16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Nilkuttaen maaliin tullut Hovland voittoon Woodsin kutsukisassa – Spiethille ja Stensonille poikkeuksellinen kömmähdys

Viktor Hovland kuittasi Tiger Woodsin kutsukilpailun voitosta miljoonan dollarin tienestit. Kuva: Getty Images

Maailmanlistan ykköspaikkaa jahdannut Collin Morikawa sortui vakaassa johtoasemassa turnauksen heikoimpaan tulokseen.

Viktor Hovland (-18) nousi kuuden lyönnin takaa voittoon viikonvaihteessa Albanyssa Bahamalla käydyssä Hero World Challenge -kilpailussa. Eroa kakkoseksi sijoittuneeseen Scottie Scheffleriin kertyi yksi lyönti.

Tiger Woodsin kutsuturnauksen päätöspäivänä sattui ja tapahtui sanan varsinaisessa merkityksessä, eikä voittajankaan kierros ollut tavallisimmasta päästä. Hovland oli kierrostaan 13 reiän jälkeen kolme alle, kunnes hän iski kaksi peräkkäistä eaglea ja birdien.

Matkaan oli tulla voittokamppailun kannalta ratkaiseva mutka norjalaisen sorruttua kierroksen päätteeksi kahteen bogiin. Kuusi birdieä kahdeksan viimeisen reiän aikana tehneen Schefflerin kova loppukiri ei kuitenkaan aivan riittänyt uusintaan.

”En pitänyt voittoani kovin todennäköisenä. Mutta osaahan tämä kenttäkin olla kinkkinen: birdiejä tulee, joskin bogit ja tuplabogit ovat yleisiä. Ikinä ei tiedä, mitä tapahtuu”, Hovland sanoi.

Voitto näytti olevan 54 reiän jälkeen pedattu Collin Morikawalle (-14), joka viiden lyönnin johtoasemasta sunnuntaihin lähteneenä pelasi turnauksen heikoimman kierroksen, 76, ja putosi viidenneksi.

Morikawalla oli sunnuntaina putteri jäässä, sillä hän missasi useita birdie-paikkoja lähietäisyydeltä. Voittajasuosikin ote petti jo kentän ensimmäisellä puoliskolla, jolla hänellä oli vaikeuksia pitää palloa lyhyeksi leikatulla alueella. Neljännellä ja kuudennella reiällä tuplabogin tehnyt Morikawa käytti etuysiin peräti 41 lyöntiä.

Open Championshipin ja European Tourin kokonaiskilpailun voittajalla oli Albanyn kentällä paljon pelissä, sillä ykköstila olisi nostanut hänet maailmanlistan kärkeen ohi turnauksen väliin jättäneen Jon Rahmin.

Morikawan kompurointi avasi muille mahdollisuuksia, ja jopa viisi pelaajaa vähintään jakoi kisan johtopaikkaa viimeisellä kierroksella.

Voitto oli maailmanlistalla uransa kovimpaan sijoitukseen, seitsemänneksi, nousseelle Hovlandille neljäs Yhdysvaltain kiertueella. Hero World Challengea ei kuitenkaan lueta PGA Tourin viralliseksi kilpailuksi, eikä turnauksessa ole jaossa kiertueen kokonaiskisan, FedEx Cupin pisteitä.

Hovland, 24, avasi tänä vuonna voittotilinsä myös European Tourilla venyttyään kesäkuussa Münchenin turnauksen ykköseksi.

Henrik Stenson (+1) ja tuore isä Jordan Spieth (+6) veivät huipputurnausten sääntökömmähdykset sunnuntaina uudelle tasolle. Kisan ensimmäisessä ryhmässä pelannut kaksikko marssi yhdeksännelle tiille, kuten olivat tehneet aiemmillakin kierroksilla. Draivien jälkeen kilpailun tuomari totesi kummankin avanneen väärältä lyöntipaikalta, sillä varsinainen tiiboksi olisi ollut hieman edempänä ja vasemmalla.

Hero World Challengen tuomarit olivat informoineet kilpailun pelaajia aiemmin lyöntipaikkojen mahdollisista muutoksista, mutta Spieth ja Stenson tulivat tästä huolimatta lyöneeksi sunnuntaina yhdeksännen reiän avauksensa tiiltä, joka toimi päätöspäivänä 17. reiän lyöntipaikkana.

Parivaljakko palasi takaisin oikealle lyöntipaikalle kirjaten yhdeksännellä reiällä rangaistusten jälkeen tripla- (Spieth) ja tuplabogin (Stenson). Turnausmenestyksen kannalta tapahtuneella ei ollut merkitystä, sillä 100 000 dollaria palkintorahaa kuitanneet pelaajat jäivät 20 kilpailijan turnauksessa tukevasti hännille.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (12 kpl)