Harvoin on mitään golfkenttää hehkutettu niin paljon kuin Norjan länsirannikon Lofooteilla sijaitsevaa Lofoten Links kenttää. Bittijulkaisu Golf World listasi kentän vuonna 2022 Pohjois-Euroopan parhaaksi ja koko Manner-Euroopan kuudenneksi parhaaksi. Samana vuonna amerikkalainen Golf Digest listasi kentän maailman 44 parhaaksi edellään vain neljä muuta Manner-Eurooppalaista kenttää. Lofoten Links lasketaan myös yhdeksi maailman 247 aidosta links-kentästä (true links).
Ensimmäiset kuusi reikää alueelle valmistuivat vuosituhannen vaihteessa, ja vuonna 2010 kenttää päästiin pelaamaan yhdeksänreikäisenä. Nopeasti Lofooteilla kuitenkin huomattiin kaupallisen potentiaalin syntyvän vasta, kun kentällä on 18 reikää. Täyteen mittaansa kenttä valmistui vuonna 2015 ja nousu maailman golfmedian suosikiksi alkoi.
Lähemmäs rantaa ei voi golfkenttää enää rakentaa.
Meri syleilee kenttää rantaväylillä.
Lofoottien jylhä vuoristo toimii kentän yhtenä kulissina.
Kentän on suunnitellut kohtuullisen tuntemattomaksi jäänyt, Norjan lisäksi lähinnä Ruotsissa vaikuttanut britti Jeremy Turner.
Lofoten Linksiä ei ainakaan voi moittia sen helposta saavutettavuudesta. Lähimmästä yli sadantuhannen asukkaan kaupungista (Oulu) kilometrejä kertyy yli 900.
Viimeiset parisataa kilometriä ajetaan kapeaa kaksikaistaista tietä, joka kenttää lähestyttäessä kapenee vain yhden auton levyiseksi väyläksi ja jossa mahdollista vastaantulijaa jäädään odottamaan tien reunan ohituspaikalle.
Toki Lofooteilta löytyy pari pientä lentokenttää, joihin liikennöidään säännöllisesti Oslosta. Silmäys kentän parkkipaikan autojen tarroihin vahvistaa lento ja vuokra-auto -yhdistelmän olevan suosittu tapa saapua tälle kenttäbongareiden himoitsemalle peliareenalle.
Auton ikkunasta näen ensimmäiset vilahdukset kentästä. Links-tyyppisesti laineilevia muodot taittavat kauniisti valoa matalassa auringonvalossa. Välialueilla on monenkirjavaa kasvillisuutta: kanervaa, sammalta, pitkää heinää ja niittykukkia. Katselusuunnasta riippuen taustalla ovat hämmentävän jyrkkäpiirteiset vuoret tai valtava meri, jonka vastaranta löytyy Pohjois-Amerikasta.
Juhannuksen jälkeisellä viikolla, jonka olettaisi olevan parhainta sesonkia, kenttä vaikuttaa kuitenkin tyhjältä. Ilta kameran kanssa kentällä vahvistaa käsityksen runsaasta vapaiden peliaikojen tarjonnasta. Vuodenajasta johtuen pelaajia kuitenkin lähtee harvakseltaan kierrokselle pitkälle iltaan. Aurinkoisella säällä siihen on syynsä, sillä nyt on mahdollisuus pelata todellista keskiyön golfia. Aurinko laskee horisontin taakse seuraavan kerran vasta heinäkuun lopulla.
Pinnanmuotoilu on aitojen linksien tapaan mielikuvituksellista.
Odotukset onnistuneen kuvausillan jälkeen seuraavan päivän peliin ovat korkealla. Näin siitäkin huolimatta, että samassa lodgessa asuva tukholmalaispariskunta kertoi kentän olleen suuriin odotuksiin nähden lievä pettymys. Palloja oli kulunut runsaasti eikä golfkellon signaali ollut löytänyt oikeita reikiä. Syy jälkimmäiseen oli se, että kentän reititystä oli hiljattain muutettu eikä kellonvalmistaja ollut vielä päivittänyt uutta reikäjärjestystä tietokantoihinsa.
Kellon toimivuudella ei tietenkään ole suurta merkitystä – se tullee kuntoon ajan myötä – mutta se miksi alkuperäiseen reititykseen on kajottu, on surullisempaa.
Muutos perustuu samaan kuin monella muullakin kentällä: halutaan pelaajat pysähtymään ja käyttämään rahaa klubilla. Muita syitä on vaikea löytää, sillä tuskin kukaan Lofooteille asti tulee pelaamaan vain yhdeksää reikää, eikä alkuperäinen ysikään kaukana klubista sijainnut.
Reikäjärjestyksen muutokset aiheuttavat lähes poikkeuksetta pidempiä siirtymiä reikien välillä ja niin on käynyt tässäkin tapauksessa.
Klubitalo ei turhia prameile. Se on rivi kontteja, joiden edessä on pieni puinen terassi ja siinä muutamat perusmalliset penkki-/pöytäyhdistelmät. Sisältä konteista löytyy kuitenkin kaikki perustarpeet, pukuhuoneet, pro shop ja kahvila. Palvelu on ystävällistä, ja samalta tiskiltä löytyvät myös kenttäyhtiöön kytköksissä olevien lodge-huoneistojen vastaanottopalvelut.
Klubin seinää koristaa koko seinä leveydeltä teksti "Challenge accepted". Seuraavat kolme ja puoli tuntia tulevat näyttämään mitä tällä kentän sloganilla tarkoitetaan.
Visuaalisesti kenttä antaa parastaan sen ensimmäisillä ja viimeisillä rei'illä, jotka pelataan kenttää halkovan tien merenpuoleisella alueella. Peli alkaa lyhyellä dogleg-par-nelosella, jossa pitkälyöntisillä on sangen helppo tehtävä saavuttaa avauksella viheriön etäisyys.
Maisema täällä on sen verran poikkeava, että yleensä vain työssäni käyttämä etäisyyskiikari olisi tarpeen. Tämä tulee selväksi, kun lähden avaamaan selvästi helpompaa linjaan ja pallo sujahtaa toivotulla linjalla suoraan yli pelialueen pitkään heinään.
Kakkosreikä on Lofoten Linksin ikonisin. Kysymyksessä on todellakin niin häikäisevä golfkenttäluomus, että vastaavaa on vaikea löytää mistään. Golfillisesti reikä on aika tavanomainen: ylhäältä alas lyötävä lyhyehkö par-kolmonen. Viheriö on pieni viheriö, ja sen edessä on pieni pot-bunkkeri.
Mutta ne puitteet.
Kakkosreiälle ei löydy muualta maailmasta toista veroista.
Kakkosreiän avaus lyödään hieman ylhäältä alas.
Griinialueelta ei ole paljon varaa missata.
Viheriö sijaitsee valtavien kivenjärkäleiden muodostamalla Arholmenin saarekkeella, jonka ympärillä on lähes 360 astetta Atlantin valtamerta. Reiän bonuksena yöttömän yön aurinko loistaa viheriön takana kahden kuukauden ajan.
Muutenkin par-kolmoset loistavat kentällä. Ylempänä rinteellä sijaitsevalla seiskalla (149 metriä) haastava viheriöalue on sijoitettu upeasti kahden korkean kallion väliin. Reikä kaksitoista taas on todellinen monsteri 222 metrin pituudellaan. Merta päin lyötävällä reiällä vastatuuli on poikkeuksetta joko kovaa tai vielä kovempaa. Rannan tuntumassa sijaitseva 146-metrinen seitsemästoista reikä näyttää lyöntipaikalta helpolta, mutta haastaa viheriöalueella.
Muista rei'istä mieleen jäävät jo mainitun lyhyen ykkösen (par 4) lisäksi niin ikään merta nuoleva ja erittäin vaativa kolmonen (par 4), vahvasti kallistetun väyläosuuden omaava ysi (par 4) sekä suoraan merta kohti lyötävä ja loppua kohden kapeneva 16. reikä, alamäkeen pelattava par 5.
Kentän par on 71, ja kokonaismittaa pisimmältä 61-alueelta kertyy 6092 metriä. Vallitseva tuuli sekä pelialueiden kapeus huomioiden metrit ovat riittävät kenelle tahansa. Norjan tähtipelaaja Viktor Hovland vieraili kavereineen kentällä heinäkuussa 2022 ja pelasi uudeksi kenttäennätykseksi 63 lyöntiä.
Merenrannan ja puuttoman avoimen maiseman lisäksi links-henkeä löytyy pelialueiden muotoilusta sekä kovista hiekkapohjaisista ja paikoin runsaasti muotoilluista pelipinnoista. Lyhyeksi leikatuilla väylillä pallo pyörii pitkän tovin ennen pysähtymistään, ja niiltä lyöminen kysyy puhtaita osumia palloon. Kentän vähät bunkkerit ovat oikean tyyppisiä (pot), ja ne imevät palloja sisäänsä laajalta alueelta todelliseen links-tyyliin.
Links-henkeä ei sen sijaan löydy siitä, että pallon rullattua pois kapealta pelialueelta se päätyy miltei poikkeuksetta todelliseen vesiesteeseen tai alueelle, joka on pelin nopeuttamiseksi vain sellaiseksi merkitty. Tiheäkasvuisesta rikkakasvien valtaamasta heinikosta pallon löytyminen on lähinnä sattumaa. Todellisilla linkseillä palloja on vaikea kadottaa, sillä vettä on yleensä vain meressä ja vettä läpäisevä hiekkainen maaperä pitää väylien ulkopuolisetkin alueet heikolla kasvulla.
Väylien reuna-alueet ovat kauniita mutta käytännössä pelaamattomia.
Reuna-alueiden lisäksi toinen heikko ominaisuus kentässä on sen olemattoman pienet lyöntipaikka-alueet. Muutamaa poikkeuksetta lukuun ottamatta tiiauspaikat ovat kooltaan vain muutamia neliömetrejä, mikä käytännössä tarkoittaa vain yhtä kohtaa, josta peli on mahdollista avata. Sanomattakin on selvää, että niiden kunto varsinkin par-kolmosilla oli surkea. Tulee väistämättä mieleen, että kyseiset alueet on alun perin rakennettu keinonurmipintaisia lyöntilavoja varten, ja maineen kasvaessa lavat on siirretty sivuun ja tilalle heitetty nataheinän siemeniä.
Ensimmäisellä kierroksella Lofoten Linksillä on turha odottaa tulosta. Kun pelaa kenttää useammin, oppii sen oivaltavia yksityiskohtia, vaihtelevia pinnanmuotoja sekä muutamia sokkolinjoja hyödyntämään paremmin.
Mikäli asut kenttäyhtiön hallinnoimassa lodgessa, useampi kierros kannattaa pelata senkin vuoksi, että green fee alenee kierrosten lukumäärän myötä.
Kannattiko sitten matkustaa näin kauas pelaamaan golfia? Kuuluisa kollegani, golfkenttäarkkitehti Tom Doak, on kirjasarjassaan "The Confidental Guide to Golf Courses" määritellyt kenttiä sen mukaan, kuinka kaukaa niille kannattaa lähteä pelaamaan. Lofoten Linksille kannattaa varmasti lähteä maailman joka kolkalta, sillä maisemiltaan vastaavaa kenttää ei toista tule vastaan.
Todellista links golfia kannattaa kuitenkin hakea jostain muualta.
Lofoten Links ja linksin määritelmä
Links-kenttien yksi tärkeimmistä kriteereistä on hiekkainen ja vettä hyvin läpäisevä maaperä koko kenttäalueella. Palloja on oikeilla linkseillä vaikea kadottaa, sillä vettä on yleensä vain meressä, ja kuiva maaperä pitää väylien ulkopuolisetkin alueet piikkihernepensaita (gorse) lukuun ottamatta heikolla kasvulla.
Lofoten Linksillä vain pelialueet – viheriöt, väylät ja matalat raffit – on rakennettu hiekasta. Välittömästi kapean pelialueen jälkeen alkaa kivinen ja kostea, läpipääsemättömän rikkakasvuston peittämä alue, jonne yhdeksän kymmenestä pallosta katoaa.
Tästä kulmasta ajateltuna onkin hieman erikoista, että Lofoten Links on listattu yhdeksi maailman 247 todellisesta links-kentästä.
Linksiä
- meri ja tuuli
- puuton maisema
- pintojen muotoilu ja pelattavuus
- ruoholajikkeet
- klubirakennus (rivi kontteja)
Ei linksiä
- reuna-alueet
- pitkät siirtymät
- punaisten paalujen suuri määrä (vesiesteet)
- golfautojen runsas määrä