16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Thaimaa avautuu matkailulle kolmessa vaiheessa: Phuketiin pääsee jo heinäkuussa

Thaimaa avautuu turisteille kolmessa vaiheessa. Kuvassa oleva Krabi aukeaa lokakuussa. Kuva: Getty Images

Ensimmäisenä turistien suosimista alueista avautuu Phuket, lokakuun alussa sitä seuraa viisi muutakin suosittua aluetta.

Thaimaa julkaisi kolmivaiheisen suunnitelman sille, miten maa avataan matkailulle.

Ehtona kaikille Thaimaahan mieliville turisteille on rokotus covid-19 -tautia vastaan. Sen todistamiseen tarvitaan kansainvälisesti hyväksytty rokotustodistus. Lisäksi turistit joutuvat maahan saavuttuaan koronatestiin.

Rokotus pitää olla kokonaisuudessaan otettuna (molemmat annokset kaksiosaisista rokotteista) viimeistään 14 vuorokautta ennen matkaa. Lisäksi turisteilta edellytetään matkavakuutusta, joka kattaa myös covid-19 -taudin hoitokulut vähintään 100 000 dollariin asti.

Ensimmäisessä vaiheessa huhtikuusta heinäkuuhun Thaimaahan saapuvat turistit joutuvat viettämään seitsemän vuorokautta hotelleissa, jotka on listattu tarkoitusta varten sopiviksi. Täydellisessä karanteenissa ei tarvitse olla, mutta sallittuja ovat ainoastaan hotellien alueella tai erityisillä karanteenialueilla sijaitsevat vapaa-ajan aktiviteetit.

Toisessa vaiheessa heinäkuun alusta syyskuun loppuun turistit pääsevät Phuketin alueelle, jossa he voivat liikkua vapaasti seitsemän vuorokauden ajan, jonka jälkeen he voivat matkustaa muille seuduille olettaen, että koronavirustesti on negatiivinen.

Kolmannessa vaiheessa, lokakuun alusta alkaen sallitaan matkustaminen Phuketin lisäksi myös Krabin, Phang Ngan, Surat Thanin (Ko Samui), Chon Burin (Pattaya) ja Chiang Main turistien suosimille alueille. Tällöinkin turistien on pysyteltävä alueella viikko ennen kuin heidän sallitaan matkustaa niiden ulkopuolisille alueille.

Matkailun avautumisen eteen tehdään töitä myös monessa muussa maassa. Kansainvälinen rokotustodistus on lähes poikkeuksetta reissun edellytys, jonka lisäksi käytössä on erilaisia karanteenijärjestelyjä. Esimerkiksi Islanti on jo ilmoittanut avaavansa rajansa turisteille, joilta löytyy rokotustodistus.

Lue seuraavaksi: Toivo matkailun toipumisesta kasvaa, mutta ennustaminen on edelleen vaikeaa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    JiiKoo says:

    Veikkaanpa, että nämä haaveet menevät tässä piakkoin täysin uusiksi. Thaimaassa on tehty näitä suunnitelmia parin viime kuukauden ajan siinä uskossa, että korona pysyy täysin kurissa heidän omassa maassaan. Valitettavasti tämä seikka ei nyt näytä toteutuvan, sillä Thaimaassa on uusien koronatartuntojen määrät kasvaneet hurjaa vauhtia viimeisen parin viikon aikana. Tätä tilannetta ei helpota seikka, että juuri parhaillaan meneillään oleva Songran juhlaviikko (Thaimaan perinteinen uusi vuosi eli uuden satokauden alku) on perinteisesti hyökyaallon tavoin liikauttanut suurista kaupungeista elantonsa hankkineet massat vajaaksi viikoksi kotikyliinsä pohjoiseen ja itäiseen Thaimaahan, alueille, jotka ovat tähän asti välttyneet koronatartunnoilta lähes täysin. Tämän kuluvan viikon aikana korona leviää tehokkaasti koko maahan ja ankaria sulkutoimia on jo nyt tiedossa heti juhlaviikon päätteeksi. Esimerkiksi Bangkokiin suunnitellaan tiukkaa lockdownia ulkonaliikkumiskieltoineen heti ensi viikon alusta alkaen, ken tietää, mihin asti…