26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Korona sotki kolmen suomalaisen valmistautumisen kauteen – Pulkkanen pelaa samasta syystä Abu Dhabissa ilman caddietaan

Tapio Pulkkanen pelaa Abu Dhabissa toisen kerran ET-urallaan ilman vakituista caddietaan Riku Mattilaa. Kuva: Getty Images

Vähäisellä harjoitustuntumalla tämän viikon kisaan lähtevällä Tapio Pulkkasella oli vaikeuksia päästä Arabiemiraatteihin.

Tällä viikolla kauden 2022 ensimmäisen turnauksensa pelaavan Tapio Pulkkasen tauko ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Hän sairasti flunssan, jonka jälkeen sai joulun aikoihin vielä koronatartunnan. Tämän vuoksi harjoittelu jäi golfin ja fysiikan osalta vähiin.

”Hankaluuksia oli päästä Emiraatteihin, koska matkustukseen tarvittiin negatiivinen pcr-testi. Nyt olen saanut neljä päivää treenattua”, Pulkkanen sanoi.

Myös caddie Riku Mattilalla on ollut korona. Hän ei päässyt lähtemään Abu Dhabiin, koska testi näytti edelleen positiivista – siitäkin huolimatta, että sairastumisesta on kulunut jo varsin pitkä aika.

Se tarkoittaa sitä, että Pulkkanen lähtee tällä viikolla toisen kerran ET-urallaan kentälle ilman sata turnausta bägiään pääkiertueella kantanutta Mattilaa.

”Pari viikkoa sitten jo menivät oireet ohi. En vain ole saanut negatiivista testitulosta, ja ilman sitä ei ole reissuun asiaa. Kyllä mä koitan edelleen töihin päästä, maksellaan nyt näitä Suomen ylihintaisia testausmaksuja siihen asti”, Mattila sanoi.

Mattilaa sijastaa Abu Dhabissa Owen Graig, jonka piti alun perin toimia kilpailusta sivuun jääneen USA:n John Catlinin caddiena.

Pulkkanen ei ole sanojensa mukaan tehnyt viime kauteen verrattuna mitään erityisiä muutoksia. Bägiin ovat ilmestyneet Titleistin uuden SM9-wedget.

Yas Linksiä hän pitää yhtenä hienommista pelaamistaan kentistä.

”Tämä on melko tuulinen paikka, ja se näyttelee isoa roolia kisassa. Griinit ovat tosi muodokkaat ja liukkaat. Puttaaminen kaiken kaikkiaan on tällä viikolla suuressa arvossa.”

Pulkkanen ei ole ainoa pääkiertuepelaaja, jolla on ollut tauon aikana korona. Sami Välimäen ulkoharjoittelukausi jäi niin ikään koronatartunnan vuoksi lyhyeksi. Hän joutui perumaan joulukuussa kuukauden mittaisen leirin Thaimaahan ja samoin kävi tammikuussa Espanjan harjoitusmatkalle.

Myös Suomessa lomalla ollut LPGA-pelaaja Matilda Castren sai joulun tienoolla koronan, mikä paitsi sotki harjoittelua ja valmistautumista, myös viivytti paluuta kotiin San Diegoon.

Lue seuraavaksi: Sami Välimäellä korona – kauteen valmistautumisessa ollut paljon epäonnea

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje