16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Tasoituskierrosten määrä ja greencard-suoritukset pudonneet huimasti viime vuodesta

Pelaaja Ensin -kysely mittaa pelaajien tyytyväisyyttä golfkokemukseensa. Edelliskausiin verrattuna palaute on ollut alkukaudesta kehnoa. Kesäkuussa tapahtui kuitenkin selvä muutos parempaan suuntaan.

Asiantuntija Aarni Nordqvistin mukaan syytä huoleen ei ole, sillä koronaa edeltävään aikakauteen verrattuna tilanne on suhteellisen hyvä.

Kylmä kevät ja etenkin eteläisen Suomen kenttiä riivanneet talvituhot, kuten jääpolte ovat laskeneet tasoituskierrosten määrää Suomessa edellisvuoteen verrattuna merkittävästi.

Kun vuoden ensimmäisen päivän ja 27.6. välisenä aikana vuonna 2021 pelattiin 408 000 tasoituskierrosta, on määrä samalla aikavälillä kuluvana vuonna ollut 286 000. Pudotusta on peräti 30 prosenttia. Kaikista pelatuista kierroksista tasoituskierroksia on kahden viimeisen vuoden aikana ollut noin 30 prosenttia. Tämän vuoden tasoituskierrosten perusteella voidaan siis arvioida, että pelattujen kierrosten määrä on myös laskussa viime vuoteen verrattuna.

Greencard-suoritusten kohdalla vajoaminen on ollut sitäkin nopeampaa. Kun vuonna 2021 suoritettiin 27.6. mennessä 9742 greencardia, on tänä vuonna ehditty suorittaa vasta 6136 greencardia. Pudotus on 37%.

Vuonna 2016 greencard-suoritusten määrä kääntyi kasvuun pitkän laskuvaiheen jälkeen. Vuonna 2016 kokonaismäärä oli 9400, joten samaan yllettäneen tänäkin vuonna. Erityisen huolissaan tilanteesta ei siis ole syytä olla.

Covid-19 -pandemia satoi golfin laariin ja kun moni muu harraste oli pakkotauolla, löysivät ihmiset tiensä golfkentille. Kun tilanne nyt on muuttunut ja elämä normalisoitunut, golfharrastusta ei ole jatkettu samalla innolla. Koronaa edeltävään aikakauteen verrattuna tilanne on kuitenkin vähintäänkin kelvollinen.

Sama pätee kierrosmäärien laskuun. Syy on yksinkertainen, kun kenttä ei ole kunnossa, etenkään vieraspelaaminen ei kiinnosta. Green feestä pulitetut kympit kun tuntuvat menetykseltä, jos paikan päällä odottaa talven riepottelema golfkenttä, jonka viheriöillä ei juuri ruohoa kasva.

Kuvaus ei ole liioiteltu, vaan todellisuutta monella Etelä-Suomalaisella golfkentällä.

Suomen Golfliiton ylläpitämän Pelaaja Ensin -kyselyn vastaukset osoittavat koruttomasti, kuinka kova tiputus kenttien kunnossa ja sitä kautta asiakastyytyväisyydessä on ollut.

”Asiakastyytyväisyys on mittaushistorian alhaisimmalla tasolla kentän kunnon osalta. Alueellista vaihtelua on, ja Pohjanmaalla sekä Pohjoisella alueella tilanne on viime vuotta parempi, Itä-Suomessakin samalla tasolla, mutta pääsääntöisesti pisteet ovat matalia”, Pelaaja Ensin -kyselystä vastaava asiantuntija Aarni Nordqvist Suomen Golfliitosta kertoo.

”Nyt ollaan jo parempaan päin, palautteet kohoavat jyrkästi, mutta viime vuotta ollaan perässä. Kun palautteet alkavat kohota jyrkästi toukokuun alussa normaalivuonna, nyt tämä kehitys käynnistyi vasta touko-kesäkuun vaihteessa”,  Nordqvist jatkaa.

Nordqvistin mukaan kentän kuntoon reagoivat herkimmin vieraspelaajat, erityisesti nuoremmat ja matalan tasoituksen pelaajat. Omat jäsenet sietävät kunto-ongelmia paremmin.

”Pitkäaikaisessa asiakaskokemuksessa kenttä on vain osatekijä, tunnelmatekijät ovat tärkeimpiä”, Norqvist sanoo.

Asiaa puidaan tarkemmin tuoreessa podcastissa, jonka voit kuunnella Spotifyssa ja SoundCloudissa. Linkki uusimpaan podiin myös alla.

Golfpiste Podcast · #170 – Etelän kenttien kunto-ongelmat näkyvät karusti kierrosmäärissä

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)