16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Kaksijakoisen kierroksen pelannut Komulainen jatkaa Belgiassa top 10:ssä

Noora Komulainen on kiinni korkeassa sijoituksessa. Kuva: Mark Runnacles/LET

Myös Linda Osala ja Ursula Wikström etenivät finaalikierrokselle.

Noora Komulainen pelasi Belgiassa Liegen seudulla jatkuneen Ladies European Tourin kilpailun toisella kierroksella tuloksen 71. Hän on Belgian avoimissa 36 reiän jälkeen jaetulla kymmenennellä sijalla kokonaistilanteessa -4.

Naxhelet Golf Clubin kentän 10. reiältä päivän urakkansa aloittanut Komulainen teki etuysillä kolme peräkkäistä birdieä, ja keikkui tukevasti kärkisijoilla.

Toinen kenttäpuolisko ei sujunut häneltä yhtä juoheasti, ja bogeja alkoi putoilla sieltä täältä. Komulainen teki kuitenkin kierroksen loppuun tärkeän birdien onnistuen säilyttämään niukasti paikkansa kärkikymmenikössä.

”Vähän helposti tuli muutama bogey takaysillä. Muuten peli oli ihan OK. Huomenna hieman tarkkuutta jokaiselle osa-alueelle”, neljä lyöntiä kärjestä oleva Komulainen sanoi.

Linda Osala (par) pelasi Komulaisen tavoin lauantaina tuloksen 71 ollen jaetulla 29. sijalla muun muassa Ursula Wikströmin kanssa.

Muut suomalaiset, Sanna Nuutinen (+4), Niina Liias (+5) ja Elina Nummenpää (+13) eivät selvittäneet +3:n kohdalle asettunutta karsintarajaa.

Belgian Ladies Openin kärkeen siirtyi Maria Hernandez (-8). Intian Diksha Dagar ja Italian Clara Manzalini ovat kahden lyönnin päässä espanjalaisesta.

Lue seuraavaksi: Hyvä puttipeli takasi Noora Komulaiselle erinomaisen tuloksen Belgian LET-kilpailussa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)