16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Vuoden urheilija -äänestyksessä toiseksi sijoittunut Sami Välimäki nappasi kaksi palkintoa Urheilugaalassa

Getty Images

Sami Välimäki häkeltyi erityisesti yleisöäänin valittavasta Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki -palkinnosta.

Sami Välimäki on sijoittunut Vuoden urheilija äänestyksessä toiseksi. Edelle kiilasi huuhkajien ja Bayern Leverkusenin maalivahti Lukas Hradecky. Kolmanneksi äänestettiin jääkiekkoilija Miro Heiskanen.

Hradecky sijoittui viime vuonna Vuoden urheilija -äänestyksessä toiseksi, kun palkinnon voitti Teemu Pukki. Tänä vuonna Hradecky keräsi urheilutoimittajien äänestyksessä ykkössijoja 132, Välimäki 85.

Välimäki oli ehdolla myös Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki -kategoriassa, joka ratkaistiin yleisöäänin. Välimäki voitti palkinnon Helmareiden ja Kaisa Mäkäräisen nenän edestä. Välimäki yllättyi itsekin suuresti valinnastaan.

”Kiitos. Tosi, tosi hieno juttu. En osannut kyllä yhtään odottaa, että se on sykähdyttänyt näin vahvasti suomalaista urheilukansaa… Se on varmasti muuttanut mun uraa ja mihin nosteeseen se on sen jälkeen lähtenyt”, Välimäki sanailu etänä Urheilugaalassa.

Myös Vuoden läpimurto -kategoriassa Välimäki vei ykköstilan ennen toiseksi sijoittunutta moukarinheittäjä Aaron Kangasta.

Kiitospuheessaan Välimäki kiitti taustajoukkojaan äitiä, isää, tyttöystävää, valmentajia ja kotiseuraa.

Pickala Golf oli ehdolla Vuoden urheiluseura -palkinnon saajaksi, mutta palkinnon vei Tampereen Pyrintö.

Lue seuraavaksi: Kommentti: Golf on hyväksytty urheiluperheen täysvaltaiseksi jäseneksi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje