26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Korhosella ja Pulkkasella ”selvät sävelet” Dubain kenraaliharjoituksessa, sillä vain voitto riittää

SA Open kilpaillaan tänä vuonna kahteen kertaan. Tapio Pulkkanen oli mukana kisassa tammikuussa, mutta tällä viikolla hän pelaa sen sijaan Dubaissa. Kuva: Getty Images.

Euroopan kiertueen kausi huipentuu Dubaissa ensi viikolla. Viimeisistä finaalipaikoista kisataan kuluvalla viikolla Dubaissa ja Etelä-Afrikassa.

Euroopan kiertue vihelletään päätökseen 13. joulukuuta Dubaissa. Ruutulippu heilahtaa tuttuun tapaan Jumeirah Golf Estaten Earth-kentällä. Tällä viikolla pelataan samaisen klubin toisella kentällä Fire Coursella, mutta Euroopan kiertueella kisataan myös Etelä-Afrikan Sun Cityssä, Gary Player Country Clubilla.

Suomalaisista nähdään Etelä-Afrikassa vain varasijalta kisaan hälytetty Janne Kaske. Dubaissa mukana sen sijaan on koko Suomen vakituinen ET-nelikko: Mikko Korhonen, Tapio Pulkkanen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki.

Etelä-Afrikassa pelit alkavat tavalliseen tapaan torstaina, Dubaissa kisa käynnistyy poikkeukselliseti jo keskiviikkona.

Palkintoarvoltaan kisat ovat samankokoisia, mutta osallistujalistaltaan ne eivät ole yhtä laadukkaita. Siinä missä Dubaissa kentällä nähdään lukuisia kiertueen huippuja, Etelä-Afrikassa kenttää kiertävät pääosin sinänsä tasokkaan Sunshine Tourin pelaajat. Toki taitavia ET-pelaajia riittää jokunen sinnekin.

Kyllä ne pallot pitää jossain vaiheessa lyödä, jos mielii pelata hyviä pätkiä.

Vaikka Etelä-Afrikassa menestyminen lienee hitusen helpompaa, kisaavat etenkin ne pelaajat, joilla on jo jalka ovenvälissä viikon päästä pelattavaan finaaliin mieluummin Dubaissa kuin kuluttavat itseään ja valmistautumisaikaa pitkään lentoon Afrikan eteläkärjestä Arabiemiraatteihin.

Mikko Korhosen kohdalla finaalipaikka edellyttää todennäköisesti voittoa kuluvalla viikolla.

”Viimeistä viedään todennäköisesti. Voitosta tietysti pelataan ja ennen kaikkea olisi hienoa pelata voitosta täällä viikonloppuna”, hän sanoo.

Kuluva kausi on ollut hyvin erikoinen ja monella tavalla Korhosen kohdalla tavallista haastavampi.

”Oma kunto on ollut koko tämän ”korona -ajan” aika ailahteleva. Välillä pelaaminen on ollut todella hyvää ja heti perään aivan kuraa. Tenniskyynärpää on onneksi jo voiton puolella, mutta sitä kuntouttaessa meni 4–5 kuukautta käytännössä treenaamatta ja se kyllä näkyy. Kyllä ne pallot pitää jossain vaiheessa lyödä, jos mielii pelata hyviä pätkiä”, Korhonen taustoittaa.

Korhonen on sijoittunut ET:n kokonaisrankingissa 100 parhaan joukkoon viidellä viime kaudella. Kahdella viime kaudella hän on yltänyt 50 parhaan joukkoon. Näillä kaikilla kausilla hän on pelannut vähintään 21 kilpailua. Kuluvan viikon kisa on kuitenkin vasta 14:s tällä kaudella, kymmenen parhaan joukkoon hän on yltänyt kahdesti.

Niin Korhonen kuin Pulkkanenkin tuntevat Jumeirah Golf Clubin molemmat kentät hyvin. Tämän viikkoista kisakenttää enemmän kierroksia on kuitenkin kertynyt Earth-kentällä.

”Fire-kentän etuysin olen monta kertaa pelannut ja takalenkin pari kertaa. Mulla ei sinänsä ole kasattu mitään paineita ole tähän viikkoon. Voitolla luulen, että finaaliin aukeaisi paikka: selvät sävelet siis viikolle. Vähän olen svingiä työstänyt Suomessa ja se tuntuu paremmalta kuin ennen taukoa. Kyllä oma mieli jollain tavalla on jo ensi kaudessa kieltämättä”, Tapio Pulkkanen sanoo.

Myös Korhonen myöntää, että katseet on jo käännetty tulevaan kauteen. Hän aikookin käyttää Dubain kisamatkan kaikki päivät tiukkaan harjoitteluun.

”Hyvä paikka on kisata ja kelit kohdillaan. Nyt sitten lyödään niitä palloja, ja katse on tietyllä tavalla jo käännetty ensi vuoteen. Kisa tietysti pelataan normaalisti, treeniä vain on tavallista enemmän.”

Vaikka Dubai on raottanut oveaan jo turisteillekin, näkyy Covid-19 Euroopan kiertueen arjessa edelleen rajusti. Pelaajien liikkuvuutta ja sosiaalisia kontakteja rajoitetaan ja Dubaissa jopa tiukemmin kuin monessa muussa maassa.

”Täällä on tiukat toimet Koronan suhteen. Hotelleissa on ”kuplat” käytössä ja maskeja pidetään ulkonakin sakon uhalla”, Korhonen kertoo.

Kalle Samooja ja Sami Välimäki ovat jo varmistaneet paikkansa ensi viikon finaalissa. Heille kuluvan viikon kisa onkin enemmän hyvää verryttelyä kauden viimeiseen rypistykseen.

Suomalaisten lähtöajat Suomen aikaa:

Kalle Samooja 06.00
Tapio Pulkkanen 09.20
Sami Välimäki 09.40
Mikko Korhonen 09.40 (tii 10)

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje