26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Kovia kokeneelle Bezuidenhoutille uran toinen voitto European Tourilla

Christiaan Bezuidenhout otti maukkaan voiton Leopard Creek Country Clubilla. Kuva: Getty Images

Puolan ensimmäistä ET-voittoa tosissaan jahdanneen Adrian Meronkin otteista katosi rentous päätöskierroksella.

Christiaan Bezuidenhout (-14) ylsi uransa toiseen ET-voittoon Leopard Creek Country Clubilla Malelanessa sunnuntaina päättyneessä Alfred Dunhill Championshipissä. Eteläafrikkalaisen voitto oli selvä, sillä eroa toisen sijan jakaneisiin pelaajiin kertyi neljä lyöntiä.

Bezuidenhout lähti päätöspäivään kolme lyöntiä johdossa olleesta Adrian Meronkista, mutta etuysin yhdestä tuplabogista ja bogista huolimatta ero kärkeen kutistui kierroksen puolivälissä yhteen lyöntiin.

Takaysillä Bezuidenhoutin rutiini alkoi näkyä, kun ensimmäistä voittoaan tavoitelleet pahimmat kilpakumppanit putosivat yksi toisensa jälkeen kyydistä. Hän ei tehnyt sisääntulossa yhtään paria heikompaa reikätulosta, ja alitti ainoana pelaajana jokaisella kierroksella 70 lyönnin rajan.

Bezuidenhoutin varttumista huippupelaajaksi on varjostanut ikävä lapsuusajan onnettomuus, mistä hän kertoi European Tourin sivustolla vuoden 2019 maaliskuussa julkaistussa blogissa. Bezuidenhout oli menettää henkensä juotuaan vahingossa rotanmyrkkyä.

Myrkky ehti vaikuttaa hermostossa, joka aiheutti hänelle änkytyksen ja psyykkisiä ongelmia. Vaivoihin käytetty lääkitys johti amatööriaikana myös pelikieltoon. Bezuidenhoutin ei lopulta todettu käyttäneen lääkitystä suorituksensa parantamiseen, mutta yhdeksän kuukauden panna esti hänen osallistumisensa amatöörien MM-kisoihin.

Kovista kokemuksistaan huolimatta Bezuidenhout on rakentanut nousujohteista peliuraansa määrätietoisesti, ja ensimmäinen voitto European Tourilla näki päivänvalon viime vuoden Andalucia Mastersissa.

”Tuntuu uskomattomalta. Tämä turnaus on ollut lähellä sydäntäni siitä lähtien, kun pelasin sen ensimmäisen kerran. Olen aina halunnut voittaa Alfred Dunhill Championshipin, joten tällä saavutuksella on itselleni erityistä merkitystä”, pienen tauon jälkeen maailmanlistalla takaisin top 50:een nouseva pelaaja sanoi.

Toisen sijan jakaneista Adrian Meronk oli kolme ensimmäistä päivää kentän kunkku, mutta hän ei pystynyt sunnuntain johtopallossa riittävän rentoon suoritukseen. Meronkin ykköstila olisi merkinnyt kautta aikain ensimmäistä puolalaisen pelaajan saavuttamaa voittoa ET:llä.

Lopun pahimmasta sulamisesta vastasi Sean Crocker, joka olisi jälkikäteen ajatellen vienyt ratkaisun 18. reiän (par 5) birdiellä uusintaan. Sen sijaan yhdysvaltalainen löi avauksensa vasemmalle pelialueen rajan ulkopuolelle ja vielä keskeltä väylää neljännen lyöntinsä viheriön taakse veteen.

Kun isäntämaan Jayden Schaper ja Meronk joutuivat tyytymään 18:lla, päättyi Crockerin kilpailu triplastaan huolimatta varsin onnellisissa merkeissä.

Pohjoismaalaiset eivät turnauksessa kunnostautuneet: viime viikon voittaja Tanskan Joachim B. Hansen (-4) jakoi parhaana 20. sijan.

Kilpailussa ei ollut mukana suomalaispelaajia.

Lue seuraavaksi: Lapsuuden karmea virhe loi pitkän varjon nyt ET:llä loistavan lupauksen uralle

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje