Rory McIlroy valmistautuu jo Ryder Cupiin – ja pelaa yllättävän debyyttikisan Euroopassa - Golfpiste.com

17.3.–24.3 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][5]
KilpailuaSuomalaista

17.3.–24.3 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][5]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Rory McIlroy valmistautuu jo Ryder Cupiin – ja pelaa yllättävän debyyttikisan Euroopassa

Rory McIlroy aiheuttanee reilun parin viikon kuluttua melkoisen yleisöryntäyksen Marco Simone Golf Clubin kentälle. Kuva: Getty Images

McIlroyn visiitit Manner-Euroopassa pelattaviin turnauksiin ovat erittäin harvinaisia.

DP World Tourin kalenteriin vuodesta 1972 kuulunut Italian Open ei ole tällä vuosituhannella onnistunut isommissa määrin houkuttelemaan lajin suurimpia tähtiä maan avoimeen mestaruusturnaukseen – ei edes silloin, kun kilpailu kuului kolmen vuoden ajan kiertueen Rolex Seriesiin.

Mutta nyt jysähtää, sillä viikonvaihteessa FedEx Cupin finaaliturnauksen voittanut Rory McIlroy on vahvistanut ensiesiintymisensä syyskuun puolivälissä Roomassa pelattavassa kilpailussa.

Palkintorahojen takia McIlroy ei Roomaan saavu, sillä potissa on maltilliset kolme miljoonaa euroa. Tästä voittajan osuus on arviolta vajaan puolen miljoonan luokkaa. Tämän suuruiset palkintosummat ovat lähes taskurahoja McIlroylle, joka vertailun vuoksi kuittasi sunnuntaina Tour Championshipin voitosta kuusi kertaa Italian Openin kokonaispottia suuremmat tienestit.

Sen sijaan McIlroyta kiinnostanee enemmän, millaisella kisa-areenalla vuoden 2024 Ryder Cup tullaan pelaamaan. Marco Simone Golf Clubin kenttä kun sattuu isännöimään toista vuotta peräkkäin Italian Openia.

Maailmanlistan kolmonen kertoi olevansa innoissaan tulevasta Italian reissustaan.

”Rooma huokuu historiaa, mutta näin on myös maan avoimen mestaruuskilpailun kohdalla. Pelaan ensimmäisen kerran Italiassa. Olen lisäksi kuullut, että italialaiset katsojat ovat intohimoisia kilpagolfin ystäviä, joten mielenkiinnolla odotan uutta kokemusta.”

Ensimmäisellä kerralla McIlroy tarkoittaa ensimmäistä kilpailua ammattilaisena, sillä hän voitti Italian Biellassa vuonna 2006 miesten henkilökohtaisen Euroopan mestaruuden.

McIlroyta nähdään erittäin harvoin Manner-Euroopan puolella pelattavissa DP World Tourin kilpaluissa: viimeksi kolme vuotta sitten, jolloin hän oli uusimassa muun muassa Kalle Samoojan kanssa Sveitsin turnauksen voitosta. Heinäkuussa 2016 McIlroy osallistui Ranskan avoimiin samankaltaisin suunnitelmin kuin Italian Openiin. Open de France -kilpailu pelattiin Pariisissa Le Golf National -kentällä, aivan kuten syksyn 2018 Ryder Cup.

Peräti 27 turnausta pääkiertueilla voittanut McIlroy viipyy syksyllä pidempään Euroopassa, sillä viikkoa ennen Italian Openia hän kilpailee DP World Tourin huipputurnauksessa Wentworthissa. Syys-lokakuun vaihteessa McIlroylla on ohjelmassa Skotlannissa pelattava Alfred Dunhill Links Championship.

Race to Dubai -listan kärjessä oleva McIlroy ei ole ainoa Italian Openiin osallistuva maailmanlistan top 10 -pelaaja. Myös Matt Fitzpatrickin leiristä on vahvistunut tieto, jonka mukaan U.S. Openin hallitseva mestari nähdään Roomassa.

Italian Openin viimevuotista voittoa puolustaa Tanskan Nicolai Højgaard.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje