Major-voitosta piti tulla Ian Baker-Finchille ensimmäinen askel todelliseen läpimurtoon. Toisin kävi. Kenenkään toisen ei ole nähty putoavan niin alas niin korkealta.
Australian 23-vuotias Ian Baker-Finch saapui St Andrewsin Old Courselle vuonna 1984 ilman paineita. Ura oli lupaavassa alussa, ja taskussa oli jo edellisvuoden New Zealand Openissa napattu ensimmäinen ammattilaisvoitto.
”Olin vasta 23-vuotias tähtisilmäinen poikanen”, hän myöhemmin kuvaili ensikosketustaan Open Championshipiin.
Peli oli hyvissä uomissa. Baker-Finch johti kilpailua kahden kieroksen jälkeen ennen kakkostilaa jakaneita Seve Ballesterosia, Nick Faldoa ja Lee Trevinoa. Kolmen kierroksen jälkeen jaetulle kärkipaikalle Baker-Finchin kanssa oli noussut kokenut Tom Watson. Tähtisilmässä oli selvästi tähtiainesta.
Sunnuntaista tuli pettymys. 79 lyönnin kierros toi lopputuloksissa yhdeksännen sijan.
”Kilpailu loi uskoa siihen, että pystyn voittamaan”, Baker-Finch on sittemmin todennut.
Ensimmäiset hedelmät Euroopan puolella kypsyivät jo seuraavana kesänä. Baker-Finch tuli ja vei nimiinsä Ullnassa pelatun Scandinavian Enterprise Openin.
Sitten alkoi hiljaisempi kausi. Voittoja tuli harvakseltaan Australian ja Japanin kiertueilta, mutta suuriin otsikoihin Baker-Finchillä ei ollut asiaa.
Old Coursella 1990 Baker-Finch näytti taas kyntensä. 64 lyönnin kierros lauantaina toi jaetun kakkostilan Payne Stewartin kanssa Nick Faldon takana ennen sunnuntain ratkaisuja.
Faldo piti pintansa, ja Baker-Finch joutui tyytymään jaettuun kuudenteen sijaan.
Seuraavana vuonna Royal Birkdalessa oli Baker-Finchin vuoro voittaa The Open.
”Nick Faldo näytti, kuinka temppu tehdään. 1991 tein sen itse.”
Baker Finch aloitti kahdella 71 lyönnin kierroksella, mutta otti kiinni voitonsyrjästä tekemällä lauantaina uudeksi kenttäennätykseksi 64. Sunnuntainen 29 lyönnin ulosmeno oli alhaisempi kuin kenelläkään muulla majorien historiassa. Viisi yhden putin birdieä seitsemän ensimmäisen reiän aikana toivat lopulta tulokseksi 66 ja voiton kahden lyönnin turvin.
En milloinkaan uskonut omaan peliini tarpeeksi. En pitänyt svingistäni.
Näytti siltä, että ura oli nousemassa siivilleen.
Baker-Finch alkoi uskoa siihen itsekin. Kaikki olisi mahdollista, kunhan svingiä vähän peukaloisi.
Huipulta ojaan, ojasta allikkoon
”En milloinkaan uskonut omaan peliini tarpeeksi. En pitänyt svingistäni. Olin aina muuttamassa jotakin”, Baker-Finch kertoi Sports Illustratedille 1990-luvun lopulla.
Vanha svingi oli osoittanut toimivuutensa. Baker-Finch voitti PGA Tourilla vuonna 1989, vei nimiinsä yhteensä kuusi kakkostilaa kahdella seuraavalla kaudella ja käväisi vuonna 1991 maailmanlistan top kympissä. Vielä kevään 1992 Mastersissa Baker-Finch jakoi kuudetta sijaa. Lyhyissä lähestymisissä ja puteissa Baker-Finch oli asiantuntijoiden mukaan yksi maailman parhaista pelaajista.
Ote oli kuitenkin kirpoamassa yrityksiin ajaa svingimuutoksia läpi. Pituutta olisi Baker-Finchin mukaan pitänyt saada enemmän irti 190-senttisestä varresta.
Seurasi kilpagolfissa ennen näkemätön syöksykierre.
”En usko kenenkään muun kokeneen vastaavaa nousua ja pudotusta”, on Baker-Finchin valmentajiin lukeutunut David Leadbetter todennut.
”Hän olisi tarvinnut vain yhden toimivan pillerin, mutta sen sijasta hän otti koko pullon.”
Butch Harmonista ei ollut apua, ei Hank Haneysta, ei Jim Flickistä, ei Chuck Cookista. Hyvää tarkoittavat pelaajat antoivat omia neuvojaan, tuloksetta.
Hypnoosi ei auttanut, ei myöskään itsesuggestio, ei polvileikkaus, ei silmäkirurgia, ei turvautuminen kokeneiden caddien apuun.
Harjoituskentällä ja harjoituskierroksilla peli kulki, mutta ongelmia kilpailuissa oli heti ykköstiiltä alkaen.
Tultiin siihen, että lihasmuistissa ei lopulta ollut mitään vanhasta tuloksia tuottaneesta svingistä.
”Se oli lopullisesti mennyttä.”
Itseluottamuksesta ei ollut tietoakaan. Bob Rotella teki psykologina parhaansa, mutta turhaan. Kun Rotella kehotti luomaan mielikuvan keskelle väylää päätyvästä draivista, Baker-Finchin oli todettava, että hän ei pystynyt siihen.
Kentälläkin avaukset lensivät sattumanvaraisesti vasemmalle tai oikealle, varoittamatta.
Open-painajaisia
Old Coursella pelatussa vuoden 195 Openissa Baker-Finch pelasi samassa ryhmässä Arnold Palmerin kanssa. Heti ykköstiillä Baker-Finch teki sen, mihin yksikään kilpapelaaja tai turisti ei paikallisten caddien mukaan ollut milloinkaan ennen pystynyt: löi avauksensa vasemmalle out of bounds yli 18. väylän. Lyöntiä on useissa yhteyksissä luonnehdittu kilpagolfin historian kaikkien aikojen surkeimmaksi lyönniksi.
Pahinta oli, että Baker-Finch oli kilpailun edellä nähnyt saman tapahtuvan painajaisunessa.
”Oli pelottavaa nähdä, että painajaiset heräsivät henkiin silmieni edessä.”
Pohja ei kuitenkaan vielä ollut tullut vastaan.
Kausina 1995–1996 Baker-Finch lähti mukaan yhteensä 43 kilpailuun, mutta selvitti vain yhden cutin. Kolme kilpailua hän jätti kesken. Kaudella 1995 rangaistuslyöntejä kierrosta kohti tuli keskimäärin neljä. Jokaisessa kilpailussa oli vähintään yksi kahdeksikolla alkava kierros.
Seinä tuli vastaan Royal Troonissa kesällä 1997. Pilke tähtisilmissä vaihtui kyyneliin ensimmäisen kierroksen painajaisen jälkeen. Kuuden vuoden takainen voittaja teki viisi tuplabogia ja yhden triplabogin ja pelasi tuloksen 92.
Seuraavana päivä Baker-Finchiä ei nähty ykköstiillä. Hän oli lentänyt Australiaan ja laittanut mailat toistaiseksi naulaan.
Jaloilleen Baker-Finch pääsi lopulta vasta vaihdettuaan mailat mikrofoniin ja ryhdyttyään golfkanavien kommentaattoriksi. Ensimmäiset työnantajat olivat ABC ja ESPN. Vuodesta 2007 lähtien hänet on nähty CBS:n palkkalistoilla.
Lue seuraavaksi: Piipusta, bermudoista ja värikkäistä tempauksistaan tunnettu brittilegenda kukisti Jack Nicklausin kahdesti samana päivänä
