16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Kun väki lisääntyy, kenttä paranee – Järviseudun Golfseura rakensi par 3 -kentän ja lähipelialueen

Par 3 -väylien tieltä kaadetuista puista kertyi hyvä alkupääoma remontille.

Järviseudun Golfin kokonaisuutta päivitetään kolmella par 3 -väylällä ja lähipelialueella.

Golfbuumi pyyhki viime kesänä voimakkaana myös pohjanmaan lakeuksilla, ja järviseudulla. Lappajärvellä sijaitsevan Järviseudun Golfseuran starttikursseille osallistui viime kaudella lähes 170 pelaajaa. Syntyi pieni positiivinen ongelma, kun huomattiin, että täysimittaisen kentän sijaan moni olisi mieluummin ottanut uuteen harrastukseensa tuntumaa helpommin lähestyttävällä pelialustalla, vaikkapa par 3 -kentällä.

Siispä tuumasta toimeen ja kenttää tekemään!

Sopiva maa-ala löytyi pitkän kentän etuysin ensimmäisten väylien kupeesta. Harrastajien kasvanut into näkyi yhtiön tilillä ja kun uusien väylien alta kaadetuista puista saatiin arvioitua parempi korvaus, ei talouskaan muodostunut esteeksi. Toimitusjohtaja Keijo Keskinen painottaa, että osakkaiden kukkaroille ei missään vaiheessa ollut tarkoitus mennä, vaan uudistus haluttiin rahoittaa muulla tavalla.

”Par 3 -väylä on aloittelijoille kiva paikka harjoitella. Se on kuitenkin ihan oikeaa golfia ja ihan eri asia kuin hakata palloja rangella. Erillinen par 3 -kenttä madaltaa kynnystä etenkin vähän aroille pelaajille. Pitkälle kentälle kun mennään, niin monen ensimmäinen tunne on pelkotila, että miten tuolla pärjää ja ehtii muiden seassa. Par-kolmoselta on helpompi aloittaa.”

”Toiveemme tietenkin on, että niitä uusia pelaajia tulee jatkossakin ja myös koulutuskäyttöä ajatellen tämä on meille hyvä lisä”, Keijo Keskinen kertoo.

Lossi on Järviseudun Golfseuran maamerkki.

Kolmen väylän mittaisen kokonaisuuden pohjatyöt tehtiin syksyllä ja loppuviimeistely, kastelujärjestelmän asentamien, hiekotus ja muut toimet tehdään heti kun routa sulaa pois. Pisin väylä on 120 metriä, lyhin 60 metriä.

”Kun maa alkaa sulaa, vedetään kasteluputket ja sitten välikerros ja pinta. Kyllä me odotamme, että pelaamaan päästäisiin jo ensi kauden loppupuolella”, Keskinen arvioi.

Par 3 -kentän lisäksi Järviseudun Golfiin rakennettiin lähipelialue. Sille on ollut tarvetta siinäkin mielessä, että kentän range sijaitsee noin kilometrin päässä kentästä. Lähipelialue pyritään ottamaan käyttöön juhannuksen tienoilla.

”Rangen sijainti on etenkin vieraspelaajille vähän hankala. Moni haluaa kuitenkin ennen kierrosta ottaa vähän tuntumaa lyöntiinsä ja siinä lähipelialue on toimiva. Sen vieressä voi lyödä palloja verkkoon, joten täyttä lyöntiäkin pääsee mallaamaan ennen ensimmäistä avausta”, Keskinen sanoo.

Keskinen uskoo ja toivoo, että into golfia kohtaan säilyy tulevaisuudessakin. Ainakaan olosuhteista se ei jää Lappajärvellä kiinni.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje