16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

ET:n finaali karannut Pulkkasen ulottumattomiin, Korhosellekin ovi aukeaa enää vain voitolla

Getty Images

Suomen ET-nelikko viettää väliviikkoa, mutta on kokonaisuudessaan mukana ensi viikolla Dubaissa. Samassa paikassa pelataan parin viikon päästä kiertueen finaali, jossa nähdään varmuudella kaksi suomalaista.

Euroopan kiertueella kisataan tällä viikolla Etelä-Afrikan Leopard Creekissä. Suomalaisia ei kuitenkaan mukana nähdä. Koko nelikko palaa kentälle ensi viikolla Dubaissa, kun ohjelmassa on Golf in Dubai Championship -kilpailu Jumeirah Golf Estate -klubilla.

Jumeirah isännöi myös kiertueen finaalikisaa, joka pelataan Earth Coursella. Ensi viikolla kisataan sisarkenttä Fire Coursella.

Tavallisesta poikkeavasti ensi viikolla pelataan kaksi kilpailua, kun Dubain lisäksi kiertuetta jatketaan kolmannella peräkkäisellä viikolla Etelä-Afrikassa, nyt South African Open -kilpailun muodossa. Dubaissa kisa käynnistyy keskiviikkona, Etelä-Afrikassa normaaliin tapaa torstaina.

Niin Dubain kisassa kuin SA Openissakin jaossa on 2000 Race to Dubai -listan pistettä. Tällä viikolla Alfred Dunhill Championshipissä pöydällä on 2750 pistettä.

Suomalaisten osalta asetelma on selvä. Finaaliin ovat raivanneet jo tiensä Sami Välimäki ja Kalle Samooja. Neljää suomalaista finaalissa ei nähdä, kolmekin vain, jos Mikko Korhonen voittaa Golf in Dubai Championshipin. Tapio Pulkkaselle ovi finaaliin pysyy kiinni, vaikka Dubain kenraaliharjoituksessa tulisi voittokin.

Pulkkasella on kasassa 130,9 pistettä, kun sijalla 60 rankigissa olevan Sean Burmesterin saldo on tällä hetkellä 526,8 pistettä. Finaaliin pääsee mukaan pistelistan 60 parasta. Yleensä poisjääntejä on muutama, joten sijoilla 61–63 roikkuvat ohuen oljenkorren varassa.

Edes voitto ei kuitenkaan enää riittäisi nostamaan Pulkkasta noille sijoille, sillä palkintoarvoltaan 2000 pisteen kisasta voittaja saa 335 pistettä. Kakkoselle jaetaan 222 pistettä. Se ei todennäköisesti riittäisi edes Korhoselle, jolla on kasassa 302,4 pistettä.

Tenniskyynärpäästä kärsinyt Korhonen on pystynyt harjoittelemaan normaalisti viime viikkoina. Kokonaisuudessaan kausi on kuitenkin ollut sekä loukkaantumisten että COVID-19 -pandemian johdosta niin rikkonainen, että hän on jo kääntänyt katseensa tulevaan kauteen.

”Otan tämän Dubain kisan enemmän treenaamisen kannalta. Suunnitelmissa oli joka tapauksissa parin viikon leirijakso lämpimässä, ja tämä kisa mahdollistaa nyt sen, pystyy pari viikkoa harjoittelemaan hyvissä olosuhteissa ja tietenkin kisa siihen päälle. Se on tärkeää jo sinänsä, sillä alan pikku hiljaa jo kääntää katsetta ensi vuoteen”, Korhonen kertoi tiistaina.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje