Mikko Korhonen jatkaa European Mastersissa vakuuttavaa nousua - Golfpiste.com

17.3.–24.3 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][5]
KilpailuaSuomalaista

17.3.–24.3 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][5]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Mikko Korhonen jatkaa European Mastersissa vakuuttavaa nousua

Mikko Korhonen tähyilee European Mastersin finaalikierroksella vahvaa sijoitusta. Kuva: Getty Images

Korhonen pelasi Crans Montanan DP World Tour -kilpailussa toistamiseen tuloksen 66.

Mikko Korhonen on kohennellut tuntuvasti päivästä toiseen asemiaan DP World Tourin kilpailussa Sveitsin Crans Montanassa. Hän pelasi edellisen kierroksen tapaan lauantaina tuloksen 66, jolla irtoaa tässä vaiheessa jaettu 32. sija.

Kokonaistilanteessa seitsemän alle oleva Korhonen teki muiden päivien tapaan bogin kierroksen alkupuolella. Hän ei jäänyt tätä pidemmäksi aikaa ihmettelemään iskettyään reikien 4–6 (kentän 13–15) aikana sarjan birdie-eagle-birdie.

Birdie-saldo karttui vielä kahdella onnistumisella Crans-sur-Sierre Golf Clubin kentän jälkimmäisellä (1–9) puolella. Korhonen ehti jo kiivetä 25 parhaan joukkoon, mutta toiseksi viimeisen reiän bogey heikensi jonkin verran sijoitusta.

Korhosella on matkaa top 20:een kaksi lyöntiä, joten mahdollisuudet vahvaan sijoitukseen ovat sunnuntaihin lähtiessä hänen ulottuvillaan.

European Mastersin kärjessä on 16 reikää kolmatta kierrosta pelannut Thriston Lawrence (-17). Eteläafrikkalainen on Skotlannin Scott Jamiesonia ja Englannin Richard Mansellia neljä lyöntiä edellä.

Kilpailun toinen suomalainen Kalle Samooja karsiutui viikonlopun kierroksilta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje