26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Tutut vaarat vaanivat kentillä perinteisemmästä talvesta huolimatta

Hirsala Golfissa näytti maaliskuun lopussa 2019 tällaiselta. Ihan näin pitkällä ei kevät vielä kentällä ole, mutta päivät pitenevät sujuvasti. Kuva: Hirsala Golf

Vaihtelevat talviolosuhteet ja lisääntynyt tietotaito ovat harjaannuttaneet kenttämestarit torjumaan ja reagoimaan talvihaittoihin.

Talvi on pitkästä aikaa muistuttanut Etelä-Suomea myöden takavuosien kaltaista kunnon talvea, missä lunta riittää ja pakkanenkin välillä paukkuu. Talven selkä alkaa kuitenkin vähitellen taittua maaliskuun päästyä hyvään vauhtiin.

Hieman lännempänä kentät ovat vähitellen käymässä lumettomiksi. Näin muun muassa Salo Golfissa, jossa enää 40 prosenttia kentästä on lumen peitossa.

”Lunta on 5–10 senttiä siellä missä sitä on, mutta tasaiset väylät ovat jo paljaana”, kenttämestari Jari Erikäinen kertoo.

Salon kentällä ei ole jääkerrosta, mutta lumi on kuun taitteessa tulleiden vesisateiden vuoksi kovaa.

”Jos tulee kunnon pakkasia ja maa routaantuu, se lisää tuulikuivumisen riskiä. Tämä on kylänurmikalle haitallista, sillä sen lyhyet juuret imevät itseensä vettä nopeasti kevään aurinkoisilla keleillä.”

Tarvittaessa Erikäinen levittää viheriölle tuulikuivumista hillitsevää haihtumisenestoainetta, joka luo kalvon heinän päälle. Hän muistuttaa, että on huono yhdistelmä, jos kasvi herää ja maa on jäässä.

Harsotukseen ei kannata ryhtyä

Salo Golfissa ei viheriöitä yleensä peitetä harsoilla. Niitä ehdittäisiin pitää korkeintaan pari-kolme päivää, sillä kenttä on tapana avata vauhdikkaasti.

”Olisi turhan iso työ muutaman päivän takia laittaa ja kerätä harsot pois. Kentänhoidollisesti olisi toki hyvä, jos niitä voisi pitää vähän pidempään, mutta ymmärrän paineet varhaisen avaamisen tarpeelle”, Erikäinen sanoo.

Kylänurmikka on talvehtinut Salossa hyvin, mutta Erikäinen muistuttaa, ettei keväästä koskaan tiedä. Tuulikuivumisen ohella uhkana on myös jääpolte.

”Griinien vieressä saisi olla reilusti lunta, jota voisi mahdollisten kovien kevätpakkasten koittaessa laittaa viheriöiden suojaksi. Siihen on täällä kuitenkin harvemmin mahdollista turvautua.”

Lumipeite tarjoaa tässä vaiheessa hyödyllisen suojan, joten tuskin ennen pääsiäistä isompiin toimenpiteisiin ryhdytään.

Ennakoiva talvitorjunta on Hirsala Golfin kenttämestarin Janne Lehdon mukaan aina avainasemassa talvesta riippumatta. Hän sanoo, että suojauksen onnistuminen riippuu ruiskuteknisistä asioista ja ajoituksesta. Ongelmia voi tulla maaperän ollessa koko talven plusasteilla.

”Lumi tuli tammikuussa ennen routaa, minkä vuoksi maan alla on sulaa. Tämä vaikuttaa mikrobi- ja sienitoimintaan lisäten lumihomeen uhkaa.”

Salo Golf on tunnetusti yksi kauden varhaisimpia kentän avaajia. Kuva: Salon Golfkeskus

Kun pakkaskelien odotetaan jatkuvan ainakin maaliskuun puolivälin tuntumaan, ei Hirsalassa ole kiire poistaa lunta viheriöiltä. Sitä on niillä parikymmentä senttiä, mutta aurinkoisempien alueiden griineillä paikoin tuplasti vähemmän.

”Välttämättä meidän ei tarvitse tehdä lumen ja jään poistamisen suhteen mitään, koska kentällä ei ole routaa. Se vauhdittaa sulamista”, Lehto sanoo.

Imatralla olosuhteet ovat huomattavasti talvisemmat kuin Hirsalassa ja Salossa. Lunta on kentällä vielä reilut 30 senttiä.

”Lumipeite tarjoaa tässä vaiheessa hyödyllisen suojan, joten tuskin ennen pääsiäistä isompiin toimenpiteisiin ryhdytään. Kylänurmikan on hyvä olla lumen alla, jos tulee kovia pakkasia”, Imatran Golfin kenttämestari Mika Kontra sanoo.

Lumen poistoon hän käyttää tilanteen mukaan ilmastuskonetta, kevyttä dressaushiekkaa, tummaa kalkkia tai kaliummagnesiumia.

”Onhan niitä myös jäänpoistorakeita ja sellaisia, mutta itse en käytä sulatusaineita.”

Väriaineesta hyviä kokemuksia

Kontra tunnistaa tuulikuivumisen vaarat, mutta muistuttaa, ettei pienestä pakkasesta ole haittaa, vaikka maa olisi paljas. Hänen mielestään se vain karaisee heinän pintaa.

”Välillä olemme laittaneet lunta takaisin viheriöille, jos on tullut pitkä pakkasjakso. Se on harsotusta parempi vaihtoehto. Samalla heinä saa imeä luontaista kosteutta omaan tahtiin, eikä ole niin riippuvainen kevään ensimmäisistä kasteluista.”

Imatran Golfissa käytetään viheriöillä myös vihreää väriainetta, sillä se ottaa enemmän valoa ja lämpöä vastaan.

”Väriaineen käyttö ajoitetaan vapun alle, jolloin alkaa olla aineen tehon näkökulmasta riittävästi valoa. Samalla griinit saavat vähän kauniimman ulkoasun.”

Mitä ikinä isompaa ja aikaa vievää puuhaa kentällä tarvitseekaan tehdä, Imatran Golfin seniorit ovat Kontran mukaan aina valmiita auttamaan.

”Meillä on ahkeria talkoolaisia. Tuosta väriaineesta puheen ollen, se ei ole mikään ihan uusi keksintö. Eräs seniori kertoi, että joskus menneinä aikoina perunamaalle levitettiin samassa tarkoituksessa punamultamaalia”, hän toteaa.

Pohdinnan aikaa huoltohalleilla

Helmikuun lopussa säätyyppi muuttui nopeasti ja etelässä lämpömittarin lukema liikuskeli seitsemän-kahdeksankin plusasteen tienoolla. Lumen syvyys putosi vauhdikkaasti, mutta yöllä pakkasella viipynyt lämpötila teki hangista kovia.

Kevät keikkuen tulevi. Pakkaskelit palasivat ja niitä on luvattu myös tuleville päiville. Juuri nyt huoltohalleilla pohditaan, mitä sahaava lämpötila ja vaihteleva kevättalvinen sää mahdollisesti kentille aiheuttaa ja minkälaisiin toimenpiteisiin kenttähenkilökunta lähiaikoina ryhtyy. Ratkaisuihin vaikuttaa käytössä oleva heinälaji sekä monet muut asiat paikallisine tottumuksineen.

Edelliseen kevättalveen verrattuna tilanne on varsin erilainen, sillä vuonna 2020 useilla Etelä-Suomen kentillä pelattiin käytännössä läpi talven. Nyt kattavampaa avaamista saadaan odottaa vielä hetken jos toisenkin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje