16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Mikko Korhonen palaa kisakentille Irlannissa, mutta käsivamma rajoittaa edelleen harjoittelua

Korhosen on tarkoitus pelata kolme peräkkäistä kilpailua Britteinsaarilla. Tällä viikolla hän on kisan ainoa suomalainen.

Mikko Korhonen palaa tositoimiin neljän viikon mittaiselta kisatauolta Pohjois-Irlannin Ballymenassa käynnistyvässä Irish Open -kilpailussa torstaina. Korhonen on lepuuttanut kipeytynyttä kyynärpäätään koti-Suomessa.

”Intoa riittää! Käsi ei ole vielä kunnossa. Aika rajoitettua treeniä teen, mutta pelaaminen on ok, kun ei tule lyöntejä peräkkäin”, Korhonen kertoo.

Kilpailu käynnistää kolmen viikon peräkkäisen viikon kisaputken. Irlannin jälkeen Korhonen pelaa rahakkaassa, Euroopan kiertueen Rolex Seriesiin lukeutuvassa Scottish Openissa lokakuun ensimmäisellä viikolla ja sen jälkeen vuorossa on niin ikään Rolex Seriesiin kuuluva BMW PGA Championship Wenworthissa Englannissa.

”Kolme viikkoa on tarkoitus vetää, joten täytyy ottaa rauhassa ja kuulostella kyynärpään kuntoa. Pallojen lyöminen selvästi kipeyttää sitä vielä, jonkun verran tietty pakko lyödä, jos mielii pelata jotain tulosta.”

”Ensi viikolla onneksi on oma fysio (Pierre Johanson) jo käytössä. On se täällä tälläkin viikolla paikalla, Marcus Kinhultin caddiena. Valitettavasti minuun se ei saa vielä koskea”, Korhonen kertoo.

Vaikka kisa pelataan Irlannissa, ei kisakenttä tällä kertaa ole perinteinen links, vaan puistomainen Galgorm Castle Golf Course. Kokenut suomalainen on innoissaan kentästä.

”Todella hyvä baana täällä! Tiukat raffit ja kapeat väylät. Loistavat greenit myös. Keli on myös aika viileä ja tuulinen, se ei ole täällä suuri yllätys, joten tiukka haaste on edessä”, hän sanoo.

Kilpailun palkintopotti on 1,25 miljoonaa euroa. Mukana ei ole muita suomalaisia.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje