajissa. Kuinka moni tunkee itsensä HCP54 lähtöön kaveriksi antamaan neuvoja tuntemattomille?

    Btw. Itseäni myös häiritsee kaikenmaailman hiki-iirot jotka pitää hattua klubitalon sisätiloissa. Käytössääntöjä ei osata vanhemmissakaan golffareissa.

    Ongelma ei liene greecard-koulutus tai niiden myöntäminen uusille harrastajille.

    Ehkä useammallakin kentällä tulisi ottaa vieraspelaajia koskien käyttöön nykyistä tiukemmat tasoitusrajat. Se voisi ohjata pelaajia harjoittamaan taitojaan sekä samalla opettelemaan kentillä ja klubeilla tarpeellisia käyttäytymissääntöjä.

    Parhaille kentille ei tulisi ollenkaan päästää kokemattomia (ja osaamattomia) pelaamaan (vierailta hcp-raja 28, 24 tai 18). Toki poikkeuksena omat osakkaat (tai jäsenet) ja heilläkin voisi olla tiukat rajat/edellytykset pelaamisensa osalta. Jäsenen/osakkaan vieraina tulevat ok. jos noudattavat em. pelisääntöjä.
    – esim. rajoituksia lähtöajan suhteen, ehdoton sääntö pelata punaisilta (tai harjoitustiiltä vieläkin lähempää lippua), pakollinen pallon nosto aina kun väylän par ylittyy +3 lyönnillä.
    – näiden sääntöjen noudattamatta jättämisestä huomatus, ja toistuvasti pelikieltoja/-rajoituksia.
    – kuten myös muistakin noudattamattomista asioista (divottien korjaus. bunkkerien harjaus, pallonjälkien korjaus greenillä, liian hidan pelaaminen jne.)

    Valvonnan tulisi näkyä ja sitä sekä pelaajien opastamista tulisi tehdä säännöllisesti kentällä.

    Klubilla myös etiketin mukaiset käytös ja pukeutumissäännöt jne. Joita myös ystävällisesti ja aktiivisesti valvotaan.

    Tällainen toisi ehkä hieman ”ryhtiä” pelaamiseen sekä käyttäytymiseen. Olisi taatusti omiaan karsimaan pois ei-toivottua pelaamista niin omilta jäseniltä kuin erityisesti vierailta.
    – samalla se voisi tehdä kentästä jopa tavoitellun kohteen todellisille harrastajille.
    – todennäköisesti myös lisäisi kentän arvostusta omien osakkaiden/jäsenien puolelta.
    – tätä voisi palvella myös hinnoittelun tarkistaminen..
    – laadusta ja hyvästä ympäristöstä pitää olla myös valmiita maksamaan asiallinen korvaus.

    Anteeksi…Unohtui tuosta edellisestä.

    Virallisen ja liiton jäsenyyden mukaisen jäsenkortin edellytyksenä tulisi olla HCP-36 tasoinen osaaminen. Tämä edellyttäisi pelitaidon osoittamista esim. oman kotiseuran kilpailuissa (minimissään osallistumista kolmeen kilpailuun).

    Sitä ennen pelioikeus olisi voimassa vain omalla kotikentällä.
    – muualla pelaaminen voisi olla mahdollista vain seuran jäsenen tai osakkaan vieraana.

    Ehkä myös firmakisoissa kun samassa ryhmässä on mukana merkkaajana alle HCP36 pelaaja.

    Green Cardin idea – jos sellaista on koskaan ollutkaan – on mennyt jo ajat sitten pesuveden mukana. Systeemistä voisi hyvin luopua.

    Ongelmat taitavat olla seurausta siitä, miten ihmiset käyttäytyvät ylipäänsä ja kenttien haluttomuudesta valvoa käyttäytymistä – siis haluttomuudesta olla tarvittaessa ikävä. Tämähän nyt on yleisempikin yhteiskunnallinen ongelma, ainakin näin setämies papparaisen näkökulmasta (skuutit!!!).

    En usko myöskään tasoitusrajoihin, koska olen nähnyt huonoa käytöstä kaikkien tasoitustasojen pelaajilta. Esimerkiksi eilen edellämme meni neljän ryhmä, kaksi singelin nuorehkoa miestä ja kaksi tasoituksen 30 samanikäistä naista. Kaikki pelasivat punaisilta – Ok. Miehet luonnollisesti avasivat raudoilla – Ok. Toinen miehistä avasi ilman tiitä – Ok. Seurauksena oli 20cm divotti lähes jokaisessa punaisessa tiiboksissa, eikä sitä korjattu eikä siemenseostakaan ollut tarjolla – tämäkin on periaatteessa Ok, kun tiiboksissa divotteja ei pidä laittaa paikalleen (tosin voisi edes hieman taputella tasaiseksi ettei olisi ihan niin rivon näköistä). Mutta: fiksulle pelaajalle olisi voinut tulla mieleen, että kun nyt ei ollut kysymys mistään vakavammasta turnauksesta (tietysti lukuun ottamatta halua tehdä naisiin vaikutusta), niin olisiko kuitenkin voinut käyttää tiitä tai muulla tavoin säästää kenttää?

    Kun vaimoni kanssa aloitimme 39 vuotta sitten pelaamisen, Green Cardeja ei ollut. Pyysimme Prolta muutaman opetustunnin; pelkästään lyöntitekniikkaa, ja sitten ns 54:na kentälle. Meillä ei ollut ketään kokeneempaa kierroksillamme mukana. Väittäisin, että osasimme silti käyttäytyä – korjata divotit, joskus päätää ryhmän ohitsemme (pyrimme tietysti pelaamaan hiljaisimpina aikoina) jne. Sääntöjä ja golfoppaita toki olimme tutkineet jo ennen kentälle menoa.

    Olen kyllä menettänyt toivoni, koska ei ole näköpiirissä tiukan ja ikävän valvomisen alkamista millään suomalaisella kentällä.

    Tämä kaikkihan on nähty laskettelussa 20-30 v sitten.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 116)
Vastaa aiheeseen: Green Cardien tehtailu lopetettava!

Etusivu Foorumit Yleistä Green Cardien tehtailu lopetettava!