26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Norjan kova dopinglinja estää golfin huippukisat maassa kokonaan

Maailman eturivin golfareihin kuuluvan Viktor Hovlandin näkeminen kotimaassaan pelattavassa turnauksessa on toistaiseksi utopiaa. Kuva: Getty Images

Lajin piireissä kannetaan huolta, että Norjan tämän hetken nousevat pelaajat ovat jäämässä väliinputoajiksi.  

Norjalainen urheilukansa on saanut vuosien varrella nauttia maan tähtigolfareiden loistavista otteista maailman kovimmilla kiertueilla.

Suzann Pettersen voitti LPGA Tourilla ja naisten Euroopan kiertueella yli 20 kilpailua, joista kaksi oli majoreita. Maailmanlistalla parhaimmillaan kakkosena olleen Pettersenin 19 vuotta kestäneeseen ammattilaisuraan mahtui myös neljä Solheim Cup -voittoa joukkueen pelaavana jäsenenä.

Norjalaiset ovat saaneet PGA Tourilla pelaavasta Viktor Hovlandista Pettersenin manttelinperijän. Hehkeän amatööriuran pelannut maailmanlistan viitonen on noussut Yhdysvaltain kiertueella salamannopeasti isojen tähtien joukkoon, ja on jo ehtinyt saavuttaa PGA Tourilla kolme ykköstilaa.

European Tourilla (nyk. DP World Tour) Hovland avasi voittotilinsä viime kesäkuussa, ja hän raivasi syksyllä tiensä Euroopan Ryder Cup -joukkueeseen.

Hovland, 24, on aiheuttanut kotimaassaan valtavan golfhysterian, ja lajin ystävät eivät toivoisi mitään muuta niin paljon kuin näkevän idolinsa Norjassa pelattavassa DP World Tourin kilpailussa.

Karu tosiasia kuitenkin on, ettei kovana urheilumaana tunnetussa Norjassa ole pelattu vuosiin mainittavia kansainvälisiä golfammattilaisturnauksia. Eikä tiettävästi hetkeen pelatakaan.

Tämä on suuri vahinko norjalaisten pelaajien kannalta.

Pääkiertueen turnauksen järjestäminen ei teknisesti olisi Norjassa ongelma, mutta Norsk Golfin päätoimittajan Magnus Sveenin mukaan maan tiukka dopinglinja estää tällä hetkellä jopa Challenge Tourin tai LET Access Series -kilpailun tuomisen Norjaan.

”Koska DP World Tour ja Ladies European Tour eivät tee yhteistyötä WADA:n (Maailman antidopingtoimisto) kanssa, Norjan urheiluliitto ei salli kiertueiden järjestää turnauksiaan täällä”, Sveen kertoi Golfpisteelle.

Texas Techin yliopistojoukkueessa pelaavan Baard Skogenin on vaikea rakentaa tulevaa ammattilaisuraansa Norjan urheilun kattojärjestöjen tuella. Kuva: Getty Images

Edellisestä Norjan Miklagardissa pelatusta Challenge Tourin kilpailusta tulee kesällä kuluneeksi viisi vuotta ja LET Access Series -kilpailu on järjestetty maassa viimeksi vuonna 2016. Myöskään Nordic Liigan turnauksia ei ole Norjassa pelattu aikoihin.

”Tämä on suuri vahinko norjalaisten pelaajien kannalta. He menettävät mahdollisuuden saada villejä kortteja Challenge Tourin ja DP World Tourin kisoihin, eivätkä norjalaiset golf-fanit näe omia pelaajiemme kilpailemassa kotimaan kamaralla.”

Sveen kertoo Norsk Golfin yrittäneen selvittää, missä vaiheessa Norjan golfliitto etenee tällä hetkellä pyrkimyksineen asian suhteen, mutta hänen käsityksensä mukaan mitään olennaista ei ole tapahtunut.

”Omastani ja monen muun näkökulmasta on vaikea ymmärtää, miksi kaikki muut maat voivat järjestää kansainvälisiä ammattilaisturnauksia, mutta Norjan urheiluviranomaiset asettavat itsensä tämän standardin yläpuolelle”, Sveen ihmettelee.

Norjalla on Yhdysvalloissa pelaavien Viktor Hovlandin ja Kristoffer Venturan (Korn Ferry Tour) ohella kymmenkunta Euroopassa miesten ja naisten kahdella isoimmalla kiertueella pelaavaa golfaria. Heidän rinnalleen on kuitenkin liki mahdotonta kasvattaa uutta ammattilaissukupolvea niin kauan kuin maa pitää kiinni ankarasta doping-kriteeristään.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)