26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

LPGA:n kortista rajusti taisteleva Kiira Riihijärvi venyi Indianan turnauksessa kakkoseksi   

Kiira Riihijärvi oli voittaa jo toistamiseen tänä kesänä Epson Tourilla. Kuva: Getty Images

Kiira Riihijärvi otti USA:n vaativalla kakkoskiertueella uransa toiseksi kovimman sijoituksen.

Päivästä toiseen otteitaan South Bendissä Indianassa käydyssä Epson Tourin kilpailussa kohentanut Kiira Riihijärvi (-7) taisteli viikonvaihteessa tosissaan uransa toisesta voitosta kiertueella. Hän kilasi 54 reiän Four Winds Invitationalissa Kiinan Yan Liun ja USA:n Gabby Lemieux’n seuraksi uusintaan, jossa ensin mainittu veti lopulta pisimmän korren.

Riihijärvi aloitti kisaurakkansa tuloksella 72, mutta paineli kahtena seuraavana päivänä kuutosella alkavat (69–68) lukemat. Kilpailua alusta asti johtaneen Liun trendi oli päinvastainen, ja hän joutui taistelemaan päätöskierroksen viimeisellä reiällä birdien edetäkseen playoffiin.

Kolmikko siirtyi hetken kuluttua South Bend Country Clubin kentän 18. lyöntipaikalle uusintaan; ratkaisu syntyi heti ensiyrittämällä Liun tekemään birdieen.

Yritin vain pelata golfia.

Kuusi birdieä sunnuntaina tehnyt Riihijärvi ei tiennyt olevansa mukana uusinnassa ennen kuin kolmannen kierroksen viimeinen putti oli uponnut reikään. Vaikka voitto meni niukasti sivu suun, oli Riihijärvi tyytyväinen panokseensa.

”Tuntuu todella hyvältä. Seurasin tulostaulua, mutta en oikeastaan kiinnittänyt huomiota, kuinka hyvin tuloksellani sijoittuu. Yritin vain pelata golfia”, hän sanoi Epson Tourin haastattelussa.

Suomessa kesälomaa viettänyt Riihijärvi pitää seuraavaksi väliviikon, ja luo hiljalleen katseensa Worleyssä Idahossa elokuun lopulla pelattavaan turnaukseen.

”Vapaa viikko maistuu. En ole ollut kotona pariin kuukauteen, joten kiva päästä takaisin. Pelasin Idahossa viime vuonna ja pidin turnauksesta. Hienoa päästä pelaamaan sinne.”

Ensimmäisen voittonsa kesäkuussa USA:n kakkoskiertueella ottaneelle Riihijärvelle, 25, kakkostila teki hyvää LPGA:n kortin tavoittelua ajatellen. Hän nousi Epson Tourin rahalistalla kahdeksanneksi, kun kymmenen parasta saa pelioikeuden pääkiertueelle kaudeksi 2023.

Riihijärvi kuittasi Indianasta uransa toiseksi suurimman palkintosumman eli lähes 16 500 dollaria. Oululaislähtöinen pelaaja on tienannut Epson Tourilla tänä vuonna 58 996 taalaa. Kautta on jäljellä vielä kuusi turnausta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje