16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Mediheal Championshipin voitollaan tähtiluokkaan viime vuonna noussut Matilda Castren puolustaa titteliään Kaliforniassa

Lehdistötilaisuudessa piipahtanut Matilda Castren kertoi, että on ollut hieman outoa nähdä oma kuvansa kilpailun hallitsevana mestarina Saticoy Clubin maisemissa. Kuva: Juha Hakulinen

Castren juhli mestaruutta San Franciscossa, mutta tänä vuonna kilpailu pelataan 500 kilometriä etelämpänä.

Viime vuoden kesäkuussa Mediheal Championshipin voitollaan suomalaista golfhistoriaa tehnyt Matilda Castren puolustaa mestaruuttaan tällä viikolla Kaliforniassa. Castren juhli kisan voittoa San Franciscossa, mutta tälle vuodelle kisa siirrettiin The Saticoy Clubilla, joka sijaitsee Los Angelesin pohjoispuolella.

Kentän vaihdon takia uran ensimmäisen LPGA Tour -voiton puolustaminen ei Castrenin mielestä tunnu oikein samalta, miltä se olisi tuntunut San Franciscossa.

”On aika harmi, ettei ole sama kenttä. Olisi niin eri fiilis tulla sinne kentälle, nähdä ne väylät ja pelata ne, kun muistaa, mitä tapahtui silloin reilu vuosi sitten”, Castren harmittelee.

”Se on tällä kertaa näin. Kyllä on silti mukava nähdä oma voittokuva täällä, ja kyllä siitä jonkin verran saa fiilistä, mutta ei ihan niin paljon, mitä olisi normaalisti saanut.”

San Diegossa asuva Castren on ehtinyt kesän aikana käydä pari kertaa pelaamassa tämän viikon kentän, mikä on harvinaista kiireisen kisakauden aikana. Castren tietää, että kenttä on hyvän pallonlyöjän kenttä, jossa on muutamia tiukkoja paikkoja sekä haastavia griinejä, joissa ei saa missata väärälle puolelle.

Castren on hallitsevana mestarina sijoitettu torstaina ja perjantaina tv-ryhmään, ja hän saa pelikaverikseen Korean Sei Young Kimin ja Yhdysvaltojen Stacy Lewisin. Suomalaistähdellä on pelkkää hyvää sanottavaa ryhmästään.

”Tulemme Stacyn kanssa tosi hyvin juttuun. Hän on aika hiljainen, mutta mukava tyyppi. Stacyn ja minun caddieni ovat parhaita kavereita ja he asuvat monesti yhdessä kisamatkoilla. Sei Young ja hänen caddiensa ovat myös todella mukavia, joten meillä pitäisi olla tosi hyvä fiilis ryhmässä. Toivottavasti olisi yleisöäkin paikalla, kun olemme featured-ryhmässä”, torstaina kello 22.40 Suomen aikaa kentälle lähtevä Castren toivoo.

Castren oli keskiviikon Pro-Amin jälkeen LPGA Tourin mediaosaston haastateltavana, ja haastattelun loppupuolella puhe kääntyi Epson Tourilla loistavaan Kiira Riihijärveen. LPGA:n ihmiset olivat kiinnostuneita, onko Castren seurannut maannaisensa edesottamuksia.

”Olen seurannut hänen pelaamistaan koko vuoden ja kannustanut häntä. Hän pelaa niin hyvin. Olen lähettänyt hänelle aina silloin tällöin tsemppiviestejä. Toivottavasti hän on LPGA Tourilla minun kanssani ensi kaudella”, Castren toivoo.

Matilda Castrenin ollessa torstaina iltapäivän lähdöissä, on Sanna Nuutisella puolestaan tiedossa aikainen aamu. Hän lähtee kentälle paikallista aikaa kello 7.24 (17.24 Suomen aikaa). Nuutisen peliseurana ovat Allison Emrey ja Amy Olson.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje