26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista - Matkailu

Espanjassa pelataan jo vanhaan malliin – kentät täynnä innokkaita turisteja

Marbella Golf Country Clubilla ilmoitetaan selkeästi, että maskia pitää käyttää.

Korona on tuonut uudet käytännöt hygieniaan ja muiden ihmisten huomioonottamiseen, eikä se ole ollenkaan huono asia.

Espanjan Aurinkorannikko on suomalaisten matkailijoiden kestohitti, oli sitten kyseessä golfari tai tavallinen turisti. Maaliskuussa 2020 koko maailman turismi koki täysstopin koronapandemian myötä, ja vaikutukset olivat Espanjassakin rajuja.

Espanjassa golfkenttiä suljettiin, matkustamista kaupunkien välillä rajoitettiin, eikä ulkomaalaista turisteista näkynyt jälkeäkään. Kaikki oli seis usean kuukauden ajan.

Nyt, syksyllä 2021, kaikki on kuitenkin kuin ennen pandemiaa, ainakin jos katsoo golfkenttien ja hotellien käyttöasteita Aurinkorannikolla – golfturistit ovat palanneet.

Marbellan ja Esteponan välissä sijaitseva Atalaya Parkin hotelli on suomalaisten matkanjärjestäjien suosiossa. Korona osui kovalla kädellä sinnekin, sillä hotelli oli suljettuna viime vuoden maaliskuusta tämän vuoden toukokuuhun, yhteensä 15 kuukautta.

Hotellissa työskentelevä Abraham Guerrero sanoo, että se oli rankkaa aikaa.

”Kaikki oli alkuun kiinni. Ja Espanjassa rajoitukset olivat todellakin rajoituksia, ne eivät olleet pelkästään suosituksia”, Guerrero muistelee.

Huonehinnat kohosivat kalleimmillaan 350 euroon yöltä.

Kaikki kuitenkin muuttui tämän vuoden heinäkuussa. Guerrero sanoo, että se oli kuin salamanisku, kun sähköpostiin alkoi tulvia varauksia niin matkanjärjestäjiltä kuin yksittäisiltä ihmisiltäkin.

”Heinäkuussa kaikki räjähti käsiin. Luulen, että Espanjan hyvä tautitilanne edesauttoi sitä asiaa, että ihmiset uskalsivat alkaa varaamaan matkoja. Niiden varausten määrä ylitti kaikki odotukset”, Guerrero sanoo.

Hän muistaa erityisen hyvin yhden tapauksen, joka sattui hänen kohdalleen elokuussa.

”Oli viikonloppu, ja tuohon kurvasi henkilöauto ovelle. He sanoivat käyneensä jo seitsemässä hotellissa, eikä missään ollut tilaa. Kaikki olivat täynnä. Noina kiireisimpinä viikonloppuina meillä huonehinnat kohosivat kalleimmillaan 350 euroon yöltä”, hän sanoo ja pyörittelee päätään.

Jos on ollut väkeä hotelleissa, sama on ollut tilanne myös golfkentillä. Lyhyen ajomatkan päässä Atalaya Parkin hotellilta sijaitsevalla Atalaya Golf Clubin kentällä on ollut tiiajat varattuna aamusta myöhään iltapäivään koko syksyn ajan. Sama tilanne on ollut myös esimerkiksi Marbella Golf Country Clubilla, joka sijaitsee vain viiden minuutin ajomatkan päässä Marbellan keskustasta.

Meillä suositukset eivät oikein toimi… Mutta kun on pakko, niin käyttö ei aiheuta ongelmia.

Marbella Golf Country Clubin myynti- ja markkinointijohtaja Satu Kääriäinen sanoo, että ensimmäiset vapaat lähtöajat ovat yleensä vasta kello 14:n jälkeen iltapäivällä.

”Meillä on ollut kenttä täynnä koko tämän syksyn ajan. Nyt tässä odotellaan, että miten ensi kevään varausten kanssa käy. Toivottavasti sama kysyntä jatkuu”, Kääriäinen sanoo.

Vaikka kentillä riittää turisteja, korona näkyy silti edelleen espanjalaisessa arjessa. Laaja maskipakko on voimassa sisätiloissa, eli menit sitten ravintolaan, hotellin käytävälle tai golfkentän proshopiin, maski pitää olla kasvoilla. Abraham Guerrero sanoo, että espanjalaiset ovat sisäistäneet hyvin maskipakon.

”Meillä suositukset eivät oikein toimi. Kukaan ei siinä vaiheessa käyttäisi maskia. Mutta kun se on pakko, eikä vaihtoehtoja anneta, niin sen käyttö ei aiheuta ongelmia.”

Golfturisteja oli runsaasti paikalla myös LET:n finaalikilpailussa viime viikonloppuna.

Golfkentillä maskipakosta pidetään tiukasti kiinni. Maskien käytöstä kerrotaan varsin suorasanaisesti erilaisilla ohjelapuilla ja -teksteillä. Ei maskia, ei palvelua -laput ovat tuttu näky proshopien ja caddiemastereiden ikkunoissa. Myös turvaväleistä muistutetaan joka paikassa, eikä esimerkiksi hissiin saa mennä kuin kaksi ihmistä kerralla.

Ero Espanjan Aurinkorannikon ja toisen suomalaisten suosiman golfkenttäkeskittymän, Turkin Belekin välillä on nimenomaan siinä, että Espanjassa maskin käyttö on pakollista, kun taas Belekissä käytössä on maskisuositus. Ja kokemuksen perusteella suosituksetkin vaihtelevat eri hotellien ja golfkenttien välillä varsin paljon.

Matkailun elpymisestä nauttiva Guerrero on myös huomannut muutoksen siinä, mistä maista matkailijoita Aurinkorannikolle tällä hetkellä tulee.

”Ennen koronaa meillä ei käynyt juurikaan ranskalaisia, hollantilaisia tai belgialaisia turisteja. Nyt heitä on ollut kuitenkin todella paljon. Myös pohjoismaisia turisteja on alkanut näkyä vanhaan malliin”, Guerrero iloitsee.

Matkailu on alkanut elpyä vilkkaasti, kun patoutunut kysyntä on alkanut purkautua. Epävarmuuden aika ei kuitenkaan ole vielä ohi, kun tartuntakäyrät keskisessa Euroopassa ovat kohonneet hurjasti ja Etelä-Afrikasta kantautuvat uutiset omikron-variantista aiheuttavat lisää huolta. Espanjassa golfataan ja lomaillaan kuitenkin ainakin toistaiseksi vanhaan malliin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)