16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LET Access Series

Tiia Koivisto aloitti ryhdikkäästi ranking-voiton metsästyksen

Tiia Koivisto on Lauro Golfissa toisella sijalla ensimmäisen kierroksen jälkeen. Kuva: LET Access Series

LETAS-kiertueen kokonaiskilpailun voitto kohentaisi mukavasti Koiviston ensi kauden LET-kategoriaa.

Tiia Koivisto esitti vahvaa peliä Espanjan Malagassa käynnistyneen LET Access Series -kiertueen turnauksen avauspäivänä. Hän käytti kuusi birdieä ja kaksi bogia sisältäneeseen kierrokseen 68 (-4) lyöntiä, joka riittää 18 reiän jälkeen toiseen sijaan.

Koivisto on tällä kaudella yhden voiton ottanutta ja viime viikolla niukasti uusinnan ulkopuolelle jäänyttä ranskalaisamatööri Agathe Laisnea lyönnin perässä.

Mäntsäläläinen johtaa kiertueen rankingia ennen Lauro Golfissa pelattavaa päätösturnausta lähes 3500 pisteellä ennen Sanna Nuutista, joka ei ole kisassa mukana. Lähin uhka, Englannin Cara Gainer pelasi tiistaina tuloksen 72 (par) ollen jaetulla 14. sijalla.

Koivistolle riittää Santander Golf Tour Lauro -kilpailussa rankingin voittoon neljäs sija riippumatta muiden sijoituksista. Myös  viime viikon voittajalla, Espanjan Luna Sobron Galmesilla on teoriassa mahdollisuudet viedä kokonaiskilpailu nimiinsä.

LETAS-rankingin voitto olisi Koivistolle arvokas, sillä se toisi hänelle ensi kaudeksi täyden kortin Ladies European Tourille.

Tuloksen 72 (par) lyönyt Karina Kukkonen jakaa 14. sijaa. Par-tilanteessa on myös kierrostaan 14 reikää pelannut Elina Nummenpää. Amatööri Emilia Tukiainen (T43) on 15 reiän jälkeen tilanteessa kolme yli.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje