Ykköstila oli Hakulan kolmas PGA Tourin alaisella kiertueella.
Toni Hakula (-16) teki kovan tempun nousemalla viikonvaihteessa Ecuadorin Quitossa käydyn PGA Tour Latinoamerica -kiertueen kilpailun ykköseksi. Voitto heltisi lyönnin marginaalilla toiseksi sijoittuneeseen Argentiinan Julian Etulainiin.
Kia Openin tulokseen 67 päättänyt Hakula johti kilpailua avauspäivän jälkeen, mutta toisen kierroksen epäonnistuminen pudotti hänet top 20:n ulkopuolelle. Hän kiipesi lauantain toiseksi parhaalla tuloksella uudelleen kolmen parhaan joukkoon, ja onnistui pitämään sunnuntaina tiukassa paikassa pintansa.
”En tiennyt tilannetta ennen viimeistä griiniä. Kun kuulin viheriöllä, että par riittää voittoon, oli hieno fiilis. Kaksi puttia alle viidestä metristä riitti”, Hakula sanoi Golfpisteelle.
Toni Hakula 🇫🇮 es nuevamente ganador en PGA TOUR Latinoamérica. Con una ronda final de 67 golpes se impuso por uno en el #KiaOpen en Ecuador.
After five years, @tonihakula is a winner again on PGA TOUR Latinoamérica. With a final-round 67, Hakula wins the Kia Open by one shot. pic.twitter.com/gnfUiv5F7e
— PGATOURLA (@PGATOURLA) May 7, 2023
Hakula sijoittui joulukuun Chile Openissa neljänneksi, mutta aloitti kuluvan vuoden kahdella karsiutumisella. Tämän jälkeen hän on parantanut esityksiään kilpailusta toiseen. Edellisviikon Peru Openissa tuli 21. sija.
Neljä kisaa on jäljellä, ja olen hyvissä asemissa rankingissa.
Voitto oli Hakulalle, 31, toinen latinokiertueella. Ensimmäinen tuli viisi vuotta sitten Buba Match Play -reikäpeliturnauksessa. Hakulan vuonna 2020 voittama The Challenge at Harbor Hills oli pandemian aikana perustetun LOCALiQ-sarjan kilpailu. Sarjaan osallistui latinokiertueen ohella pelaajia Kanadan ja Kiinan kiertueilta. LOCALiQ-kisoja ei kuitenkaan noteerata virallisesti latinokiertueen tilastoihin.
Tuore saavutus nosti Hakulan kiertueen Totalplay Cup -rankingissa viidennelle sijalle. Top 5:lle on luvassa kauden päätteeksi kortti USA:n kakkoskiertueelle Korn Ferry Tourille.
”Tämä oli iso askel kohti seuraavaa tavoitetta päästä KFT:lle. Nyt on pari viikkoa taukoa ja Kolumbiassa jatkuu. Neljä kisaa on jäljellä, ja olen hyvissä asemissa rankingissa. Koetetaan seuraavasta kilpailusta tuoda kotiin uusi pokaali”, Hakula totesi.
Quito Tenis Y Golf Clubin kentällä pelatussa turnauksessa 31 500 dollaria palkintorahaa tienannut Hakula pelasi opiskeluvuosinaan samassa Texasin yliopiston college-golfjoukkueessa kuin kolminkertainen major-voittaja Jordan Spieth. Hän ylsi kymmenen vuotta sitten merkittävän amatöörikilpailun British Amateurin finaaliin, jossa kärsi tappion Englannin Garrick Porteousille.
Austinissa Texasissa asuva Hakula on pelannut yhdeksän vuotta ammattilaisena, ja yrittänyt raivata tiensä Atlantin takaisilta pienemmiltä kiertueilta ylöspäin.