26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Suomessa piipahtanut Matilda Castren haluaa huipentaa kautensa tyylillä: ”Tavoitteeni on päästä Tour Championshipiin”

Matilda Castren oli perjantaina mukana pääyhteistyökumppaninsa tapahtumassa Linna Golfissa. Kuva: Juha Hakulinen

Täysin tyytyväinen Castren ei kauteensa ole, joten loppukauden koitoksiin riittää nälkää.

Suomen ykköspelaaja Matilda Castren pääsi nauttimaan harvinaisesta herkusta viime viikolla, kun hän sai olla usean päivän ajan Suomessa keskellä kiivainta kilpailukautta. Pitkän Euroopan-kisaputkensa Espanjan Sotograndeen tällä viikolla päättävä Castren ehti vierailunsa harjoitella laadukkaasti, tavata yhteistyökumppaneitaan sekä myös nauttia ajankohtaan sopivan rapuillallisen perheensä kanssa.

Castren vietti perjantain pääyhteistyökumppaninsa WithSecuren tapahtumassa Linna Golfissa, jossa hän pelasi vieraiden kanssa Beat the pro -väylällä. Tapahtuman ohessa Castren ehti jutella, miten kausi on tähän mennessä sujunut sekä pohtia hieman tuleviakin kilpailuja.

LPGA Tourin kautta 2022 on nyt takana 21 kilpailua, ja jäljellä on vielä 11 koitosta ennen kauden päättävää Tour Championshipia. Castren on pelannut tähän mennessä 16 kilpailua, joissa hän on selvittänyt cutin 12 kertaa. Palkintorahaa hän on ansainnut noin 375 000 dollaria, ja hän on tällä hetkellä LPGA Tourin rankingissa sijalla 56.

Ennen kauden alkua Castren asetti itselleen kaksi isoa tavoitetta: voittaa LPGA Tourilla ja yltää Tour Championshipiin. Kumpikaan tavoitteista ei ole vielä tähän mennessä täyttynyt, mutta Tour Championship on sellainen, johon Castren todella haluaa mukaan. Kauden huipennukseen kutsutaan LPGA Tourin rahalistan 60 parasta pelaajaa.

”Se näyttää tässä vaiheessa ihan hyvältä, mutta tässä on vielä monta kisaa jäljellä ja monta mahdollisuutta onnistua. Tuntuu, että peli menee koko ajan parempaan suuntaan”, Castren sanoo.

Castrenin tuntemukset kaudesta tähän mennessä ovat positiivisen puolella. Tietenkään ihan sellaisia huippuonnistumisia tai voittoja ei ole tullut kuin viime vuonna, mutta kyllä tässä kaudessa on tähän mennessä ollut enemmän positiivista kuin negatiivista, Castren toteaa.

”Kauden kohokohta tähän mennessä on Kellyn (Tan) kanssa otettu parikisan kakkostila. Se oli niin hauska viikko ja pelattiin molemmat hyvin. Tuntui myös, että pystyin viimeisellä ysillä saamaan itsestäni niitä onnistumisia irti”, Castren muistelee kuukausi sitten Dow Great Lakes Bay Invitationalista tullutta kakkostilaa.

Majoreista kaksijakoiset tunteet

Kauden neljässä ensimmäisessä major-kilpailussa cutin selvittänyt ja Women’s Openista vatsataudin takia vetäytynyt Castren on hieman kaksijakoisin mielin, kun puhe kääntyy kyseisiin kisoihin. Hän on todella tyytyväinen siihen, että on päässyt pelaamaan viikonlopun kierroksille, mutta hampaankoloonkin on jäänyt.

”Ei mennyt ihan niin hyvin kuin olisin halunnut. Tietysti pääsin kaikissa jatkoon, mikä on hyvä. En ole kuitenkaan saanut yhdessäkään majorissa kaikkea irti”, Castren sanoo hieman pettyneenä.

Tuntuu, että kroppa alkaa pikkuhiljaa sanoa itseään irti.

Kauden paras major-turnaus osui heti maalis-huhtikuun vaihteeseen, jolloin kilpailtiin Kaliforniassa.

”Parhaiten pelasin Chevronissa. Pelasin siellä viimeisenä päivänä hyvän tuloksen ja nousin 25:nneksi. Muissa oli ainakin yksi sellainen kierros, ettei ollut hyvää peliä ja sen takia jäi ne hyvät sijoitukset ottamatta”, Castren purkaa major-kautensa.

Ahvenanmaan LET-kisa ei mahdu kalenteriin

Tour Championship rytmittää Castrenin loppukauden kilpailuja, sillä pistetilin pitää karttua tasaisesti myös loppukauden aikana, jotta pelipaikka kauden päätöskisaan irtoaa. Tämä näkyy myös Castrenin tulevien viikkojen ja kuukausien kilpailukalenterissa.

Tämän viikon Aramco Team Series -kilpailun jälkeen Castren matkustaa Kanadaan, jossa hän pelaa CP Women’s Openin. Sen jälkeen on tauon paikka.

”Jätän Ohion kisat väliin syyskuun alussa. Otan siinä kaksi viikkoa lomaa. Tuntuu, että kroppa alkaa pikkuhiljaa sanoa itseään irti. Siinä tulee seitsemän viikkoa reissussa, kyllä se alkaa vähän painamaan, Castren kertoo tiiviin reissaamisen vaikutuksista pelaamiseen.

Kun pelataan, pelataan, ja kun levätään, levätään.

Tämä tietää myös sitä, ettei Castrenia nähdä Ahvenanmaalla puolustamassa Suomen LET-kilpailun voittoaan. Vaikka Castren olisi mielellään tullut pelaamaan Suomeen, se ei tässä vaiheessa ollut mitenkään aikataulullisesti järkevää.

”Se on niin vaikeasti kalenterissa. Olisi pitänyt mennä edestakaisin Euroopasta Kanadaan ja sieltä takaisin Suomeen. Se oli aika haastava tekijä. Ei olisi tullut levättyä ollenkaan. Olisi vain tämä kisaputki jatkunut ja olisi pitänyt jättää joku toinen kisa LPGA Tourilta väliin”, hän perustelee.

Matilda Castren juhli viime vuonna Suomen LET-kisan voittoa Turussa. Näitä kuvia ei tänä vuonna valitettavasti tulla näkemään. Kuva: Tomi Natri

Castren ymmärtää, että hänen osallistumisensa kilpailuun oli monien toiveissa. Kun muut pelaavat Åland 100 Ladies Openia, Castren on kotonaan San Diegossa palautumassa kisaputken rasituksista.

”Olisi lajille ja kisalle hyvä, että siellä olisi huiput paikalla. Mutta näissä hommissa pitää olla välillä itsekäs ja ajatella omaa uraa ykkösprioriteetina. Kun minun tavoitteeni on päästä Tour Championshipiin, niin ei ole varaa jättää ylimääräisiä kisoja välistä. Kun pelataan, pelataan, ja kun levätään, levätään”, Castren sanoo napakasti.

Puolison tuki tärkeää

Muutaman vuoden ajan Castrenin kanssa seurustellut Daniel Moreno on tällä kaudella pystynyt olemaan aiempaa enemmän kisamatkoilla mukana. Moreno keskittyy tällä hetkellä maisteriopintojensa viimeistelyyn, eikä hän ole töissä. Se on avannut mahdollisuuden lähteä myös Eurooppaan mukaan.

Puolison mukanaolo on ollut suomalaistähdelle todella mieluisa asia, ja hän kokee, että siitä on suurta apua.

”Vaikka se on ollut vain kisareissu, niin se helpottaa tosi paljon, kun hän on päässyt mukaan. Se lievittää tosi paljon stressiä, kun on oma puoliso siinä matkalla mukana”, Castren sanoo.

Muutenkin Castrenin elämä on raiteillaan.

”Kaikki on tosi hyvin. Ei ole oikein muuta elämää ollut kuin golfia. Olen pelannut ja treenannut tosi paljon ja panostanut pelkästään tähän lajiin.”

Loppukauden kuviot vielä hieman auki

Castrenin kilpailukalenteri on tulevien viikkojen osalta jo selvillä, mutta loppukauden kohdalla on vielä suuria kysymysmerkkejä. Syyskuulle ajoittuvan loman jälkeen hän pelaa Portlandissa, Arkansasissa ja Dallasissa. Sen jälkeisistä kilpailuista hän ei ole vielä tehnyt päätöksiä.

Lokakuun alkupuolelle sijoittuu myös Mediheal Championship, jonka voittoa Castren puolustaa. Kilpailua ei kuitenkaan tänä vuonna pelata San Franciscossa, vaan Los Angelesissa. Kentän vaihtuminen ei ollut Castrenille se kaikista mieluisin muutos.

”Kävin siellä vähän tutustumassa, enkä saanut hirveän hyviä fiiliksiä kentästä. Se on vähän kysymysmerkki. Se on siinä kisaputkessa muutenkin ja nämä Aasian kisat vaikuttavat siihen”, Castren pallotteli vastaustaan, onko hän lähdössä puolustamaan voittoaan.

Castrenin mainitsemat Aasian kilpailut ovat kalenterissa lokakuun lopulla ja marraskuun alussa. Yksi loppukauden kilpailu Kiinasta on jo peruttu koronarajoitusten takia, ja muidenkin kisojen yllä leijuu epävarmuustekijöitä, kuten Taiwanin poliittinen tilanne.

Jos Aasiassa kuitenkin kilpaillaan, Castren on niissä kilpailuissa mukana.

”Lähden mielelläni Aasian ja priorisoin ne loppukauden kisat ja Tour Championshipin. Aasian kisat ovat rahakkaita limited field -kisoja. Sieltä saa hyvin rankingpisteitä. Tykkään muutenkin matkustaa Aasiaan”, hän luettelee.

Beat the pro oli lähes mahdoton tehtävä

Perjantaina oli Hämeenlinnassa aurinkoinen päivä, ja lämpötila oli reilusti hellerajan yläpuolella. Linna Golfin kolmosväylällä Beat the pro -väylää emännöinyt Castren oli koko päivän kova vastus WithSecuren vieraille. Noin 80 pelaajasta vain kaksi onnistui tekemään reiällä paremman tuloksen kuin Castren. Molemmat voitot irtosivat todella pitkien birdie-puttien seurauksena.

Matilda Castrenin lyönti on tällä hetkellä hyvässä iskussa. Kuva: Juha Hakulinen

Castrenin rautakasit 140 metristä olivat huipputarkkoja, ja hän teki päivän aikana 6 birdieä ja ison nipun par-tuloksia. Bogit eivät olleet lähelläkään.

Näistä lähtökohdista Castrenin on hyvä lähteä kohti Sotograndea, jossa pelataan kolmen kierroksen mittainen Aramco Team Series -kilpailu. Hän joutuu pelaamaan kahden vuoden aikana vähintään kahdeksan Ladies European Tourin kilpailua Solheim Cup -pisteiden takia.

”Se osuu todella hyvin kalenteriin minulle ja monelle muullekin LPGA Tour -pelaajalle. Sinne on tulossa paljon jenkkityttöjä. Kolmen päivän kisa on vähän rennompi kuin muut LPGA Tourin kisat. Siellä ollaan hienossa paikassa ja varmasti keksii muutakin hommaa kentän ulkopuolella. Innolla odotan sitä. Tulee olemaan uusi kokemus pelata joukkueessa”, hän sanoo innoissaan.

Kaikesta päätellen loppukauden kilpailuissa nähdään menestysnälkäinen Castren, joka hakee kauden avausvoittoaan ja hyviä onnistumisia matkalla kohti Tour Championshipia.

Lue seuraavaksi: Matilda Castrenin saldo majoreissa ansaitsee maininnan, sillä se on kova

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje