16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
mainos Golfkesä 2021

Golfkesän kuumin kohde

Uudistunut Slottsbanan nousi lyhyessä ajassa median lempilapseksi. Harvasta kentästä on kirjoitettu yhtä paljon, vielä harvemmasta yhtä ylistävästi.

Ålands Golfklubbilla on jo pitkään ollut lämmin sija suomalaisten golfin harrastajien sydämessä. Golflehden vuoden 2017 kenttärankingissa kenttäkaksikko arvioitiin Suomen viihtyisimmäksi golfkohteeksi ja parhaaksi 36-reikäiseksi kokonaisuudeksi. Slott-sbanan komeili listan kakkosena.

Tällä hetkellä katseet kääntyvät Ahvenanmaan suuntaan entistäkin uteliaampina. Kahdella ja puolella miljoonalla eurolla uudistettu Slottsbanan nousi viime kesänä kotimaisen golfin ykköspuheenaiheeksi kilpagolfissa saavutettujen menestysten ohella.

Tanskalainen golfarkkitehti Philip Spogard tiimeineen loihti pääosin vanhoista aineksista reilussa kahdessa vuodessa jotain täysin uutta. Korjausrakentamisen yhteydessä puhutaan usein kasvojenkohotuksesta. Suomalaisittain iloinen uutinen on se, että Slottsbananin kohdalla voidaan puhua pitkälti uusista kasvoista.

Meren läheisyydestä saatiin uudistuksessa huomattavasti enemmän irti kuin varhaisemmalla reitityksellä. Muutamalla reiällä päästään nauttimaan suorastaan meren syleilystä. Kokonaisuuden kruunaa maisemassa uljaana seisova keskiaikainen Kastelholman linna.

Golfkesä-kiertueen finaalikenttä!

VAHVOJA ELÄMYKSIÄ JA SILMÄNRUOKAA

Uudistetut viheriöt huolellisesti muotoiltuine ympäristöineen tuovat peliin linksmäistä moniilmeisyyttä ja lähipeliin runsaasti erilaisia vaihtoehtoja. Strategista valppautta vaaditaan myös tiiltä griiniä kohti edettäessä. Mukana on paljon kiehtovia risk and reward -elementtejä.

Rikkain muodoin viimeistellyt bunkkerit ja kauniisti kulottuva pitkä nataheinä reunaalueilla ilahduttavat monien klassikkokenttiä maailmalla kiertäneiden harrastajien silmää. Toisaalta lajin hienouksiin vihkiytymättömät voivat hekin nauttia täysin siemauksin vahvasta luontoyhteydestä.

”Pelaajia odottaa elämys, jollaisia maailmassa ei ole kovin monta tarjolla”, Spogard itse totesi kentän avaamisen edellä. ”Todella siisti kokemus. Vierailijat pääsevät osallisiksi parhaasta suomalaisesta kesäfiiliksestä.”

Lehtihaastattelujen valossa on käynyt selväksi, että lopputulos onnistui ylittämään tilaajien toiveikkaimmatkin odotukset. Myös rutinoituneet golfkirjoittajat ovat jakaneet kiitostaan poikkeuksellisen auliisti.

Svensk Golf julkaisi laajan usean aukeaman mittaisen kansijutun, jossa kiitettiin muun muassa tapaa, jolla peliin on tuotu aimo anno lisää dramatiikkaa. GoGolfin Teemu Tyry katsoi rohkeasti kristallipalloon:

”On helppo ennustaa, että Slottsbanan nousee tulevina vuosina raketin lailla kohti kirkkainta kärkeä paitsi kotimaisissa myös eurooppalaisissa kenttärankingeissa.”

Golflehden Jere Jaakkola jakoi runsain mitoin kiitosta etenkin kentän griinialueille ympäristöineen.

”Slottsbananin griinialueet ovat kansainvälistä huipputasoa ja ehkä koko pohjoisen Euroopan parhaat.”

Kohu on saanut varauskirjat hyvää vauhtia täyttymään, ja Ålands Golfklubbilla odotetaan vilkasta golfkesää. Toiminnanjohtaja Peter Ellqvistin mukaan vastaavaa kiinnostusta ei ole milloinkaan aikaisemmin koettu.

Kaudeksi 2021 rakennettu kolmen kierroksen pakettitarjous on hyvä tapa tutustua Ålands Golfklubbin molempiin kenttiin. Kaksi kierrosta Slottsbananilla ja yhden kierroksen sisarkenttä Kungsbananilla voi pelata joustavasti 2–4 matkapäivän aikana. Tällä tavoin golfin voi sujuvasti yhdistää muihin aktiviteetteihin ja Ahvenanmaan ainutlaatuiseen saaristokulttuuriin tutustumiseen.

Sähköautolla liikkuville pysäköintipaikalla on golfkauden aikana tarjolla kymmenen 11 kilowatin kakkostyypin latauspistettä. Ilmainen lataus tapahtuu omalla kaapelilla.

ÅLANDS GOLFKLUBB

Kastelholmsnäsvägen 22 AX-22520 Kastelholm

Puhelin 018-41500

Sähköposti
info@golfclub.ax

Kotisivut
agk.ax

Green fee Slottsbanan: Aikuiset 100 e,
juniorit alle 21 v. 50 e

Green fee Kungsbanan: Aikuiset 63 e,
juniorit alle 21 v. 32 e

TARJOUS 2021:

Kolmen kierroksen paketti, johon sisältyy kaksi kierrosta Slottsbanan-kentällä ja yksi kierros Kungsbanan-kentällä; aikuiset 200 e, juniorit
alle 21 v. 100 e

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje