16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Matilda Castrenilla birdiet tiukassa LPGA Tourilla – näköyhteys top 10:een säilyi

Matilda Castren ei ollut lauantaina terävimmillään. Top 10 -sijoitus on silti edelleen realistinen. Kuva: Getty Images

Castren saa päätöskierroksella seuraa LPGA:n todellisesta ikonista.

Matilda Castren ei ollut Georgian osavaltiossa Greensborossa pelattavassa LPGA-kiertueen turnauksessa kahden edellisen päivän kaltaisessa vedossa. Hän käytti kilpailun kolmanteen kierrokseen 73 lyöntiä, ja menetti paikkansa kärkikymmenikössä.

Aiemmilla kierroksilla yhteensä kymmenen birdieä tehnyt Castren joutui tyytymään lauantaina kahteen birdieen, joista maukkaampi tuli Great Waters -kentän 17. (par 3) reiällä. Bogeja hänelle kirjattiin yhteensä kolme kappaletta.

Castren jakaa 54 reiän jälkeen 18. sijaa. Eroa paalupaikalla jatkavaan USA:n Ally McDonaldiin on kahdeksan lyöntiä. Yhdeksättä sijaa jakavat pelaajat ovat kahden lyönnin päässä.

Espanjan Carlota Ciganda (-10) on LPGA Drive On Championshipissä parhaana eurooppalaisena neljäntenä. Myös Ruotsin Pernilla Lindberg (-7/T9) mahtuu top 10:een.

Kahdeksatta kilpailuaan LPGA Tourilla pelaava ja seitsemännen kerran jatkokierroksilla mukana oleva Castren on sijoittunut pääkiertueella parhaimmillaan 23:nneksi, aiemmin lokakuussa käydyssä major-kilpailussa LPGA PGA Championshipissä.

Hän saa sunnuntain kierrokselle seuraa LPGA:n todellisesta ikonista, Cristie Kerristä. Lyönnin verran Castrenin takana oleva 43-vuotias yhdysvaltalainen on voittanut pitkällä ja hohdokkaalla urallaan 20 turnausta LPGA:lla, näistä kaksi on major-titteleitä. Ensimmäisen voittonsa pääkiertueella hän otti jo 18 vuotta sitten.

Myös LET:n puolella Ranskan avoimet kolme vuotta sitten voittanut Kerr on pelannut yhdeksän kertaa USA:n ja Euroopan välisessä haasteottelussa, Solheim Cupissa. Näissä on hän haalinut joukkueelleen yhteensä 21 pistettä.

Castren, Kerr ja USA:n Lindsey Weaver lähtevät kilpailun neljännelle kierrokselle kello 16.33 Suomen aikaa.

Lue seuraavaksi: Hienon loppukirin esittänyt Castren jatkaa taistelua kärjen tuntumassa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje