Golfpiste seuraa: Komulainen pamautti kovan tuloksen Ruotsin LET-kisassa – Kakolla tasapainoinen esitys Challenge Tourilla - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista

Viktor Hovland (vas.) ja viime viikolla Texasin kisan voittanut Emiliano Grillo pelaavat torstaina alkavassa Memorial Tournamentissa. Kuva: Getty Images

Ajankohtaista

Golfpiste seuraa: Komulainen pamautti kovan tuloksen Ruotsin LET-kisassa – Kakolla tasapainoinen esitys Challenge Tourilla

Golfpiste.com:in uusi seuranta-artikkeli kertoo golfin lyhytuutiset nopeasti.

06.06.2023 08:41

Tähtiamatööri käänsi selkänsä major-turnauksille

Vastikään USA:n yliopistomestaruuden (NCAA) sekä joukkue- että henkilökohtaisessa kilpailussa saavuttanut Fred Biondi on tehnyt kovan ratkaisun.

Hän on päättänyt ryhtyä ammattilaiseksi, mikä merkitsee sitä, että Biondi menettää paikkansa kesäkuun U.S. Openiin sekä ensi kevään Mastersiin. Floridan yliopiston college-golfjoukkueessa pelannut Biondi, 22, oli saanut paikan kumpaankin majoriin amatöörimenestyksensä ansiosta.

Brasilialainen sijoittui PGA Tour University -pistetilastossa toiseksi, joka avaa hänelle pääsyn loppukaudeksi USA:n kakkoskiertueelle Korn Ferry Tourille. Hänen tavoitteenaan on saada syksyllä KFT:n kautta kortti PGA Tourille.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

05.06.2023 20:57

Viktor Hovland kantaa opiskelukaverinsa bägiä U.S. Openin karsinnassa

Viktor Hovland osoitti hienoutensa heti seuraavana päivänä voitettuaan Memorial Tournamentin PGA Tourilla. Norjalainen ei jäänyt kelluttelemaan voittopokaalinsa kanssa maanantaina, vaan kiskaisi jälleen ”haalarit niskaan”.

Hovlandin opiskelukaveri Zach Bauchou pelaa U.S. Openin finaalikarsinnassa Columbuksessa. Norjalaistähti kantaa Bauchoun mailoja 36-reikäisessä karsinnassa. Bauchoun lähtöaika ensimmäiselle kierrokselle oli maanantaina kello 8:00.

Hovlandia on pidetty yhtenä PGA Tourin mukavimmista kavereista. Seuraavana aamuna rankan kilpailun jälkeen opiskelukaveriaan auttamaan ryhtyminen vain vahvistaa tätä mielikuvaa.

Bauchou on ensimmäisen kierroksen jälkeen parissa. Pääsylippu U.S. Openiin on tällä hetkellä viiden lyönnin päässä.

Kirjoittaja: Krister Jalonen

04.06.2023 17:55

Suomalaispelaajalla toistamiseen päivän kovin tulos Helsingborgin LET-kilpailussa

Noora Komulainen (-2) vastasi yhdessä Klara Davidson Splikovan kanssa finaalikierroksen kovimmasta tuloksesta, 66, Allerum Golfklubbilla käydyssä Helsingborg Openissa. Nousujohteiset otteet tuottivat bogittomasti sunnuntaina pelanneelle Komulaiselle jaetun 15. sijan.

Samalle sijalle ylsi Tiia Koivisto, joka oli puolestaan lauantain kierroksella kentän paras. Koivisto pelasi kaksi jälkimmäistä päivää kärjen tahdissa, mutta vaisusti sujunut avauskierros murensi haaveet huippusijoituksesta.

Muut suomalaiset jäivät top 30:n ulkopuolelle.

Turnauksen voiton vei kotiyleisön riemuksi Lisa Pettersson (-11). Espanjan Ana Pelaez Trivino hävisi ruotsalaiselle yhdellä lyönnillä. Ykköstila oli Petterssonille ensimmäinen Ladies European Tourilla.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

04.06.2023 13:09

Kakolle korkein sijoitus Challenge Tourilla lähes vuoteen

Roope Kakko (-8) löi Tsekissä Prahan seudulla käydyn CT-kilpailun viimeisellä kierroksella tuloksen 69 säilyttäen paikkansa top 15:ssä.

Czech Challengen jaettu 14. tila oli Kakon paras sijoitus haastajakiertueella lähes vuoteen.

Sijan 22 jakanut Lauri Ruuska (-6) oli lennossa Panorama Golf Resortin kentän puolivälissä tehden sunnuntaina viisi peräkkäistä birdieä. Hänelle kentän reiät 9–12 olivat erityisen tuotteliaita pelattuaan nämä neljä väylää kilpailussa yhteensä 11 alle.

Turnauksen ykköseksi nousi kaksinkertainen DP World Tour -voittaja Andrea Pavan (-18). Eroa 19-vuotiaaseen eteläafrikkalaislupaukseen, Casey Jarvisiin, kertyi yksi lyönti. Maailmanlistalla korkeimmillaan sijalla 65 ollut italialainen ehti uida pari vuotta syvissä vesissä, mutta on saanut paremmin juonen päästä kiinni alemmalla kiertueella.

Uransa viidennen ykköstilan CT:llä ottanut Pavan on näistä lähtökohdista tekemässä paluuta pääkiertueelle ensi kaudeksi.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

04.06.2023 10:06

Yhdysvaltalaisilmiö kiinni sensaatiossa jenkkitourilla

Ensimmäistä kilpailuaan ammattilaisena pelaavan Rose Zhangin (-11) nousujohteiset otteet tuottivat kärkipaikan lauantaina New Jerseyssä jatkuneessa LPGA Tourin kilpailussa. Hän pelasi Mizuho Americas Openin kolmannella kierroksella tuloksen 66, ja kiilasi kahden lyönnin johtoon.

Vastikään 20 vuotta täyttäneelle Zhangille on jo pitkään povattu ruusuista tulevaisuutta. Hän piti ennätyksellisen pitkään hallussaan amatöörien maailmanlistan ykköspaikkaa, ja saavutukset yliopistoturnauksissa ovat olleet häikäiseviä.

Sunnuntain kärkiryhmään Zhang saa seuraa Thaimaan Atthaya Thitikulista, joka jakaa kakkossijaa Intian Aditi Ashokin ja USA:n Cheyenne Knightin kanssa.

Kilpailun suomalaisosallistujat, Matilda Castren ja Kiira Riihijärvi eivät selviytyneet jatkokierroksille.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

04.06.2023 10:03

McIlroy ongelmista huolimatta tutulle paikalle legendan nimikkokisassa

Rory McIlroy (-6) käytti lauantain kierrokseen 70 lyöntiä Ohion kilpailussa. Se riitti nostamaan hänet PGA Tourin eturivin koitoksiin kuuluvassa Memorial Tournamentissa jaetulle kärkipaikalle yhdessä Si Woo Kimin ja David Lipskyn kanssa.

Vaikka McIlroy lähtee ehdottomana ennakkosuosikkina Jack Nicklauksen nimikkoturnauksen päätöspäivään, on hänen pelissään joitain kysymysmerkkejä. Kolmannella kierroksella pohjoisirlantilaisella oli vaikeuksia saada griiniosumia, mutta erinomainen lähipeli piti hänet kärkitaistelussa.

Viime syksynä PGA Tourilla edellisen kerran voittaneen McIlroyn esitysten taso on myös heilahdellut kuluvan vuoden aikana. PGA Championshipissä tuli seitsemäs sija, mutta kauden kahdessa muussa paraatiturnauksessa, Mastersissa ja Players Championshipissä hän karsiutui.

Olosuhteet Muirfield Village Golf Clubin kentällä ovat olleet hankalat. Kolmen kierroksen kärkitulos onkin kilpailun heikoin sitten vuoden 1990.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

03.06.2023 22:35

Elina Nummenpää tälläsi hole in onen LET:llä

Ladies European Tourin kilpailussa Helsingborg Openissa yhtä vaille kaikki suomalaiset venyivät kisan finaalikierrokselle.

Parhaimmissa asemissa on Elina Nummenpää. Hänen kierroksen ehdoton kohokohta oli Allerum Golf Clubin 14. reiälle tullut holari.

Nummenpää on kahden kierroksen jälkeen tilanteessa par, jolla hän jakaa sijaa 19. Erinomaisella sunnuntain suorituksella hän voi kammeta itsensä vielä top 10:een. Matkaa siihen on neljä lyöntiä. Kärkipaikkaa pitävät Nicole Garcia (joka myös teki holarin tänään) ja Ana Pelaez Trivino tuloksella -7.

Muiden suomalaisten tulokset ja sijoitukset:

Tiia Koivisto +1, T30,
Linda Osala +3, T48
Ursula Wikström +4, T55
Noora Komulainen +4, T55
Sanna Nuutinen +4, T55

Niina Liias +9 ei päässyt cutista jatkoon.

Kirjoittaja: Krister Jalonen

03.06.2023 17:27

CT: Roope Kakko kipusi ylöspäin – Lauri Ruuska valahti alaspäin

Tsekissä pelattavan Challenge Tourin kilpailun jatkokierroksilla ovat suomalaisista mukana Roope Kakko ja Lauri Ruuska.

Lauantaina Kakko sai hyvän vaihteen silmään ja pelasi kierroksensa tulokseen -2. Kakon tähtihetki osui kymppiväylälle, johon hän takoi eaglen. Kokonaistuloksella -5, Kakko on ennen viimeistä päivää sijalla 13.

Lauri Ruuskan kierros lähti mukavasti liikkeelle hänen ollessa seitsemän reiän jälkeen tilanteessa kaksi alle parin. Kahdeksannella Ruuska sai jääkylmää vettä niskaan, kun tuloskorttiin merkattiin kymmenen lyöntiä (par 5).

Ruuska jakaa sijaa 23.

Kirjoittaja: Krister Jalonen

03.06.2023 07:34

Yläastevuosina hankittu putteri siivitti nuorukaisen PGA Tourin huippukisan johtoon

Erinomaisen amatööriuran pelannut Justin Suh (-8) otti johtopaikan Ohiossa käynnissä olevassa Memorial Tournamentissa. Toisella kierroksella tuloksen 66 pelanneella yhdysvaltalaisella on lyönnin etumatka kakkoseksi nousseeseen Japanin Hideki Matsuyamaan.

Suhin, 25, ehdoton ase Jack Nicklauksen nimikkokilpailussa on ollut putteri, jonka kanssa hän on muodostanut Muirfield Village Golf Clubin kentällä pitelemättömän yhdistelmän.

Luottomaila on peräisin Suhin yläastevuosilta. Hän hankki tuolloin Nike Method -putterin 50 dollarilla ennen erästä juniorikilpailua, ja yhteistyö on sen jälkeen ollut saumatonta.

Nike lopetti golfmailojen valmistuksen jo vuonna 2016, minkä vuoksi maailman amatöörilistan entinen ykkönen on hankkinut verkkokauppayhtiö eBayn kautta varmuudeksi viisi samanlaista suosikkiputteria.

Eurooppalaisista Rory McIlroy, Sepp Straka ja Jon Rahm (-4) jakavat turnauksessa seitsemättä sijaa. Memorial Tournament kuuluu PGA Tourin niin sanottuihin designated-turnauksiin, jossa on 20 miljoonan dollarin palkintopotti.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

03.06.2023 06:58

Castrenin ja Riihijärven urakka New Jerseyssä päätökseen

New Jerseyssä Liberty National Golf Clubilla meneillään olevassa LPGA-kilpailussa ei nähdä viikonloppuna suomalaisväriä. Lähemmäksi jatkopaikkaa pääsi Matilda Castren (74–75), jonka tuloksessa oli kahta jälkimmäistä kierrosta ajatellen kolme lyöntiä liikaa.

Kilpailu oli Castrenille kauden 11:s. Korkein sijoitus on peräisin vuoden avausturnauksesta, Tournament of Championsista, jossa hän oli 21:s. Parhaan vireen oltua tovin hakusessa, Castren on pudonnut maailmanlistalla sijalle 115. Kovin listanoteeraus on syksyltä 2021, jolloin hänet rankattiin 43:nneksi.

Kiira Riihijärven esitys oli poikkeuksellisen alavireinen. Hän jäi kahdella 84 lyönnin kierroksellaan Mizuho Americas Openissa viimeiselle eli 117. sijalle.

USA:n kakkoskiertueen, Symetra Tourin kautta kaudeksi 2023 ylimmälle ”sarjaportaalle” noussut Riihijärvi on pelannut tänä vuonna kuusi LPGA-kilpailua, mutta on kokenut jokaisessa karsiutumisen.

New Jerseyn turnauksen kärkipaikkaa nousivat jakamaan Australian Minjee Lee ja USA:n Cheyenne Knight (-7). Uuden-Seelannin Lydia Ko on lyönnin päässä kaksikosta. Ensimmäistä kisaansa ammattilaisena pelaava yhdysvaltalainen huippulupaus Rose Zhang (-5) kiipesi jaetulle neljännelle tilalle.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

02.06.2023 20:57

Takaysin musta hetki pudotti Ruuskan kärjestä

Tsekin CT-kilpailun vahvasti aloittanut Lauri Ruuska (-5) laittoi toisella kierroksella lisää pökköä pesään. Reiällä 12 syntyi päivän neljäs birdie, ja Ruuska komeili Czech Challengen kärjessä.

Tämän jälkeen tuli musta hetki kolmen bogin ja yhden tuplabogin muodossa. Ruuska ehti pudota top 15:n ulkopuolelle, mutta kierroksen päätteeksi tulleet kaksi birdieä jättivät päivästä paremman maun. Tuloksen 71 pelannut suomalainen on kisan puolivälissä jaetulla 11. sijalla.

Roope Kakko (-3) jakaa Prahan kaakkoispuolella Kacovissa käytävässä turnauksessa 25. sijaa. Alex Hietala (+4) ja Lassi Burman (+18) karsiutuivat. Czech Challengen tuloksella 72 aloittanut Matias Honkala pelasi jo avauspäivän kierroksen sairaana, ja vetäytyi koitoksesta.

Turnausta johtaa kolmen lyönnin turvin 19-vuotias eteläafrikkalainen Casey Jarvis (-11).

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

02.06.2023 20:32

Elina Nummenpää avasi Helsingborgin kisan par-tahdissa

Elina Nummenpää esitti parhaita suomalaisotteita Helsingborgissa Allerum Golf Clubilla käynnistyneessä Ladies European Tourin kilpailussa. Hän jakaa tuloksellaan 72 (par) ensimmäisen kierroksen jälkeen 22. sijaa.

Maanantain karsinnoissa täpärästi paikan Pebble Beachillä pelattavaan U.S. Women’s Openiin menettäneellä Nummenpäällä on matkaa kärkeen neljä lyöntiä.

Myös Linda Osala ja Ursula Wikström (T50) ovat tahdin säilyessä samanlaisena mukana taistelussa jatkopaikasta. Kaksikon tulos perjantaina oli 74 (+2).

Sijaa 70 jakavat Noora Komulainen ja Sanna Nuutinen käyttivät kierrokseensa 75 (+3) lyöntiä. Tiia Koivistolla (78) ja Niina Liiaksella (80) riittää jo enemmän kirittävää edetäkseen sunnuntain finaalikierrokselle.

Helsingborg Openin kärkipaikkaa jakavat Espanjan Ana Pelaez Trivino, Ruotsin Caroline Hedwall sekä Etelä-Afrikan Nicole Garcia. He pelasivat kisan alkajaisiksi tuloksen 68 (-4).

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

02.06.2023 14:24

PGA Tour -voittaja teki kaikkien aikojen heikoimman reikätuloksen Nicklauksen kisassa

Ennätysten kirjoihin pääseminen golfin huipulla on aina pelaajalle mieluinen asia, paitsi silloin, kun puntaroidaan suorituksia heikoimmasta päästä.

Viime vuoden maaliskuussa ensimmäisen voittonsa Yhdysvaltain kiertueella ottanut Chad Ramey ei taatusti halua pitkään muistella torstaina Ohiossa Muirfield Village Golf Clubilla käynnistyneen kisan avauskierroksen loppuhetkiä.

Hän löi kierroksensa viimeisellä (kentän 9.) reiällä neljä palloa veteen, ja teki par-nelosella tuloksen 13. Kyseessä on vuodesta 1976 pelatun Memorial Tournamentin kaikkien aikojen huonoin reikätulos.

Ramey pitää Jack Nicklauksen isännöimässä kilpailussa perää tuloksellaan 88 (+16). Tämä ei ole kuitenkaan turnauksen historian heikoin kierrostulos. Kaikkien aikojen ensimmäisen Memorialin voittanut Roger Maltbie käytti vuoden 1979 kilpailussa toiseen kierrokseen 92 lyöntiä.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

02.06.2023 08:05

Suomalaisilla vaikea päivä LPGA Tourilla

Matilda Castren ei ollut parhaimmillaan New Jerseyssä alkaneen Yhdysvaltain kiertueen turnauksen ensimmäisellä kierroksella. Sijaa 67 jakava Castren pelasi Mizuho Americas Openissa torstaina tuloksen 74 (+2), jolla hän on kaksi lyöntiä ennustetun karsintarajan alapuolella.

Kiira Riihijärvelle avauskierros oli synkkä. Hän on tuloksellaan 84 (+12) kilpailussa viimeisellä eli 120. sijalla.

Turnauksen kärjessä on Lauren Hartlage (-7). Yhdysvaltalaisella on kahden lyönnin etumatka LET:n rankingia johtavaan Intian Aditi Ashokiin.

Liberty National Golf Clubilla alkoi myös USA:n Rose Zhangin ammattilaisura. Ennätyksellisen pitkään amatöörien maailmanlistan kärjessä ollut superlupaus käytti kierrokseensa 70 (-2) lyöntiä ollen sijalla T12.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

01.06.2023 20:16

Lauri Ruuska suomalaisköörin vahvin CT:llä

Challenge Tourin tämän viikon viidestä suomalaisesta Lauri Ruuska esitti parasta peliä kilpailun avauspäivänä. Keskellä Tsekkiä Kacovissa pelattavassa kisassa Ruuska pelasi ensimmäisen kierroksen tulokseen -4. Kierroksen huippuhetki osui viimeiselle reiälle, johon Ruuska tälläsi eaglen. Hän jakaa sijaa 9.

Kilpailun kärjessä on Etelä-Afrikan Casey Jarvis tuloksella -6.

Roope Kakko (par) ja Matias Honkala (par) ovat vielä hyvissä asetelmissa loppuviikkoa ajatellen.

Alex Hietalalla (+4) ja Lassi Burmanilla (+11) oli hankalampaa. Hietala oli kierrostaan yhden alle, mutta hänen kymmenennelle reiälle merkattiin tulokseksi yhdeksän. Burman teki takalenkilleen yhdeksikön jopa kahdesti.

Kirjoittaja: Krister Jalonen

01.06.2023 20:02

Finnish Tour alkoi SHG:ssä – viimeisillä väylillä on onnistuttava

Seiko Open Suur-Helsingin Golfin Lakisto-kentällä alkoi tänään. Lakistossa on pelattu useita Finnish Tourin kilpailuja vuosien saatossa, joten pelaajille kenttä ei lähtökohtaisesti tarjoa yllätyksiä.

Pelin henki menestymiseen on selvä. Viimeisillä kolmella reiällä on taottava tulosta. Kaikki kolme väylää lukeutuvat niin sanottuihin ”birdiereikiin” ja eagleenkin on mahdollisuus 16:lla ja 18:lla.

Kisan kärkeen ampaisivat Otto Grönroos ja Juho Kurikka tuloksella -2. Grönroos pelasi viimeiset kolme reikää kolme alle parin, Kurikka lyönnin heikommin.

Kovimmasta viimeisen kolmen reiän tuloksesta vastasi Eemeli Anttonen, joka pelasi ne neljä alle parin. Niiden turvin hän kiilasi jakamaan seitsemättä sijaa.

Kirjoittaja: Krister Jalonen

30.05.2023 21:21

Ladies European Tourilla edessä Ruotsin minikiertue

Naisten Euroopan kiertueella pelataan kesäkuun alkajaisiksi kaksi peräkkäistä kilpailua Ruotsissa. Ensimmäiseksi vuoronsa saa Allerum Golf Clubilla perjantaina käynnistyvä Helsingborg Open, johon suomalaisista osallistuvat Tiia Koivisto, Noora Komulainen, Niina Liias, Elina Nummenpää, Sanna Nuutinen, Linda Osala ja Ursula Wikström.

Palkintoarvoltaan 300 000 euron Helsingborg Open tekee paluun kahdeksan vuoden tauon jälkeen LET:n ohjelmaan. Edellisen koitoksen voitti Nicole Broch Estrup, joka tunnettiin tuolloin tyttönimellään Larsen. Hän on mukana myös tämän viikon kilpailussa, ja käytännössä puolustaa voittoaan.

Suomalaisista Noora Komulainen on kiertueen pistetilastossa korkeimmalla, 42. sijalla. Kärjessä on Intian Aditi Ashok, joka pelaa samanaikaisesti New Jerseyssä käytävässä LPGA Tourin kilpailussa.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

30.05.2023 14:43

Maailmanlistan kärkikuusikko koolla legendan isännöimässä huipputurnauksessa

PGA Tourin kilpailut jatkuvat tällä viikolla Ohiossa kauden yhdeksännellä ison potin ”designated”-turnauksella. Kyseessä on Jack Nicklauksen vuonna 1976 perustama Memorial Tournament, joka myös pelataan legendan itsensä suunnittelemalla Muirfield Village Golf Clubin kentällä.

Memorial Tournament vetää tyypillisesti puoleensa lajin suurimpia tähtiä. Tämänvuotisessa kilpailussa on mukana maailmanlistan kärkikuusikko ja pitkä rivi muita nimekkäitä pelaajia, kuten Memorialin voittoa puolustava Billy Horschel.

Eurooppalaisittain katseet palkintoarvoltaan 20 miljoonan dollarin kilpailussa kääntyvät maanosan kovimpaan nelikkoon, Jon Rahmiin, Rory McIlroyhyn, Viktor Hovlandiin ja Matt Fitzpatrickiin.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

30.05.2023 14:38

Vahvassa vireessä oleva Matias Honkala jahtaamaan uutta menestystä Tsekkiin

Kauden ennätysosallistujamäärä suomalaisia on mukana torstaina Prahan kaakkoispuolella Panorama Golf Resortissa käynnistyvässä haastajakiertueen kilpailussa. Kiinnostavin nimi viisikosta on Matias Honkala, joka säväytti viime viikonvaihteessa Tanskassa.

Kauden ensimmäistä Challenge Tourin kisaansa päätöspäivänä ylivoimaisesti johtanut Honkala joutui lopulta taipumaan kolmanneksi, mutta tällä sijoituksella hän jakoi uransa kovinta saavutusta ammattilaiskentillä.

Pitkin kevättä Nordic Liigassa edukseen esiintyneen Honkalan ohella Czech Challengeen suomalaisväriä tuovat Lassi Burman, Alex Hietala, Roope Kakko ja Lauri Ruuska. Kaksi ensin mainittua pelaavat pääsääntöisesti Saksan Pro Golf Tourilla.

Lue seuraavaksi: Golfpiste seuraa: Elina Nummenpään major-haaveet haihtuivat playoffissa – Thaimaalaispelaajalle ennenaikainen syntymäpäivälahja LPGA Tourilla

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje