16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Entinen tyttö

Koira mukaan vai ei? – Näille kentille karvacaddie kelpaa

Monenlaisia tunteita liikkui bittiavaruudessa, kun kaipailin kesäkuisessa jutussani koiraystävällisiä golfkenttiä. Golfpisteen toimituksen mukaan reaktioita kertyi harvinaisen runsaasti. Se aina kirjoittajaa lämmittää, tulipa risuja tai ruusuja. Tylsintä on välinpitämättömyys.

Siitä ei tosiaankaan voi lemmikkikeskustelijoita moittia.

Facebook-kyselyssä vaakakuppi painui selkeästi koiran puolelle. 356 vastaajaa toivottaisi koirat tervetulleiksi golfkentille ja 48 kieltäisi.

Tämä ei tietenkään ole koko totuus. Kaikki golfarit eivät pyöri somessa saati että kommentoisivat lukemaansa.

Myös koirakielteisissä kannanotoissa oli hyviä pointteja perusteluina. Jos Facebookin mielipiteiden määrä jotain tosielämästä kertoo, niin kentillä liikkuu kuitenkin koiramyönteisiä pelaajia enemmän kuin koiranvihaajia – ja väliinkin mahtuu monenlaisia mielipiteitä.

Seuraavassa muutama esimerkki ääripäistä, ja lisää löytyy alta Golfpisteen facebook-sivulta.

Näin tuumii aktiivinen koiragolfari:

Kierrän koirani kanssa yhdessä noin 50-60 kierrosta kesässä. Kun lähden vieraskentälle pelaamaan, niin yhtenä ratkaisevana kriteerinä on, että koiran saa ottaa mukaan kierrokselle. Olen pelannut koirani kanssa viime vuosina yli 10 kentällä Suomessa. Totta kai pelaan myös ilman koiraa, mutta yleensä koiran kanssa. Koirani on pelannut kanssani jo 5 vuotta, joten se osaa käyttäytyä golfkentällä paremmin kuin useimmat golfaajat.”

Tällainen todistus vieraiden koirien kenttätoimia vierestä seuranneelta pelaajalta:

Kertaakaan en ole nähnyt kentällä huonosti käyttäytyvää koiraa tai koiran jätöksiä, vaikka varotoimenpiteenä nyt roskakoritkin on viety pois!

Kielteiseen kantaan päätyneen kokemukset taas ovat karumpia:

Mulla on kaksi huonoa kokemusta koiran mukana olosta kierroksella. Koira haukkui erilaisia muita luontokappaleita, säntäsi jäniksen perään niin että bägi kaatui, karkasi hihnasta irrallaan, pureskeli palloni jne. Pidetään kukin harrastus omanaan. Joka tapauksessa pitää olla muun ryhmän suostumus koiran kanssa pelaamiseen. Ps. mun lupaa ei ihan helposti irtoa.

Kysyimme myös kentiltä

Kun aihe kirvoitti vilkkaan somekeskustelun, tuntui tarpeelliselta kysyä myös golfkenttien kantaa. Tavoitteena oli listata Suomen koiramyönteiset kentät palveluna pelaajille. Tyngäksi lista jää, mutta jotain faktaa sentään onnistuttiin kokoamaan, kun lähetimme juhannuksen tienoolla sähköpostikyselyn kaikille noin 130 golfkentälle.

Vastausaikaa oli viikon verran. Sehän ei riittänyt mihinkään.

Kymmenkunta vastausta tuli heti ensipäivinä, mutta sitten hiljeni. Tuntui, muutamin poikkeuksin, että nopeimmin vastasivat vain ne kentät, jotka suhtautuvat koiran kanssa pelaamiseen itsestäänselvän myönteisesti.

Uusimme kenttäkyselyn elokuussa. Tulos: Eipä hurraamista. Vain muutama vastaus lisää. Yleensä vaikeneminen on myöntymisen merkki, mutta tässä asiassa en uskalla niin optimistisesti tulkita.

On ymmärrettävää, että kentillä on kiihkeimpään sesonkiaikaan muutakin tekemistä kuin vastailla kyselyihin, mutta silti hieman hämmästyin. Koirakysymyshän liittyy asiakastyytyväisyyteen, olipa kyse karvaturrin kannattajista tai vastustajista.

Jos itse hallinnoisin golfkenttää, olisin kyllä kiinnostunut.

Pelaajana pohdin joka vuosi erikseen, mistä hankin pelioikeuden ja millaisille maakuntakentille kaudella matkailen. Kotikentän valinnassa mahdollisuus pelata koiran kanssa painaa vaa’assa luultavasti vuosi vuodelta yhä enemmän, jos pelaamisen painopiste asettuu ikääntyessä yhä useammin lähimaisemiin.

Siksi erityiskiitos kaikille, jotka vaivautuivat vastaamaan kyselyymme. Se kertoo, että asiakas kiinnostaa.

Toistakymmentä myönteistä

Kyselyn perusteella koiran kelpuuttavia ja koiragolfin säännöt eri tavoin määritelleitä kenttiä löytyi yksitoista kappaletta: Pickala, Nevas, Kultaranta, Santa Claus, Tarina, Virvik, Kalajoki, Lakeside, Hiisi, Hirsala ja Ålands Golfklubb, jossa koiragolf on ok muttei klubin kilpailuissa, mikä onkin järkevää. Tammer-Golfissa koiran kanssa pelaamista ei ole erikseen sallittu, mutta ei myöskään kielletty.

Kokemuksesta tiedän, että koiran kanssa pelaamaan pääsee myös Vuosaaressa, Rönnäsissä, Kymen Golfissa ja Holiday Club Saimaassa, vaikkeivät nuo kyselyyn vastanneetkaan. Ehkä – toivottavasti – muitakin on.

Myönteisesti koiragolfiin suhtautuvilla kentillä on hyvin samansuuntaiset pelisäännöt: koiran pitää olla kentällä kytkettynä, se ei saa häiritä liikkeillään tai haukullaan pelaajia/peliä ja sen jätökset on omistajan korjattava pois. Omistajan pitää myös tietää, soveltuuko oma koira luonteeltaan ja käyttäytymiseltään golfkentälle. Koira etenee hänen vastuullaan ja hallinnassaan.

Koira ei saa kaivella mitään eikä päästä bunkkereihin tai griineille – seikka, jonka pitäisi olla itsestäänselvyys kaikille koiranomistajille.

Lakesiden vastauksessa asia ilmaistaan hyvin: ”Koiralta (tai siis koiran omistajalta) edellytetään samalla tavalla kenttää kunnioittavaa käyttäytymistä kuin pelaajiltakin. Kierroksen jälkeen kentän pitää olla moitteettomassa kunnossa.”

On myös hyvä muistaa, että koirat eivät ole Golfliiton tai kentän vakuutuksen piirissä.

Jos koira joutuu vaaratilanteeseen kentällä, vastuu on omistajan, ei palloa lyöneen pelaajan, sanotaan Tarinagolfin koiraohjeissa.

Hirsalassa arvellaan, että koirien kanssa pelaaminen toimii, kunhan se pysyy maltillisissa mitoissa. Liian monta koiraa kentällä voi aiheuttaa vaaratilanteita, jos koirat innostuvat toisistaan tai pelästyvät.

Golfkenttä ei ole koirapuisto

Vain kaksi kenttää nosti tassun pystyy koirille. Perustelut ovat kelpoiset.

St.Laurence Golfissa on kokeiltu pari vuotta sitten Koiramaanantaita muutaman kerran kuukaudessa Kalkki-Petterin etuysillä, osallistujina 2-4 niin sanottua koiraryhmää. Kokemus ei kannustanut tekemään ideasta perinnettä.

Espoon Ringside Golfissa on kokeiltu jopa kilpailua koiranomistajille, jolloin lähdössä oli mukana koiria. Kokemukset eivät sielläkään olleet myönteisiä, ja niinpä Rinkussa päädyttiin koirakieltoon. Ehkä tärkeämpi syy päätökseen on kuitenkin Rinkun ympärillä lisääntynyt pientaloasutus. Kenttä ei halua antaa naapurustoon viestiä, että golfkenttä on koirapuisto.

Runsaista koirakieltotauluista huolimatta asiaton liikkuminen kentällä on aiheuttanut jonkin verran vaaratilanteita.

Täydennän jälleen kokemuksesta, vaikkeivät kyselyyn vastanneetkaan, että myöskään näille kentille ei ole asiaa koiran kanssa: Viipurin Golfin Etelä-Saimaan ja Kahilanniemen kentät, Hirvihaara ja Gumböle.

Tiiaikaa varaamassa

Kun varaan aikaa koiramyönteiseltä kentältä, se ei välttämättä aukaise tietä kentälle, ellei tieto koirasta kulje caddiemasterilta muille peliryhmään aikoville. Kentillä näet usein vaaditaan, että samassa lähdössä olevilta pelaajilta on oltava suostumus koiran mukaan ottamiseen.

Esimerkiksi Hirsalassa koiran kanssa saa pelata ruuhka-aikojen ulkopuolella erillisellä luvalla. Jos samassa ryhmässä on pelaajia, jotka eivät halua pelata koiran kanssa, on koiran omistajineen väistyttävä.

Tarinassa koiravaraukset merkitään NexGolfiin. Kun lähtöaika on varattu, on ilmoitettava caddiemasterille koiran mukanaolosta (tämä ei kuitenkaan ole pakollista). Tieto merkitään lähdön infoon, joka näkyy varauskalenterissa. Koiravaraus voidaan tehdä vain kokonaan tyhjään lähtöön.

Hiisi-Golfiin koira pääsee kierroksille kaikkina aikoina samoin perustein kuin muillekin koiramyönteisille kentille. Mikäli koiran kanssa pelaaminen yleistyisi nykyisestä, koirakaksikoille saatettaisiin kuitenkin suositella tiettyjä lähtöaikoja päivästä.

Dog Fee karvacaddielle?

Raha on tiukassa joka paikassa, myös golfyhteisöissä. Kysyimme kentiltä myös sitä, voisiko koira-asiakkaista saada lisätienestiä? Nykytilanteessa ajatus ei vastaajia juuri innosta, kun koiragolf on aika vähäistä.

Esimerkiksi Virvikissä ajatellaan, että koiran kanssa pelaaminen on palvelu pelaajalle. Hän saa pelata golfia ja koira saa samalla ulkoilla, ehkä myös viilentyä vesiesteessä.

Jos kysyntä kasvaa, pienen hinnankin (5-20 euroa) koiran kierrokselle voisi ehkä pistää, arvellaan puolestaan Hirsalassa.

Ideoitakin syntyi: Kilpailu/tapahtuma, johon saa osallistua vain koiran kanssa? Kenttäalueella jäljestysharjoitus golfkierroksen yhteydessä? Koiralle sopiva eväspaketti ja vesikuppi golfkierrokselle? Hirsalasta muistutetaan ihan oikein, että myös koiran nälkä ja jano ovat omistajan vastuulla kierroksen aikana.

Luultavasti dog fee ei toteudu lähiaikoina. Kaveri ja ihmiscaddiekin pääsevät kentälle ilmaiseksi, miksei siis koiraystävä.

”Emme missään nimessä ota lisämaksua mukaan tulevasta caddiesta, oli hänellä sitten enemmän tai vähemmän karvaa”, luvataan Nevaksesta.

Koiragolfari kommentoi

Rinkun perustelut koirakiellolle pätevät varmaan laajemminkin taajamissa. Metsän ja peltojen keskelle koiragolf sopii paremmin kuin omakotialueen keskelle.

Sen sijaan ajatus koira+pelaaja -kaksikolle järjestetyistä kilpailuista, joissa olisi monta koiraa samassa tai edes lähilähdössä on jo lähtökohtaisesti tuhoon tuomittu idea. Siitä syntyy vain älämölöä.

Haukku on tyynenkin hauvelin tapa tervehtiä ja ilmoittaa omistajalle, että paikalla on muitakin kuin kotiväkeä. Moikattavaa olisi liikaa, jos joka tiiauspaikalla paitsi näkyisi vieraita koiria myös leijuisi edellä menevien tuoksuviestejä.

Sitten ajanvaraukseen. Kun olen varannut tiiaikaa koiran periaatteessa sallivalle kentälle, olen aina pyytänyt caddieta kertomaan koirasta etukäteen muille ryhmään aikoville, jotta he voivat päättää haluavatko samaan ryhmään.

Jos nimittäin ajan pelaamaan kotikenttää kauemmaksi ja vasta tiiboksissa ilmenee, että jollekulle karvacaddie ei käy, niin minnepä sen pistän neljäksi tunniksi. Sesonkina on vaikea saada ex tempore uutta koiramyönteistä peliaikaa samalle päivälle. Siitä voi tulla turha ja turhan kallis maaseutukeikka.

Mikähän kenttä muuten järjestää ensimmäiseksi maksullista pelipäivähoitoa koiralle, joka ei pääse golfkierrokselle? Innokkaita nuoria kesätyöntekijöitä varmaan löytyisi hauveleita ulkoiluttamaan ja leikittämään sillä aikaa, kun omistaja kiertää kenttää. Pelaaminenkin olisi rentoutuneempaa, kun tietäisi, ettei koira pitkästy yksinään kotona.

Somekommenttien kielteiset koirakokemukset liittyvät ainakin osittain siihen, että koiraa on pidetty kentällä irrallaan. Näin ei pidä koskaan tehdä, olipa koira omistajansa mielestä miten koulutettu tahansa. Omistaja ohjastaa koiraansa hihnan avulla ja määrittelee sen liikkeet, paikat, tekemiset ja sanomiset kentällä. Hanhetkin, nuo kakkakoneet, koiran pitää ajaa kentältä hihnan jatkeena, vaikka se miten mielisi spurtata vapaana kohti parvea.

Ikävät koirakokemukset eivät hevin unohdu, se on ymmärrettävää. Yksi koira on saattanut lapsena puraista ja niin on mennyt maine kaikilta loppuiäksi. Kovin arkaa tai äkkiväärää hauvaa en kentälle ottaisi, koska molemmat mielentilat aiheuttavat haukkua ja kiukkua. Koiran on oltava ihmisystävällinen, tasapainoinen ja tottelevainen. Syön vaikka pelilippikseni, jos tällainen koira häiritsisi, saati pureskelisi pelikavereita.

Koiraohjeet kotisivuille, kiitos!

Mitäpä muuta entinen tyttö toivoo kuin että kentillä paneuduttaisiin tämänkin jutun kannanottoihin talven aikana ja päivitettäisiin kotisivuille niin koiran kanssa pelaamisen ehdot ja ohjeet kuin kiellotkin.

Se on palvelus meille pelaajille, jotka matkailemme pitkin Suomea koirakierroksen toivossa. Säästymme turhilta soitoilta ja jopa turhilta reissuilta. Ja saattaapa löytyä aivan uusia kenttiä koiran kanssa bongattavaksi.

Koiramyönteisten kenttien lista kaipaa edelleen täydennystä.

Korjaus 30.9. kello 20.10: Koiramyönteisen vastauksen antaneiden kenttien joukkoon lisätty Pickala Golf.

Lue seuraavaksi: Koiran kanssa golfkentälle – miksi ei?

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (6 kpl)