Upea taistelu tuotti Sami Välimäelle kirvelevän kakkostilan Singapore Classicissa - Golfpiste.com

13.1.–20.1. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista

13.1.–20.1. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Upea taistelu tuotti Sami Välimäelle kirvelevän kakkostilan Singapore Classicissa

Sami Välimäki huokaili epäuskoisena missattuaan niukasti 18. reiän birdie-putin. Kuva: Getty Images

Välimäen kolmen lyönnin etumatka ei riittänyt uran toiseen voittoon DP World Tourilla.

Sami Välimäki (-18) päätyi kovan taistelun jälkeen toiselle sijalle Singaporessa iltapäivällä päättyneessä DP World Tourin kilpailussa. Hän pelasi turnauksen neljännellä kierroksella tuloksen 66 häviten yhdellä lyönnillä voiton vieneelle Ockie Strydomille.

Kahden lyönnin päässä kärjestä sunnuntaihin lähtenyt Välimäki oli rautaa neljännen kierroksen etuysillä. Birdiejä sateli toisensa perään, ja tehtyään 10. reiällä päivän kuudennen, hän porskutti jo kolmen lyönnin johdossa. Välimäen peli oli kauttaaltaan laadukasta: lyöntipeli toimi loistavasti ja putit upposivat sekä läheltä että kaukaa.

Hän teki ensimmäisen virheensä Laguna National Golf Resort Clubin kentän 12. reiällä lyötyään keskeltä väylää tukevan duffin. Kolmaskin lyönti jäi lyhyeksi, eikä Välimäki pystynyt pelastamaan paria. Tämän jälkeen edessä oli kaksi peräkkäistä par-viitosta, joista ensimmäiselle hän onnistui tekemään birdien.

Pari ryhmää edempänä säkenöinyt Ockie Strydom teki kummallekin mainitulle par-viitoselle birdien nousten uhittelemaan Välimäen voittoaikeita. Momentumin haltuun ottanut Strydom löi pelin edetessä lisää painetta suomalaisen niskaan iskien menestyksen kannalta elintärkeät birdiet 16. ja 18. reiällä.

Viimeisellä reiällä reilusti pitkäksi mennyt kakkoslyönti näytti hetken pelaavan Välimäen pussiin. Ylärinne-chipissä ei ollut ylen määrin työstötilaa, mutta hienolla rytmillä palloa pitkin päivää lyönyt eteläfrikkalainen pyöräytti pelivälineen kylmän viileästi lipun viereen. Se osoittautui lopulta kilpailun signature-lyönniksi.

Vaikka Välimäki ei sortunut takaysin edetessä isompiin erheisiin, ei hän pystynyt enää 13. reiän jälkeen kartuttamaan birdie-tiliään. Hänelle avautui 18. reiän eaglella mahdollisuus voittoon ja birdiellä uusintaan. Kakkoslyönti uupui aavistuksen viheriöstä ja chippi rinteestä painui vajaat kolme metriä pitkäksi. Birdie-putti oli juuri niin tarkka kuin pitääkin, mutta vauhti ei harmittavasti aivan riittänyt.

Vaikka pelaaja muistetaan lähinnä voitoistaan, ei tämäkään näytös helposti unohdu.

Välimäki, 24, oli sunnuntaina ison mahdollisuuden edessä, jossa hänelle tarjottiin uran toista DPWT-voittoa. Se oli täysin otettavissa, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Pelissä ei vain ollut takaysillä samanlaista luontaista herkkyyttä kuin ensimmäisellä kenttäpuoliskolla. Strydom myös hyötyi altavastaajan asemasta, kentällä kulkeneen yleisön parveillessa lähinnä Välimäen ympärillä.

”Hyvä kisa, hienosti pelasin koko päivän. Putteri oli kylmä tänään, enkä saanut tarvittavia birdiejä. Lyöminen oli huikealla tasolla sunnuntaina”, Välimäki kertoi.

Vaikka pelaaja muistetaan lähinnä voitoistaan, ei tämäkään näytös helposti unohdu. Välimäen esitys päätöspäivän puristuksessa olikin erinomainen. Se oli myös yksi suoritus lisää kokemuspankkiin, jota hän voi hyödyntää ollessaan seuraavan kerran vastaavassa tilanteessa.

Saavutettuaan ensimmäisen ykköstilansa Omanissa lähes kolme vuotta sitten, Välimäki osoitti todellisen potentiaalinsa. Debyytti-voitto ei ole koskaan helppo, mutta toinen on vielä vaikeampi, koska se ei tule samalla tavalla puskista kuin ensimmäinen yleensä. Välimäen voitot Omanin onnistumiseen tuskin kuitenkaan jäävät.

Ockie Strydom nousi top 10:n ulkopuolelta voittoon. Kuva: Getty Images

Race to Dubai -listalla viidenneksi kavunneen Välimäen kaudessa on ollut paljon muutakin lupauksia herättävää. Kahden kakkostilan ohella Abu Dhabin Rolex Series -kilpailusta tuli top 10 -sijoitus ja viikkoa aiemmin hän oli Mauritiuksella 11:s. Kummassakin edellä mainitussa kilpailussa hän värkkäsi myös kenttäennätyksen. Ensimmäisen kenttäennätyksensä hän onnistui tekemään Omanissa maaliskuussa 2020.

Välimäki otti viikonvaihteessa uransa 11. top 10 -sijoituksensa DP World Tourilla. Palkintorahaa hän kuittasi kakkostilastaan reilut 205 000 euroa. Merkittävintä hyvien esitysten takana on, että hän on pystynyt parin vaikeamman vuoden jälkeen kutomaan verkkonsa uudelleen. Pelaaminen golfin huipulla osaa ajoittain olla raadollista ja armotonta. Tämän Välimäki on joutunut kokemaan rakentaessaan minä-kuvaansa ammattilaisgolfarina.

Osuvaan paikkaan tullut kisan kovin tulos, 63, tuotti 38-vuotiaalle Ockie Strydomille uran toisen voiton pääkiertueella. Ensimmäinen tuli pari viikkoa ennen joulua Alfred Dunhill Championshipissä. Näin 317 000 euroa tienanneesta Strydomista tuli kauden ensimmäinen tuplavoittaja DP World Tourilla.

Onnistuneen kilpailun pelasi myös 23:nneksi sijoittunut Tapio Pulkkanen (-11), joka täräytti Välimäen tavoin sunnuntaina seitsemän birdieä. Isomman nousun esteeksi muodustuivat kierroksen neljä bogia.

”Kaiken kaikkiaan paljon birdiejä tällä viikolla, mutta vähän liikaa virheitä ja sitä kautta bogeja. Pelissä on taas merkkejä paremmasta ja mielenkiinnolla odotan ensi viikon koitosta Thaimaassa. Singaporeen tulen mielelläni tulevaisuudessakin. Kenttä oli melko erikoisen tuntuinen ensimmäisellä harkkakierroksella, mutta parani viikon myötä”, kauden parhaan sijoituksensa ottanut Pulkkanen sanoi.

Kisaansa pettynyt Kalle Samooja (-7) jakoi 42. sijan.

”Kyllä kismittää isosti loppusijoitus tällä viikolla. Pelissä on kaikki rahkeet kärkisijoille, kunhan reikä löytyisi vähän paremmin. Jostain syystä tämä ruoholaji on ollut aina vähän haastava, eikä linjoja oikein näe”, Samooja kertoi tiedotteessa.

Hän nosti positiivisena asiana esiin avaukset.

”Tänään oli tiiltä aivan timanttista peliä. Paljon avautui paikkoja 3-7 metristä. Jatketaan hommia ja käännetään katseet kohti kahta seuraavaa viikkoa.”

Turnauksen neljäs suomalainen, Mikko Korhonen ei selviytynyt kilpailun jatkokierroksille.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)