26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Titleist päivitti klassikon, jonka yleisilmeeseen huippupelaajat eivät halua kajottavan

Vokey SM9 oli jo ennen lanseeraustaan käytetyin wedge PGA Tourilla vuoden 2022 puolella pelatuissa kilpailuissa. Kuva: Golf Digest/Scottie Warman

Titleistin Vokey-wedgejen uusi mallisto saapuu markkinoille ennen golfkauden alkua.

Titleistin uuden sukupolven Vokey-wedgen tärkeintä ja näkyvintä muutosta ei voi havaita tähtäysasennossa. Mutta kun mailan pyöräyttää kädessään toisin päin, paljastuu lavan kärjessä aavistuksen paksumpi kohta.

Marginaaliset uudistukset ilmentävät kuuluisan wedge-suunnittelijan Bob Vokeyn yhdeksännen sukupolven SM- eli Spin Milled -wedgeä. Keskeiseltä olemukseltaan maila ei ole mainitusti muuttunut neljä vuotta sitten lanseeratusta SM7-wedgestä.

Oma mielipiteensä uudistusten alla on sanottavanaan huippupelaajilla, jotka haluavat kahden vuoden välein päivitettävään Vokey-wedgeen parannuksia, mutta mahdollisimman vähän yleisilmettä muuttaen.

SM7:n lanseerauksessa ensiesiteltiin pallon lähtökulmaa ohjaileva progressiivinen painopiste, joka on suurikulmaisissa wedgeissä ylempänä ja pienemmällä ”loftilla” varustetuissa versioissa lavan alaosassa.

Niissä wedgeissä, joissa painopiste oli ylempänä, havaittiin epäkohta. Lapa aukesi taakseviennissä ja dynaaminen loft kumuloi ongelman osumassa tuottaen helposti korkealle leijailevan, oikealle päätyvän lyönnin.

Ratkaisu oli SM9:n kohdalla pitää painopiste edessä, mutta nostaa sitä pystysuorasti.

Estääkseen tämän, Vokey asetti SM8:ssa painopisteen eteenpäin saadakseen lavan suoristumaan osumassa. Pallo lensi kuitenkin korkeammalle, mikä ei tyydyttänyt varsinkaan lentoradan suhteen kriittisiä kiertuepelaajia.

Ratkaisu oli SM9:n kohdalla pitää painopiste edessä, mutta nostaa sitä pystysuorasti. Toteutus ilmenee visuaalisesti – kuten alussa mainittiin – lavan kärjessä paksumpana kohtana.

Vokeyn markkinointiosaston johtajan Corey Gerrardin mukaan harrastajat kertovat palautteessaan, kuinka huippupelaajat pystyvät pitämään pallon lentoradan matalalla kaltevimmillakin wedgeillä.

”Yritämme madaltaa erilaisilla ratkaisuilla kaikkien pelaajien wedge-lyöntien korkeutta pituuskontrollin ja tarkkuuden parantamiseksi. Tällä on myös selvä yhteys lisääntyneeseen spinniin”, Gerrard sanoi.

Uudet Vokey Design SM9 -wedget saapuvat Titleistin jälleenmyyjille 11. maaliskuuta. Wedgen suositushinta on 199,00 euroa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)

    ArnoldPalmer says:

    No ei oo kyllä mitään järkeä. Käypä hinta wedgestä on noin 90€, millä niitä tarjouksesta yleensä saa. Maksimissaan 200 kierrosta tavan wedgellä ja sen jälkeen urat on kyllä soronoo. Vaikka kuinka yrittää pitää puhtaana. SW vähän riippuu kuinka paljon tulee harjoiteltua bunkkerista, kierroksellahan sitä ei tarvitse, eihän..

    Jani2 says:

    On vähän suolainen hinta, harmi kun vokeyt on oman kokemuksen mukaan selkeästi paremmat kuin muut joilla olen pelannut.

    Hiekasta lyödessä 56/08 sandwedgenä , välillä käytän 60/08, kyllä tuota sandwedgeä tulee käytettyä kierroksella jatkuvasti. Bagissä olisi tilaa yhdelle mailalle niin miettinyt jos pitäisi vanhaa wedgeä hiekkamailana.