26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LET Access Series

Sanna Nuutiselle kauden neljäs top 10 -sijoitus Sveitsistä

Sanna Nuutinen jäi neljä lyöntiä kisan uusintaan oikeuttaneesta paikasta. Kuva: Tristan Jones/LET

Pia Babnik menetti päätöspäivänä turvallisen tuntuisen etumatkansa ja hävisi uusinnassa ranskalaisamatöörille.

Sanna Nuutinen (-5) sijoittui kuudenneksi Golf de Lavaux -kentällä Sveitsissä päättyneessä LET Access Series -kiertueen turnauksessa. Molemmilla kenttäpuoliskoilla yhden birdien ja yhden bogin tehnyt Nuutinen pelasi kilpailun päätöspäivänä tuloksen 72 jääden uusinnasta neljän lyönnin päähän.

Kyseessä oli kahdella ensimmäisellä kierroksella tulokset 69–70 pelanneen Nuutisen neljäs top 10 -sijoitus kuluvalla kaudella. Kolme muuta ovat tulleet viimeisen kuukauden sisällä: hän ylsi kahdessa Ladies European Tourin kilpailussa kolmanneksi ja otti voiton syyskuun alussa LETAS-kiertueen ohjelmaan kuuluneessa Flumserberg Ladies Openissa.

Viime viikolla uransa ensimmäisen LETAS-voiton saavuttaneen Tiia Koiviston (-2) vire Sveitsin turnauksessa oli niin ikään laskusuuntainen. Tuloksella 68 aloittaneen Hirvihaaran Golfin pelaajan kaksi jälkimmäistä kierrosta sujui 73 lyönnillä, ja hän jakoi 11. sijan.

Leena Makkonen ja Elina Nummenpää (+4) mahtuivat niukasti 30:n joukkoon, Niina Liias (+13) oli 51:s.

Slovenian Pia Babnik (-9) lähti Lavaux Ladies Openin päätöspäivään viiden lyönnin etumatkalta pelattuaan toisella kierroksella upean yhdeksän alle tuloksen, 63. Hän käytti perjantain kierrokseensa 12 lyöntiä enemmän, ja päästi ranskalaiset Agathe Laisnen ja Agathe Sausonin tasoihin. Amatöörien kirjoissa oleva Laisne veti lopulta playoffissa pisimmän korren.

Koivisto ja Nuutinen jatkavat LET Access Series -kiertueen rankingin kärkikaksikkona. Seuraava LETAS-kilpailu pelataan lokakuun puolivälissä Espanjassa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje