26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Suomalaisilta vaaditaan huippuonnistumista, tai CT-kausi päättyy perjantaina

Challenge Tourin finaalipaikat ratkaistaan kuluvalla viikolla Embordassa. Lähimpänä paikkaa on Roope Kakko.

20 Challenge Tourin pistelistan parasta pelaajaa nousee ensi kaudeksi European Tourille. Tuohon joukkoon on päästävä, muulla ei ole väliä. Siinä selkeät asetelmat Challenge Tourin kauteen, jota on jäljellä enää kaksi kilpailua, huomenna manner-Espanjassa käynnistyvä kenraaliharjoitus ja finaali Mallorcalla marraskuun alussa.

Lopullinen järjestys siis ratkeaa Mallorcalla, mutta ensimmäinen tavoite on yltää mukaan finaaliin selviytyvien 45 parhaan joukkoon. Se tavoite on vielä täyttämättä, mutta lähellä ollaan: Roope Kakko on pistelistalla sijalla 52. Matias Honkala on 86. ja Lauri Ruuska 97:s.

Kakolla on eroa 45. sijalla olevaan Uuden-Seelannin Daniel Hillieriin 4701,5 pistettä. Sen verran hän pokkaa sijoittumalla 10 parhaan joukkoon. Mutta kun muistetaan, etteivät edellä olevat pelaajat ja muut haastajat todennäköisesti jää ilman pisteitä, vaatii finaalipaikka suurella todennäköisyydellä sijoitusta viiden parhaan joukkoon.

Kärkiviisikossa Kakko on ollut kuluvalla kaudella kertaalleen. Viiden viime kauden aikana kaikkiaan kahdesti. Tavoite on siis todella kova. Mutta kokenut pelimies tietää tarkalleen lähtökohdat, eikä motivaatiossa ole toivomisen varaan.

Samaisella Empordan kentällä sunnuntaina päättyneessä kisassa Kakko oli 14:s. Neljästä kisakierroksesta kaksi taittui 66 lyönnillä Myös sunnuntain ratkaisevalla kierroksella Kakko puristi kasaan 66 lyönnin kierroksen – hyviä merkkejä!

Kisan jälkeen mies valitteli puttiaan, josta caddiena toimiva puoliso Minea Blomqvist-Kakko oli paikallistanut pienen tekniikkavirheen.

Lauri Ruuska on sanonut tavoitteekseen nousemisen 70 joukkoon pistelistalla. Sen myötä ensi kauden kategoria vahvistuisi. Matkaa on sen verran, että hänenkin kohdallaan nousu vaatii sijoittumista viiden parhaan joukkoon.

Finaaliin yltääkseen Ruuskan  ja Honkalan on oltava tällä viikolla kahden parhaan joukossa.

Suomalaisista Tapio Pulkkanen on pystynyt viemään nimiinsä koko CT:n rankingin, vuonna 2017. Se on todella kova temppu, sillä voittajien listalla ei heikkoja lenkkejä ole, vai miltä kuulostavat nimet Tommy Fleetwood (2011), Andrew Johnston (2014), Jordan Smith (2016) ja Joachim B. Hansen (2018) noin esimerkiksi?

Suomalaisten lähtöajat tiistaina (Suomen aikaa):

Roope Kakko 9.40
Matias Honkala 10.40
Lauri Ruuska 14.50

Lue seuraavaksi: Kakko säilytti saumat CT:n finaaliin: "Kärkeen jos haluaa, griineillä on onnistuttava"

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje