26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Samooja taistelee karsintarajan tuntumassa – Välimäki juuttui häntäpäähän

Kalle Samooja joutuu odottamaan aamuun saakka, riittääkö hänen kahden kierroksen tuloksensa jatkoon. Kuva: Getty Images

Tyrrell Hatton on siirtynyt toisella kierroksella Abu Dhabin Rolex-sarjan kilpailun kärkeen.

Kalle Samooja urakoi perjantaina Abu Dhabissa meneillään olevassa European Tourin huipputurnauksessa yli 1,5 kierrosta. Hän jatkoi aamulla avauspäivänä kesken jäänyttä kierrosta yhdeksänneltä reiältä tilanteesta +1, mikä oli myös kierroksen (73) lopputulos.

Samooja aloitti toisen kierroksensa Abu Dhabi Golf Clubin kentän 10. reiältä, jossa hän teki välittömästi birdien. 11. reiällä tullutta bogia seurasi etuysin loppupuolella toinenkin bogey, kunnes hän tehtaili ennen kierroksen puoliväliä kaksi peräkkäistä birdieä.

Tilanteessa par toiselle kenttäpuoliskolle lähtenyt Samooja säilytti asetelmansa kierroksen loppuun, sillä hänelle kirjattiin yhdeksälle viimeiselle reiälle pelkkiä par-tuloksia.

Parhaillaan 66. sijaa jakava Samooja joutuu jännittämään jatkopaikkansa puolesta seuraavaan aamuun, sillä pelit keskeytettiin iltapäivällä valon puutteen vuoksi.

”Kun viideltä heräsi ja painoi sen 28 aukkoa, niin vähän rupeaa näinkin rautaista kroppaa kolottamaan”, hän sanoi tiedotteessa pilke silmäkulmassa.

Samoojalla otti aikansa, ennen kuin hän sai juonesta kiinni.

”Meni melkein se 27 reikää, että alkoi löytyä fokus tekemiseen. Sitä ennen pää oli jotenkin sumussa. Kyllä se kauden startti näyttää tänäkin vuonna olevan vähän haastavaa. Katsotaan riittääkö jatkoon, se selviää vasta aamulla.”

Vaikka fokus ei ollut alusta alkaen kohdallaan, löysi Samooja myös positiivisia asioita pelistään. Ja toki parannettavaakin.

”Tiiltä lyöminen oli hyvää. Joukkoon mahtui kolme kolmeputtista, joita ei vain saisi tehdä. Nyt palautellaan ja katsotaan mihin riittää. Cutin läpäisy olisi tällä pelillä varsin hyvä suoritus.”

Päivän toinen urakoija, Sami Välimäki pelasi avauskierroksen tulokseen 77, eikä toinenkaan kierros tuonut kuin kahden lyönnin parannuksen edelliseen.

Kauden avauskilpailu oli Välimäen osalta vahvasti virheiden sävyttämä, sillä hän teki ensimmäisellä ja toisella kierroksella yhteensä 11 bogia ja yhden tuplabogin. Birdiejä syntyi kaikkiaan viisi.

”Alku tuntui lähtevän hyvin, mutta sitten rupesin lyömään liian huonosti ja se kostautui tuossa tuulessa heti. Liian paljon virheitä, jos haluaa pelata hyvin”, Välimäki sanoi.

Jatkopaikka jäi European Tourin viime kauden parhaalta tulokkaalta kauas, sillä kahden kierroksen par ylittyi kahdeksalla lyönnillä. Sillä heltiää 130 pelaajan joukossa 125. sija.

ET:n Rolex-sarjaan kuuluvan kilpailun muista suomalaisista, 11 reikää toista kierrosta pelannut Mikko Korhonen (-6) jatkaa hienosti top 10:ssä jaetulla kuudennella sijalla. Sisääntulon puolivälissä oleva Tapio Pulkkanen (par) kamppailee sen sijaan aivan cut-rajan tietämillä.

Turnauksen kärjessä Tyrrell Hattonilla (-12/13 reikää) on peräti viiden lyönnin etumatka Rory McIlroyhyn (14 reikää) ja kolmeen muuhun toista sijaa jakavaan pelaajaan. Pohjoismaalaisista parhaina ovat Korhonen sekä pitkään loukkaantumisista kärsinyt Ruotsin Kristoffer Broberg, joka on niin ikään tilanteessa -6.

Kilpailun viivästykset ovat seurausta ensimmäisen pelipäivän aamuna kentällä olleesta sankasta sumusta, minkä vuoksi avauskierros pääsi alkuun tunteja myöhässä. Kisan toista kierrosta jatketaan lauantaina kello 7.30 eli kello 5.30 Suomen aikaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje