16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Diswest golf sai uuden omistajan – kivijalkamyymälä on jatkossakin toiminnan kulmakivi

Diswest Golf Cornerin logossa Hockey Cornerin logosta tuttu bulldog on saanut päähänsä golfhatun jääkiekkokypärän sijaan.

Yli 35 vuotta PK-seudulla golfareita palvelleen Diswestin Golfin tarina jatkuu uudessa omistuksessa.

Perinteistä helsinkiläistä jääkiekkoilun erikoisliikettä Hockey Corneria vuosia luotsannut yrittäjä Jyri Penttilä tuo kivijalkaurheilukaupan osaamisensa myös golfkaupan pariin, sillä Penttilä hankki omistukseensa jo vuonna 1986 perustetun espoolaisen Diswest Golfin liiketoiminnan.

Kaupan myötä Suomenojalla sijaitseva liike saa uudeksi nimekseen Diswest Golf Corner.

Diswest Golf Corner on pieni, mutta suurella sydämellä sekä intohimolla pitkään lajin parissa toiminut kivijalkamyymälä. Jokainen asiakas on tärkeä ja henkilökohtainen sekä asiantunteva asiakaspalvelu ovat toiminnan kulmakivenä”, tiedotteessa kerrotaan.

Diswest Golf Cornerin liiketoiminnassa mukana jatkavat aiempi omistaja Olli Ignatius, jonka vastuulla jatkossa on mailojen custom fit -palvelut sekä logotuotteiden myynti yritys- ja yhteisöasiakkaille. Pitkään myymäläpäällikkönä toiminut Jasmin Ignatius jatkaa niin ikään mukana.

Olli Ignatius (oik.) jatkaa Diswest Golf Cornerin palveluksessa. Vasemmalla omistaja Jyri Penttilä.

Liiketoimintakaupan tarkoituksena on tuoda uutta osaamista yritykseen ja näin kehittää myynnin, markkinoinnin ja hankinnan toimintamalleja hyvästä vielä paremmaksi. Asiakkaille tämä näkyy entistä henkilökohtaisempana palveluna ja räätälöityinä ratkaisuina sekä laajempana ja harkitumpana tuotevalikoimana, tiedotteessa kerrotaan.

Nykyisin valikoimassa olevien brändien Callaway Golf, Ping, Srixon, Mizuno, Adidas ja Cleveland Golf rinnalle on tuotu mm. Titleist ja Footjoy sekä Taylor Made Golf. Vielä yksilöllisempää tuotevalikoimaa edustavat yhdysvaltalainen golfin erikoisbrändi Edel Golf, joka on erikoistunut toimittamaan räätälöityjä puttereita ja wedgejä.

”Golf ja jääkiekko sopivat lajeina mainiosti yhteen. Moni jääkiekkoa harrastava pelaa kesällä golfia ja toisaalta monet golfia ammatikseenkin pelaavat henkilöt ovat ottaneet harrastejääkiekon mukaan treeniohjelmaansa kilpailukauden ulkopuolella”, Jyri Penttilä sanoo.

Yrityskaupan myötä golfvälineet palaavat kivijalkamyymälään myös Helsingin kantakaupungissa, kun Hockey Cornerista löytyy jatkossa myös golfvälineitä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje