
Hole In One
HOLE IN ONET PUISTOKENTÄLLÄSyksyinen onnistuminen Pallo tuli alas greenillä ja pomppasi kerran, lähti sitten vierimään kohti reikää. Ajattelin että tulee helppo birdie - vaan toisin kävi - tuli holari! Pallo nousi korkealle ilmaan kohti lippua. Noin metri ennen lippua alas greenille josta se valui suoraan kuppiin. Peliseurana oli Aarre Kettunen joka on alunperin houkutellut golfin pariin. Pentti Nevalainen/ 13.8.2012/ HGS/ Hcp 12,7 / Väylä 3 / 128m / Titelist Hyvä Lyönti Hyvä lyönti. Pitkän puurtamisen jälkeen oli kiva onnistua! Mestisyllätys Olin äidin ja isän kanssa iltakävelyllä ja hiukan pelaamassa. Minulla oli vain yksi maila mukana. Löin 5 väylältä ja pallo lensi aika pitkälle. Sanoin äidille ja isälle, että meen kattomaan palloa ja se oli reiässä. Huusin "Holari" ja tuuletin! Se tuntui ihan hyvältä. Sää oli normi, ei tuullu yhtään. Elmo Gerkman 8-vuotta/ 7.7.2011/ KotoG/ hcp 32,5/ Väylä 5/ 110 m/ puu 3/ Titleist Nxt Tour Keskittyminen kannatti Hieno aurinkoinen päivä, +25º, hienoa seuraa, peli kulki vähän alavireisesti, mutta kun tulimme väylälle 3, mietin, että olen usein lyönyt pallon vasemmalle, viheriön ulkopuolelle ja mietin vaan, että nyt pitää keskittyä, että saisin pallon viheriölle. Kun näin lyönnin jälkeen lentosuunnan, tiesin, että nyt pallo lentää viheriölle, eli hyvä lyönti. Pallo osui viheriön etureunalle ja alkoi siitä vieriä kohti lippua, niin ei sitä tullut mieleenkään, että se menisi reikään, vaan ajattelin, että tuli ihan hyvä lyönti. Kun se vaan sitten vieri reikään asti, tuntui ihan mahtavalta, kyllä siinä vähän halattiin ja ehkä vähän häirittiin muitakin pelaajia. Mukana olivat Kristiina Hautamäki ja Erkki Rutanen. Mauri Toronen/ 28.6.2011/ KotoG/ hcp 18,5/ Väylä 3/ par 3/ 128 m/ rauta 9/ Srixon Z-Star Onni on tehdä holari Avasin ensimmäisenä väylältä 5. Käytin erikoista mailaa: puu 9, koska toivuin kämmenleikkauksesta, eikä rautamaila käynyt. Syysurinko paistoi matalalta silmiini, enkä nähnyt pallon lentoa ollenkaan. Merkkarini Aki Paavola näki, että pallo meni greenille. Etsimme palloa greenin takaa. ”Ei se voi hukkua tällä väylällä”, sanoi Aki ja löysi pallon kupista. HOLARI!! Tämä on ensimmäinen virallinen holarini, koska 15 vuotta sitten tekemääni ei kirjattu mitenkään. Neljän hengen peliporukassamme on nyt kaksi holarin tehnyttä pelaajaa. Olen pelannut noin 30 kierrosta vuodessa, 21 vuotta ja noin 60 000 lyöntiä. Jokaisen kannattaa yrittää loppuun saakka. Nautin holarini kunniaksi pari lasillista hyvää punaviiniä. Ossi Huhtala/ 28.9.2010/ NevasGolf/ hcp 18.4/ Väylä 5/ par 3/ 110 m/ puu 9/ MAXFLI 2 Mailanvaihdolla mainetta Olin merkkarini Sebastian Weckmanin kanssa ensimmäistä kertaa Kotojärvellä. Ryhmässämme oli myös kaverit Oulusta ja Keravalta Tulin ryhmäni kanssa avaamaan viitosväylää, mutta rautaseiska ei jostain syystä tuntunut hyvältä. Palasin hakemaan kuutosen bägistä. Tiiasin keltaisilta vielä puolitoista metriä taaksepäin, ettei pallo lentäisi liian pitkälle. Avauspaikka oli tasainen. Lyönti tuntui hyvältä, pallo lähti hyvin ilmaan... tuli alas, otti pienen pompun märältä greenin edustalta ja rullasi kohti lippua. Pallo hävisi greeniltä! Pelikaverit hehkuttivat heti, että holari tuli. En ollut uskoa tapahtunutta ja pyysin kavereita rauhoittumaan vähän. Mutta kyllä se oli holari!. Joimme skumpat kierroksen jälkeen klubitalolla. Laitoin tekstiviestejä ja onnitteluja alkoi tulla. Jan Riska/ 28.8.2010/ Eerikkala Golf/ hcp 29.0 Ari Issakainen/ 23.8.2010/ Tuusulan Golfklubi/ hcp ? Ari Rinta-Pollari/ 11.8.2010/ Hattula Golf/ hcp 22.2
Antti J. Ahonen/ 10.7.2010/ Kotojärvi Golf/ hcp 30.1
Oli tavanomainen, mukava harjoituskierros kolmen tutun kesken kotikentällä. Hellepäivä oli lämmin ja tyyni. Satulla oli honour kolmosväylällä. Lyönti osui hyvin ja pallo nousi kauniiseen kaareen pudoten pari metriä greenin eteen, josta pienellä pompulla greenille ja siitä vierien suoraan kohti lippua! Kaikki pidättivät henkeään pallon lipumista seuraten. Pallon vauhti hiipui alle parin metrin matkalla jo uhkaavasti - mutta sittenpä vain hävisi tyylikkäästi - KUPPIIN! Hetken hämmästelyn jälkeen seurue repesi kaikkien etikettien vastaisesti kiljahtelemaan. Sankarittaren tämä odottamaton unelmalyönti hämmensi hetkeksi. Mutta vain hetkeksi. Satu Weurlander/ 6.7.2010/ Kotojärvi Golf/ hcp 25.3 Birdiestä holariksi Olin nykyisen mieheni Riku Lindforsin kanssa pelaamassa toista kertaa sinä kesänä. Ensimmäisellä kerralla väylällä viisi palloni osui lippuun ja kimposi siitä metrin päähän. Tein birdien. Avatessani tällä kierroksella ajattelin, että viimeksi meni jo niin hyvin, että menisiköhän nyt suoraan kuppiin. Pallo lähti suoraan kohti greeniä, tuli alas .. ja meni parilla pompulla sisään! Olin hämmästynyt. Toisaalta tuntui, että näinhän tässä pitikin käydä ja toisaalta oloni oli epätodellinen. Pyysin ryhmässämme pelannutta nuorta poikaa varmistamaan, että pallo oli kupissa, ennen kuin menin sitä nostamaan. Ihmettelimme, ettei tällaista satu montaa kertaa elämässä. Ykkönen näytti tuloskortissa hassulta ja piti oikein keskittyä laskemaan pisteitä. Saimme kivaa fiilistä loppukierrokseen, vaikka oma keskittyminen häiriintyikin vähäksi aikaa. Kierroksen loputtua klubi oli jo kiinni, joten avasimme kotona mieheni kanssa samppanjapullon. Osallisiksi ilostani pääsivät myös vanhempani, jotka olivat lapsenvahteina. Tea Saari (nyk.Lindfors)/ 6.8.2009/ Kotojärvi Golf/ hcp 22.0
Pelasin vakioporukassa Mike Nurmen ja Markus Vuorelan kanssa. Se oli 65 metrin tilapäinen väylä ennen nykyisen par-viitosen valmistumista. Piti avata puiden yli – lippu oli takana. Tein wedgellä varsinaisen taitolyönnin lapa auki. Pallo nousi taivaaseen ja ajattelin, että ei se jaksa. Pallo tuli maahan ja Mike sanoi heti, että menee sisään. Pari sekuntia seurasin ja pallo oli kupissa! Olin saanut edellisenä päivänä jenkeistä tilaamani mailat. Juhlistin holaria tekemällä birdien seuraavalla väylällä. Kierroksen jälkeen ostin kolme pulloa samppanjaa ja tarjosin takana tuleville sen tunnin aikana, mitä klubin terassilla istuimme. Ei sen suurempia juhlia – vain pari lasillista - koska olin autolla ja seuraavana päivänä piti mennä töihin. Samalla holariwedgellä vedin par3:lla lipputankoon seuraavalla kerralla. Hyvät mailat – mikäs siinä! Ei tarvitse rangelle mennä. Veli Vauhkonen/ 23.7.2009/ Kotojärvi Golf/ hcp 9.9 Napakymppi Ysiväylä meni ihan käteen. Jouduin nostamaan pallon ja vetämään viivan tuloskorttiin. Kymppiväylän taulussa sanottiin jotain holarimyönteistä ja totesinkin, että olisi tosi noloa tehdä holari viivan jälkeen. Avasin viimeisenä ja tuntui, että löynti jäi vähän vajaaksi. Kiipesin mäen ylös. Lippu oli keskellä greeniä. Ryhmämme kolmas kaveri oli ensimmäisenä greenillä ja tiesi tilanteen. Pyörin siinä etsien palloani. Kaveri huikkasi: "Kato kupista!" Siellä! Tein kevyen "TimoJutilamaisen" tuuletuksen. Se oli jotenkin laimea holari, koska en voinut nähdä ja jännittää pallon pyörimistä. Takaysi sujui aika hyvin loppuun asti. Juotiin hiljaisella klubilla samppanjat ja vaimoni Mari oli kaverinsa Mervin kanssa paikalla. Holari oli niin outo ja epätodellinen tilanne, ettei sitä oikein osannut juhlistaakaan sen enempää. Merkkarina toimi Timo Georgssoon.
Kotojärven nuorin ja suvun ensimmäinen holarintekijä Pelasin toukokuussa kauden ensimmäistä kierrostani. Pari ekaa väylää eivät menneet mitenkään hyvin, joten avasin kolmosen viimeisenä. Lyönti osui hyvi, pallo lähti lipun suuntaan ... greeniosuma, pomppu .. ja vierimällä sisään! Siistiä!! Suvun eka holari! Mummi vaari ja iskä pelaavat ja setäkin on kokeillut lajia. Olin 6-vuotiaana ekan kerran kentällä katsomassa ja 7-vuotiaana sain oman putterin ja rautaseiskan.Täytin 14 vuotta kolme päivää ennen holaria! Merkkareina olivat kaverini Rasmus Pyykkö ja isäni Juha Kerttunen. Holarin jälkeen tuli bogia ja tuplaa. Iskä tarjosi meille limut ja jätskit.
Joel Kerttunen/ 22.5.2009/ Kotojärvi Golf/ 31.1 * * * * * Tero Pylvänen/ 19.8.2008/ väylä 10/ MaxFli 4 Mikael Back/ 18.8.2007/ väylä 10/ Titleist 3 Lasse Viitasaari/ 7.7.2007/ väylä 3/ Titleist 4 Tuula Laajapuro-Savolainen/ 11.9.2006/ väylä 17/ Wilson staff 2 Ari Ventoniemi/ 25.7.2006/ väylä 17/ Wilson Staff 3 Johan Andler/ 20.7.2006/ väylä 17/ Callaway Golf 1 Lilja Kinnunen/ 15.7.2005/ väylä 15/ Pinnacle 3 Lauri Olamo/ 24.6.2005/ väylä 15/ Callaway Golf 1 Timo Pasanen/ 28.5.2004/ väylä 4/ Titleist 2 Marja-Leena Seppänen/ 23.4.2005/ väylä 15/ Original ULTRA 4 Veli-Pekka Salonen/ 30.8.2003/ väylä 17/Top-Flite STRATA 1 Markku Hiltunen/ 29.8.2003/ väylä 17/ Wilson Staff smart-core 2 Mikko Tanska/ 31.7.2003/ väylä 15/ 2 TopFlite magna ex Jarmo Hanninen/ 4.7.2003/ väylä 15/ Top Flite XL2000 Markku Piekkanen/ 15.6.2003/ väylä 15/ 2 Spalding pro series Pertti Blomberg/ 7.6.2003/ väylä 15/ Response 2 Irina Raunio/ 1.6.2003/ väylä 15/ Wilson STAFF 3 Laura Tolonen/ 15.5.2003/ väylä 15/ Wilson STAFF 3 Ilkka Pelttari/ 12.8.2002/ väylä 17/ ULTRA 500 Tarja Ruuskanen/ 1.9.2002/ väylä 15/ 2 TopFlite XL2000 Mika Vilen/ 25.9.2002/ väylä 15/ 01 Precept EV Jukka Tainio/ väylä 10/ Wilson Staff smart-core 1 Jouko Kuisma/ väylä 3/ Titleist Heikki Kiiski/ väylä 3/ Titleist Jukka Rohn/ väylä 18/ 1 Max distance 90 Jukka Tainio/ väylä 10/ TopFlite 3 XL 2000 Jyri Lehtinen / väylä 3/ Conor golf 3 Tomi Arkiomaa/ väylä 3/ Dunlop 1 steelcore Pekka Grahn/ väylä 3/ Titleist Hannu Taiha/ väylä 3/ Wilson staff smart-core 1 |