Simulaattorigolftoiminta jatkuu entisissä GoGolf Loungejen toimipaikoissa.
Muutama viikko sitten uutisoitiin, että Golf Center laajenee avaten golfvälinemyymälät kauppapaikkoihin, joissa GoGolfin Golf Sky -myymälät toimivat ennen emoyhtiönsä konkurssia. Nyt kyseisen laajennuksen taustalla olevat tahot ovat hankkineet myös GoGolf Lounget haltuunsa.
Uudet Golflounge -nimeä kantavat lounget toimivat samoissa paikoissa ja samanlaisella konseptilla kuin edeltäjänsäkin. Espoon Kerassa on Suomen kattavin Trackman-repertuaari, sillä tiloista löytyy 13 kyseistä lyöntianalysaattoria. Toisessa loungepaikassa Nokialla trackmanejä on myös useampia.
”Varsinkin pääkaupunkiseudulla on ollut GoGolfin konkurssin ja sen loungejen kiinni menemisen jälkeen pulaa laadukkaista harjoittelupaikoista. Kun konkurssi tuli, niin aloimme melko pian neuvottelemaan vuokranantajan kanssa uudesta sopimuksesta. Toki meillä piti hankkia esimerkiksi trackmanit ja muuta tavaraa ennen kuin kaikki tuli nyt valmiiksi”, taustoittaa Golf Centerin hallituksen puheenjohtaja Timo Laine.
Isot ja toimivat tilat mahdollistavat sen, että pystymme pitämään simulaattorikisoja. Aiomme laittaa niihin kunnon rahapalkinnot panokseksi
Golflounget ovat siinä kunnossa, että ne pääsevät aloittamaan toimintansa aivan näinä aikoina. Espoon toimipiste avaa ovensa keskiviikkona ja Nokialla päästään pallonlyömisen makuun ”vähän myöhemmin”.
”Meidän mielestämme tässä oli hyvä tilanne siinä mielessä, että molemmissa paikoissa oli valmiit tilat, joihin on investoitu. Eli toiminta pystytään käynnistämään jälleen saman tien. Kyllähän näin hienot tilat on hyvä saada taas käyttöön”, Laine sanoo.
Simulaattorigolf on nostanut suosiotaan harrastajien keskuudessa viime vuosina. Trackmanin operoima simulaattorigolfkiertue Next Golf Tour on tuonut kilpailemisen isommissa määrin parempien pelaajien äärelle. Kiertueen kilpailuissa on jaossa merkittäviä rahapalkintoja parhaiten pärjääville.
Espoon Golfloungessa on tarkoitus seurata simulaattorissa kilpailemisen askelmerkkejä, joten Trackman-kisoja tullaan järjestämään jo tämän kevään aikana.
”Isot ja toimivat tilat mahdollistavat sen, että pystymme pitämään simulaattorikisoja. Aiomme laittaa niihin kunnon rahapalkinnot panokseksi. Summista en osaa vielä sanoa.”
Golfarit ottavat todennäköisesti uudet harjoittelupaikat lämpimästi vastaan. Humaanimpaa puolta edustaa se, että GoGolf Loungeissa työskennelleitä ihmisiä pystytään jälleen työllistämään saman toimialan sisällä tutuissa ympäristöissä.
Edit: Ingressi muutettu.
Lue seuraavaksi: Golf Center laajentuu ja perustaa neljä uutta liikettä



Miksi tämä salamyhkäisyys? Kuka/ketkä on siis hankkinut kyseiset lounget? Uutisessahan ei sanota, että Golf Center laajentuisi loungeihin, vaan viitaten Golf Centerin aiempaan laajennusuutiseen: ”laajennuksen taustalla olevat tahot ovat hankkineet myös GoGolf Lounget haltuunsa”. Eli siis ketkä? Ettei vaan…
PS. Saako GoGolf/Golf Sky konkurssiin jääneet talviharjoittelurahat käyttää nyt loungeissa jos taustalla on samat omistajat?
Golf centerin hallituksen pj sanoi mm, ”kaikki tuli nyt valmiiksi” eli G center omistaa vanhat hallit.