16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Kalajoki Golf teki ison päätöksen, osakkeista poistui vastikevelvollisuus

Pekka Sivulan suunnittelemalla Kalajoki Golfin kentällä pelattiin viime vuonna 23 000 kierrosta. Kuva: Golfpiste

Kenttäyhtiön toimitusjohtajan mukaan kiinnostus osakkeita kohtaan on jo lisääntynyt.

Kalajoki Golfissa astuttiin uuteen aikaan, kun kenttäyhtiön syyskokous päätti luopua osakkeiden vastikevelvollisuudesta joulun välipäivinä pidetyssä etäkokouksessa. Tämä tarkoittaa sitä, että Hiekkasärkät Golf Oy:n osakkeista ei peritä enää tästä vuodesta lähtien vastikemaksuja.

Kenttäyhtiön toimitusjohtaja Esa Takalan mukaan erinomaisesti sujunut kausi 2020 rohkaisi Kalajoki Golfin osakkaita tekemään huomattavan päätöksen.

”Uskomme, että nyt oli oikea aika tehdä meidän näkökulmastamme historiallinen ratkaisu. Päätös oli lopulta yksimielinen”, hän sanoo.

Takala kuvaa päätöstä myös helpotukseksi. Hänen korvissaan vastikevelvollisuus on kaikunut pidemmän aikaa pakkovastikkeena, jossa on vahvasti negatiivinen sävy.

”Sana pakkovastike on ’lanseerattu’ sen verran voimakkaasti, että se on haitannut pitkään lajin markkinointia valtakunnallisella tasolla. Meihin sitä ei voi enää liittää. Yksi tärkeimmistä ratkaisuun johtaneista syistä olikin saada osakkeen omistamisen kiinnostus nousemaan uudelle tasolle.”

Merkittävä osa Kalajoki Golfin osakkeenomistajista oli viisikymppisiä merkatessaan 30 vuotta sitten perustetun kenttäyhtiön osakkeita. Heidän joukossaan on paljon sellaisia, joiden terveydentila tai liikkumiseen liittyvät rajoitteet eivät salli enää pelaamista.

”Olemme auttaneet joitakin osakkaita luopumaan osakkeistaan, mutta nyt vastikkeen poistuttua varttuneimmillakaan ei ole huolta maksuista, vaikka he eivät pelaisikaan”, 12 vuotta kenttäyhtiön toimitusjohtajana toiminut Takala sanoo.

Luottavainen olo

Takala muistuttaa, että tehtyyn päätökseen liittyy myös omat riskinsä.

”Olo on luottavainen, sillä tuotteemme on hyvässä kunnossa. Tilanne on toisaalta täysin uusi, sillä säännöllisiä vastikemaksuja ei tule enää yhtiön pankkitilille kuten vuosikymmenet aiemmin. Kulut säilyvät kuitenkin ennallaan, ja esimerkiksi kentänhoidon on pyörittävä täydellä teholla. Voi myös olla, että talvi menee sen verran vinoon, että pelaajat reagoivat siihen omalla tavallaan. Ja koronakin luo vielä epävarmuutta.”

Näistäkin skenaarioista huolimatta asiat nähdään hieman alle 1000 jäsenen Kalajoki Golfissa valoisina. Edellinen kausi aiheutti ennennäkemättömän kiinnostuksen pelaamista kohtaan, ja laji oli viime vuonna yksi suurimmista voittajista eri liikuntamuotojen keskuudessa.

Yhdet osakepaperit on jo tullut tammikuussa allekirjoitettua.

Golfin houkuttelevuus kasvoi silmissä, eikä pelkästään siksi että laji koettiin turvallisena harrastuksena, vaan myös siksi, että golf muistuttaa kerta toisensa jälkeen lajin pariin palanneita ja uusia harrastajia loputtomista kiehtovista haasteistaan.

”Meillä pelattiin viime vuonna 23 000 kierrosta, mikä on kirkkaasti uusi ennätyksemme. Lukema on siinäkin mielessä kova, että kevät oli tällä suunnalla hieman hankala. Merkittävä osa kierroksista pelattiin kesällä.”

”Uskallan toivoa, että olemme pitkällä kasvun tiellä. Ilahduttavia ensimmäisiä merkkejä tekemämme päätöksen jälkeen ovat osakkeen hankintaan liittyvät yhteydenotot, vaikka emme ole edes vielä kertoneet julkisuudessa luopuneemme vastikemaksuista. Yhdet osakepaperit on jo tullut tammikuussa allekirjoitettua”, Takala kertoo.

LET Access Series -kiertueella ja Ladies European Tourilla pelaava Niina Liias on Kalajoki Golfin urheilullinen esikuva. Kuva: Tristan Jones/LET

Takala luonnollisesti toivoo, että mahdollisimman moni osakas pelaisi tulevalla kaudella Kalajoen kentällä ja nauttisi osakkaille suunnatuista eduista.

”Siitähän tässä on pitkälti kysymys. Osakkeen omistamisen pitää olla riittävän houkuttelevaa. Meillä on vielä hinnastot julkaisematta kauden 2021 osalta, mutta osakkaan kausimaksu tulee olemaan samalla tasolla kuin viime vuoden vastikemaksu, joka oli 635 euroa. Kausimaksun hinnalla osakas voi lunastaa itselleen vaihtoehtoisesti 20 pelilippua, ja myös greenfeelle tulee osakashinta.”

Edullisemman kausimaksun lisäksi osakkaalla on muun muassa peliaikojen pidempi varausoikeus kuin niillä, joilla ei ole osaketta.

Uusi malli teettää enemmän töitä toimistossa

Takala muistuttaa uuteen aikaan siirtymisen teettävän toimistossa aiempaa enemmän työtä markkinoinnin saralla. On pystyttävä laatimaan golfareille ja uusille harrastajille kiinnostavia pelipaketteja ja muuta, mikä saa heidät valitsemaan Kalajoki Golfin.

Muutamat muutkin golfkenttäyhtiöt ovat aiemmin luopuneet vastikevelvollisuudesta. Uskotko, että tähän suuntaan tullaan menemään kotimaan kentillä laajemminkin tulevaisuudessa?

”Kentillä on erilaisia profiileita, ja monessa golfyhtiössä perinteinen vastikemalli toimii hyvin, mutta varmasti myös markkinaehtoisen mallin valitsevia tulee jatkossa yhä enemmän. Siihen vaikuttaa sekin, että ihmiset eivät ole enää niin kotipaikkasidonnaisia kuin aikaisemmin.”

Kalajoki on tuttu myös matkailustaan, ja hiekkasärkät kutsuvat vuosittain melkoiset määrät lomailijoita Perämeren rannikolle. Tästä oman hyötynsä saa Kalajoki Golf, jonka kausittaisista kierrosmääristä noin neljännes on vierasjäsenten pelaamia.

”Alue kasvaa, ja tänne on nyt rakenteilla Kalajoen Marina -niminen merellinen lomailu- ja virkistyskeskus”, Takala sanoo ja toivoo, että yhä useammat golfmatkailijat poikkeisivat tutustumaan Kalajoen par 73 -kenttään.

Kalajokilaakson Golfin kenttä sijoittui Golflehden 2019 Kenttärankingissa 16. sijalle, parhaiden yksittäisten pisteiden tultua kunnosta ja viimeistelystä. Tällä osa-alueella se ylsi kärkikymmenikköön, kuten myös hinta-laatusuhde-osiossa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)

    HIO tähtäimessä says:

    THyvä uutinen osakkeenomistajille, mutta mikä on Kalajoen golfin yhtiöjärjestyksessä, onko siellä pykälä vastikkeiden maksuvelvollisuudesta. Jos on, niin nyt yhtiökokouksen tekemän päätöksen voi seuraava yhtiökokous voi päättää toisin. Eli, pysyväksi muutokseksi yhtiön yhtiöjärjestystä tulee muuttaa. Yhtiöjärjestyksen muutoksesta päättää aina yhtiökokous. Toivottavasti siinä kokouksessa jossa vastikemaksuttomuudesta päätettiin, päätettiin yhtiöjärjestyksen vastikepykälän muutoksesta.

    Golfmeklari says:

    Eiköhän Kalajoellakin osata nämä OYL 5 / 30 § säädökset yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi vastikemaksun poistamiseksi!