16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Yksi upotus kaiken muuttaa voi – eaglesta virtaa saanut Rahm taistelee kauden kolmannesta voitosta

Jon Rahm koki perjantain kierroksella ketsuppipulloilmiön. Kuva: Getty Images

Iso menestys Zozo Championshipissä saattaa viedä Jon Rahmin takaisin maailmanlistan kärkeen.

Jon Rahmin eagle Sherwood Creek -kentän 11. reiällä Zozo Championshipin toisella kierroksella saattaa osoittautua vielä käänteentekeväksi kilpailun lopputuleman kannalta. Hän oli pelannut perjantaina ensimmäiset yhdeksän reikää parissa, eikä näyttänyt millään tavalla viikonvaihteen menestyssuosikilta.

Simsalabim, 1,5 kierrosta myöhemmin hän on tappelemassa tosissaan Los Angelesin liepeillä pelattavan kilpailun voitosta.

Edellisviikkoa muistellessa, Rahm jäi CJ Cupissa puttitilaston häntäpäähän, eikä kulmarauta näyttänyt toimivan Sherwood Creekillä paljon paremmin. Espanjalainen hävisi kisan ensimmäisellä kierroksella niin sanotulla strokes gained -matematiikalla muille pelaajille keskimäärin 1,3 lyöntiä viheriöillä.

Myös toisen kierroksen etuysin vaati 16 puttia, kunnes tuli aiemmin mainittu 11. reikä ja siellä alle seitsemän metrin etäisyydeltä upotettu eagle.

”Edelliset 5,5 kierrosta putterini oli aivan jäässä, enkä saanut mitään sisään. Tuo eagle vapautti tunnelman, ja aloin upottaa lisää putteja. Ykkösellä ja kakkosella (birdie ja eagle) lauantaina upottamani putit olivat avain momentumiin ja itseluottamus kohosi edelleen. Mistään teknisestä asiasta ei kuitenkaan ollut kysymys”, Rahm sanoi.

Lyönnin päähän kärjessä jatkavaa, toista puttipelissään uuden oivalluksen löytänyttä Justin Thomasia (-19) jäljessä oleva Rahm teki kolmannella kierroksella eaglen ohella seitsemän birdieä. Tuloksellaan 63 hän jakoi päivän kovinta noteerausta Russell Henleyn kanssa.

Rahm tavoittelee Zozo Championshipissä vuoden kolmatta voittoaan, joka saattaa nostaa hänet maailmanlistan seuraavassa päivityksessä ohi kärjessä olevan ja koronan vuoksi sivussa olevan Dustin Johnsonin.

Eurooppalaisista myös Englannin Matthew Fitzpatrick (-15) mahtuu top 10:een jaetulla seitsemännellä sijallaan.

Lue seuraavaksi: Uuden puttivalmentajan niksit purevat – Justin Thomas kiilasi paalulle

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje