26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Lehti: Japanin hallitus päättänyt perua Tokion olympialaiset

Korkea-arvoisen lähteen mukaan nousevan auringon maassa ei järjestetä olympialaisia tänäkään vuonna. Kuva: Getty Images

The Times -lehden lähteen mukaan nyt etsitään keinoa, että Tokio voisi isännöidä kisoja myöhemmin.

The Times -lehti kertoo korkea-arvoisen hallituslähteen mukaan Japanin hallituksen päättäneen perua tulevaksi kesäksi kaavaillut Tokion olympialaiset. Lähde on todennut, että parhaillaan etsitään ilman kasvojen menettämistä keinoa, joka mahdollistaisi kesäkisojen järjestämisen myöhemmin.

Tokion olympialaiset oli tarkoitus järjestää alun perin jo viime kesänä, mutta kisat siirrettiin kuluvan vuoden kesään koronaviruspandemian vuoksi.

Uutistoimisto Reuters kertoo Japanin hallituksen kiistävän lehtitietojen paikkansa pitävyyden. Myös japanilainen uutistoimisto Kyodo kertoo Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Thomas Bachin vakuuttaneen torstaina, ettei kisojen osalta ole minkäänlaista varasuunnitelmaa.

”Olemme sitoutuneita tekemään kisoista turvalliset ja menestykselliset”, Bach sanoi uutistoimiston verkkosivuilla.

Olympialaisten perumisen kannalla oli aiemmin tässä kuussa Kyodo Newsin järjestämässä kyselyssä 80 prosenttia vastanneista. Vain 14 prosenttia oli sitä mieltä, että kisat voisi pitää suunnitellun aikataulun mukaisesti. Kannattajien määrä oli pudonnut puoleen uutistoimiston edelliseen, joulukuussa järjestämään kyselyyn verrattuna.

Suomalaisista golfin pelaajista Tokion olympialaisten kisapaikassa olisivat tämän hetken tilanteen perusteella kiinni Matilda Castren, Sanna Nuutinen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki.

Lähde: The Times, Kyodo News

Korjaus 22.1. klo 13.25. Muutettu Tokion olympialaisten kisapaikassa tällä hetkellä kiinni olevien joukkoon Mikko Korhosen sijaan Kalle Samooja. 

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)

    golftintti says:

    – On todella suuri pettymys nähdä tällainen tarina, joka perustuu epäluotettavaan lähteeseen, Reutersin oma lähde kommentoi The Timesin tietoja.

    Bryson says:

    Peruuttaminen olemattoman Pandemian vuoksi on aika älytöntä puuhaa. WHOkin kelailee takaisin tyhmiä ohjauksiaan eli PCR testin heikkoutta ja sopimattomuutta nuhan olemassa oloon. Kuolleisuudet kokonaisuudessaan taitavat olla keskiarvojen alle tällä hetkellä ja kansaa vihaava media länkyttää huimista kuolleisuuksista koronaan. Hyvin harva on kuollut koronaan. Ja kuolleiden mediaani ikä on tosi korkea eli yli elinikäodotusten. Mut agendan tarkoituksena on tappaa pienyritykset globaalisti. Ei tule onnistumaan.