16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Tammer-Golfissa ylikuumentunut kysyntä taittui hinnoittelulla

Ruotulan 18-reikäisellä kentällä on pelattu kahden edellisen kauden aikana lähes 89 000 kierrosta. Kuva: Tammer-Golf

Golfliiton Pelaaja Ensin -kyselyn perusteella kotimaan kentillä on tilastoitu tälläkin kaudella kovia kierrosmääriä.

Tammer-Golfisssa koettiin viime vuonna jotain poikkeuksellista, kun kentän kierrosmäärä nousi edelliskaudesta peräti 48 prosenttia. 49 000 kierrosta kertoo, että kysyntä 18-reikäisellä kentällä pääsi pahasti ylikuumenemaan, ja siihen seurassa haluttiin puuttua.

”Eihän sellaisessa määrässä ollut mitään järkeä. Porrastimme hinnoittelua tälle kaudelle siten, että kausimaksun ja arkipäivinä ennen kello 14:ää pelaamiseen oikeuttavan arkipelimaksun hintaero nousi 25 eurosta 115 euroon.”

”Lisäksi nostimme viikonlopun green fee -hintaa ja luovuimme vieraspelaajien varaukset mahdollistavasta yhteistyöstä Supergolfin kanssa”, seuran toiminnanjohtaja Markus Junni sanoo.

Näillä toimenpiteillä kierrosmäärät Ruotulassa putosivat noin kymmenellä tuhannella.

”Kierrosmäärien vähenemiseen vaikutti myös se, että kenttä oli kauden molemmista päistä lyhyemmän aikaa auki. Kesällä oli lisäksi pitkään kestänyt kuuma jakso ja syksyllä sateista, mikä hillitsi pelaamista.”

Kentällä kokeiltiin tiivistää lähtövälejä kahdeksaan minuuttiin, mutta tästä ei ollut hyötyä. Päinvastoin. Edelliset ryhmät eivät ehtineet kunnolla alta pois, kun takana olevien piti jo kellon mukaan lyödä avauksensa. Tämän vuoksi lähdöt olivat koko ajan myöhässä, ja kokeilusta luovuttiin.

Jäsenistöstä 50 prosenttia pelasi 85 prosenttia kaikista kierroksista.

Junni ei usko, että Tammer-Golfissa tullaan tilastoimaan enää koskaan 50 000 kierroksen rajaa hipovaa määrää. Korona alkaa hellittää, ja sillä on luonnollinen vaikutus asiaan.

”Tosin ilman tehtyjä muutoksia olisimme luultavasti liikuskelleet tänäkin vuonna samankaltaisissa kierrosmäärissä.”

Jäsenyyttä joutuu pian jonottamaan

Kuluneen kauden kierrosmäärä 39 500 ylitti Tammer-Golfissa sekin vuoden 2019 lukeman 20 prosentilla. Kentällä riittää innokkaita golfareita, sillä jäsenistöstä 50 prosenttia pelasi 85 prosenttia kaikista kierroksista.

”Viime vuonna 185 jäsentä tilastoi vähintään 150 kierrosta, tänä vuonna heitä oli 50 vähemmän. Yhteiskunnan auettua aktiivisimmilla pelaajilla on selvästi ollut muitakin aktiviteetteja”, ensi vuoden alussa Golf Pirkkalan toimitusjohtajaksi siirtyvä Junni sanoo.

Perjantaina kenttänsä sulkeneen Tammer-Golfin jäsenmäärä nousi tänä vuonna 1950:een. Seuran hallitus on asettanut katon 2000 jäseneen, joten jossain vaiheessa ensi vuonna on mahdollista joutua jonottamaan Tammer-Golfin jäsenyyttä.

Suomen Golfliiton Pelaaja Ensin -tyytyväisyyskyselyn perusteella kotimaan kentillä pelattiin suunnilleen yhtä paljon kuin viime vuonna. Faktan pohjana on osio, jossa seurojen jäsenille esitettiin arvioitavaksi kohta: ”Vapaita aikoja on hyvin saatavilla ja peliaika löytyy helposti, kun haluaa pelaamaan.”

Vastausten mukaan peliaikojen saatavuus laski hieman Uudenmaan, Keski-Suomen, Lounais-Suomen sekä Pohjanmaan ja Pohjois-Suomen alueen kentillä ja nousi Itä-Suomen alueen kentillä. Vastausprosentti vaihteli 24 ja 27 prosentin välillä.

Muutokset olivat marginaalisia verrattuna kauteen 2020, jolloin lähtöaikojen saatavuus heikkeni edellisvuoteen nähden ennennäkemättömällä tavalla, mutta erityisen rajusti Uudenmaan ja Keski-Suomen alueen kentillä.

Pickalassa totutun vilkasta

Kierrosmäärien kotimainen ykkönen, Pickala Golf, oli tilastoinut 17. lokakuuta mennessä 94 000 kierrosta, mikä on kahdeksan prosenttia vähemmän kuin vuonna 2020 vastaavana ajankohtana.

Levi Golfin kierrosmäärä lähestyi kentän omien arvioiden mukaan jo teoreettista maksimia. Kuva: Levi Golf

Pieni pudotus johtuu palvelupäällikkö Kirsi Helinin mukaan samasta syystä kuin Tampereella. Golfarit ovat kuluttaneet aikaansa myös toisiin harrastuksiin ja matkusteluun sekä tavanneet muita ihmisiä.

”Viime vuonna oli lähinnä vain koti ja golf. Kaudella 2020 kaikki peliajat kelpasivat, ja koko vuosi oli yhtä viikonloppua. Tänä vuonna ilta- ja viikonloppuaikojen kysyntä on korostunut, mutta päivällä on ollut paremmin tilaa”, hän sanoo ja tähdentää lisäksi sään merkitystä.

Vieraspelaajia tulisi Pickalaan paljon enemmänkin, mutta lähtöaikojen saanti on hankalaa.

”Omat pelaajat täyttävät hyvin kentät. Pelioikeudet ovat käytössä, ja kiinnostus osakkeita kohtaan on lisääntynyt olennaisesti. Kahden viimeisen vuoden aikana olemme tehneet 250 osakesiirtoa”, Helin kertoo.

Levi Golfissa tehtiin tänä vuonna uusi komea kierrosennätys, 14 300, missä oli kasvua noin 13 prosenttia. Määrä on merkittävä, kun otetaan huomioon kentän sijainti ja vain nelisen kuukautta kestävä pelikausi.

”Laskeskelimme kenttämestarin kanssa, että meidän kentällämme maksimikierrosmäärä liikkuu 15 000 nurkilla”, kenttäyhtiön toimitusjohtaja Tomi Tolsa sanoo.

Kymmenestä kierroksesta kuusi vieraiden pelaamia

Levillä ei alkukaudesta turisteja liiku. Varsinainen sesonki osuu heinäkuulle ja ruska-aikaan, jolloin tänä vuonna pelattiin vajaat 70 prosenttia kaikista kierroksista. Kyseessä on käytännössä Suomen ainoa turistikenttä: kymmenestä kierroksesta keskimäärin kuusi on matkailijoiden pelaamia.

Vaikka talven varhainen tulo on tuttua Kittilän seudulla, pääsivät lumisateet tänä syksynä yllättämään Levi Golfin henkilökunnan.

”Lokakuun alussa tuli melkein puoli metriä lunta. Yksi suoja-aine jäi laittamatta, mutta toivottavasti kenttä on talvehtinut hyvin, kun uusi kausi alkaa kesäkuussa”, Tolsa kertoo.

Itä-Suomen alueeseen kuuluvassa Rantasalmi Golfissa kierrosmäärät ovat pudonneet viime vuoden ennätyksellisestä 16 000:sta 14 500:een.

”Olimme elokuussa viime vuoden tahdissa, mutta syys-lokakuun huonot kelit ovat vaikuttaneet tuntuvasti pelaajien aktiivisuuteen”, seuran toiminnanjohtaja Eero Sistonen sanoo.

Yhdeksänreikäisen kentän kierrosmäärä nousi vuosittain kauteen 2019 saakka, jolloin koettiin pieni suvantovaihe.

”Viime vuonna tulikin sitten lähes neljänneksen kasvu toissakauden kokonaismäärään verrattuna”, Sistonen toteaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)