16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

ET tekee uuden aluevaltauksen lomasaarelle: "Kyprokselta haetaan hyvää pelifiilistä"

Getty Images

Pelifiilistä jahtaava Mikko Korhonen sekä Kalle Samooja ja Tapio Pulkkanen käynnistävät kilpailunsa torstaina aamuryhmissä. Sami Välimäki pelaa ns. kuumissa ryhmissä.

Golfin Euroopan kiertueella otetaan tällä ja tulevalla viikolla askel tuntemattomaan, kun kiertueella pelataan peräkkäisinä viikkoina Kyproksella. Ensin on vuorossa Aphrodite Hills Open, ja ensi viikolla samalla kentällä pelataan Aphrodite Hills Showdown. Molempien kisojen palkintopotti on miljoona euroa. Race to Dubai -pisteitä jaossa on molemmilla viikoilla 2000.

Kisakenttä Aphrodite Hills Pafoksessa on melko tyypillinen resort-kenttä, tosin poikkeuksellisen kuvauksellisin maisemin. Pituutta sillä on 6361 metriä, ei siis erityisen paljon ET:n tasolle. Mikko Korhosella ei ollut vielä maanantaina kirkasta kuvaa siitä, minkälaisella kentällä kaksi seuraavaa viikkoa palloa lyödään.

”Kentästä ei ole vielä mitään hajua, kuulemma se on mäkinen. Koronan suhteen rajoitukset ovat päällä normaalisti, eli kuplassa eletään edelleen”, Korhonen kertoi.

Korhonen on kärsinyt kipuilevasta tenniskyynärpäästä pitkin syksyä. Vaikka vaiva ei ole akuutti tällä hetkellä, on se vaikuttanut harjoitteluun usean kuukauden ajan.

”Olen jo sillä tavalla kääntänyt katseet ensi vuoteen, että nyt laitetaan kyynärpää ensin kuntoon ja lisätään sen jälkeen pikkuhiljaa treeniä. Pelin taso on jo laskenut aika paljon, kun en ole pystynyt lyömään palloja normaaleja määriä. Vammat vetävät myös svingiä vähän väärille urille.”

Korhonen on mukana molemmissa Kyproksen kisoissa, mutta ei ole vielä tehnyt päätöstä sen suhteen, miten tulee osallistumaan marras–joulukuussa Etelä-Afrikassa pelattaviin kolmeen kilpailuun.

”Nyt täytyy vain tunnustella rauhassa, miten käsi kestää treenaamista ja pelaamista, ja loppukauden suunnitelmat tehdään sen mukaan. Täältä Kyprokselta haen hyvää pelifiilistä ja mahdollisimman paljon toistoja.”

Korhonen käynnistää kilpailunsa torstaina kello 8.15 paikallista ja Suomen aikaa. Pelikavereikseen hän saa Tanskan Thorbjørn Olesenin ja Ruotsin Marcus Kinhultin. Tapio Pulkkanen ampaiseen kentälle tuntia myöhemmin ja Kalle Samooja starttaa 10.20.

Sami Välimäki avaa kilpailunsa niin sanotusti kuumissa ryhmissä. Samassa ryhmässä pelaavat englantilaiset Sam Horsfield ja Andy Sullivan. Koko kolmikko on Race to Dubai -listalla 18 parhaan joukossa, Välimäki sijalla 16.

Jos kolmikon peli lainkaan kulkee, luvassa on todennäköisesti hyvin ruutuaikaa suomalaisten katsojien iloksi. Kolmikon ensimmäinen kierros käynnisty torstaina kello 11.40.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje