16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Yksi kaikkien aikojen comebackeista – The Amateurissa noustiin kahdeksan reiän tappioasemasta voittoon!

Laird Shepherd käänsi pelin edukseen The Amateurin yllättävässä loppuottelussa. Kuva: Getty Images

Laird Shepherdin mieletön loppukiri osoitti, että match playssä ei kannata koskaan heittää pyyhettä kehään.

Maailman arvostetuimpien amatööriturnausten joukkoon kuuluvassa The Amateurissa koettiin viikonvaihteessa hämmästyttävä finaali – sanan varsinaisessa merkityksessä. Siinä että kahden englantilaisen Laird Shepherdin ja Monty Scowsillin keskinäinen ottelu päättyi toisella uusintareiällä ensin mainitun eduksi, ei ole mitään ihmeteltävää. Siinä sen sijaan on, miten kyseiseen lopputulemaan päädyttiin.

Skotlannin Nairnissa pelatun turnauksen kahden kierroksen finaali alkoi tasaisissa merkeissä, sillä kumpainenkin teki parin kentän neljällä ensimmäisellä reiällä. Scowsill iski tämän jälkeen kolme peräkkäistä birdieä ja voitti yhtä monta reikää. Woodbridge Golf Clubia edustava pelaaja sai onnistumisistaan hengen päälle ja venytti johtonsa 17. reiällä jo tilanteeseen 8 up, eikä voittajasta näyttänyt olevan epäselvyyttä.

Scowsillin etumatka alkoi huveta vähitellen toisella kierroksella, vaikka hän olikin vielä 22 reiän jälkeen turvallisen tuntuisesti 7 up johdossa. Sheperd sai hetken kuluttua birdie-hanojaan auki ja kaventeli tilanteeksi 4 down. Reiät näyttivät loppuvan häneltä kesken, kun toisen kierroksen 14:llä oltiin dormie-tilanteessa, jolloin neljällä viimeisellä yksikin tasattu reikä olisi tiennyt Scowsillin voittoa.

Shepherd oli selvästi päättänyt, ettei myy nahkaansa halvalla vaan meni ja voitti neljä seuraavaa reikää rynnistäen matsin selkä seinää vasten väkisin tasoihin, ja kuittasi lopulta himoitun mestaruuden toisella playoff-reiällä.

”Ihan uskomatonta. Monty pelasi aamulla niin hyvin, että olin lähinnä huolissani, etten häviä matsia ennätyslukemilla”, Rye Golf Clubin pelaaja sanoi.

Vuodesta 1885 lähtien käydyn The Amateurin voiton myötä Shepherd ansaitsi paikan heinäkuussa pelattavaan Open Championshipiin sekä ensin vuoden Masters Tournamentiin ja U.S. Openiin – nämä sillä edellytyksellä, että hän säilyttää amatööristatuksensa vielä vuoden päivät. Lisäksi tiedossa on kutsu yhteen European Tourin kilpailuun.

Kummankaan finalistin osalta pääsy reikäpeliosuudelle ei näyttänyt avauspäivän jälkeen erityisen hyvältä. Scowsill (75–71) ja Shepherd (77–70) pystyivät kuitenkin parantamaan peliään sen verran toisella lyöntipelikierroksella, että paikka matseihin irtosi 1–2 lyönnin turvin.

Tämänvuotisessa The Amateurissa ei ollut mukana suomalaispelaajia. Mikko Ilonen on kilpailun ainoa suomalaisvoittaja noustuaan ykköseksi vuonna 2000 Royal Liverpool Golf Clubilla käydyssä turnauksessa. Toni Hakula ylsi vuonna 2013 Royal Cinque Ports Golf Clubilla finaaliin, mutta tuolloin Englannin Garrick Porteous veti pidemmän korren.

The Amateurin mestaruus on toiminut Ilosen ohella muun muassa espanjalaisten Jose Maria Olazabalin ja Sergio Garcian sekä Ranskan Romain Langasquen kaltaisten pelaajien ponnistuslautana matkalla lajin huipulle.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje