26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Kytäjän South East aukesi virheettömille viheriöille – normaalinopeuksiin päästään parissa viikossa

South East -kentän kakkosreiän griini uudessa loistossaan.

Kenttämestari Antti Koskela huokui avajaispäivänä tyytyväisyyttä.

Viime vuoden syksystä asti suljettuna ollut Kytäjä Golfin South East -kenttä avattiin perjantaina jälleen pelattavaksi. Kevään ja alkukesän aikana toteutettu suuri griiniremontti on saatu onnellisesti päätökseen, ja Kytäjällä päästään pelaamaan pitkän tauon jälkeen taas kahdella kentällä.

Uudistuneen South Eastin avauslyönnin suoritti itseoikeutetusti remontin ansiokkaasti läpi vienyt Kytäjän kenttämestari Antti Koskela. Hän pääsi kokemaan oman työnsä jäljen päivän ensimmäisessä peliryhmässä ja huokui tyytyväisyyttä.

”Kyllä se työ, jonka porukka on tehnyt, näyttää hyvältä, kun sitä pääsee näin pelaajan näkökulmasta katselemaan”, Koskela sanoi.

Hän harmitteli ainoastaan sitä, ettei griinejä voitu virittää vielä avauspäiväksi normaalinopeuksille. Siirtonurmen asennuksen jälkeen kesäkuun lämpimät olosuhteet olivat griinien pelikuntoon saattamiseksi pitkään ihanteelliset, mutta viimeisen pari viikon sateet ovat tehneet kentästä kauttaaltaan pehmeän. Viheriöiden stimpmeter-lukema oli perjantaiaamuna 7,5, ja Koskela arvioi, että lukema nousi päivän aikana viheriöiden kuivuessa noin kahdeksaan.

South Eastin uudet viheriöt ovat pinnaltaan virheettömiä.

”Olen asettanut itselleni tavoitteeksi, että mikäli olosuhteet vain sallivat, kahden viikon kuluttua viheriöt ovat jo naisamatöörien kisanopeuksissa, stimpinä noin 9,5–10”, Koskela sanoi.

Kytäjällä piti pelata kahden viikon kuluttua naisamatöörien EM-kisat, jotka kuitenkin siirrettiin Sloveniaan Kytäjän remontin alkamisen viivästyttyä keväällä koronaviruspandemian aiheuttamien ongelmien vuoksi. Koskelan mukaan South Eastin viheriöitä nopeutetaan vähitellen, ja niiden normaalinopeus asettuu jatkossa noin 10:n ja 11:n jalan väliin.

”En ole ikinä nähnyt kenenkään asettelevan divotteja niin hyvin paikoilleen kuin tänään.”

South Eastin griinit olivat avauspäivänä ruoholtaan virheettömät, vaikka griineistä ei niiden hitauden vuoksi vielä täyttä tuntumaa saakaan. Siirtonurmisuikaleiden saumarajoja ei millään viheriöllä enää näkynyt.

Koskelan mukaan griiniruoho ei pelkästään näytä hyvältä, vaan myös voi hyvin. Profiilikairalla otetut näytteet kertovat, että touko-kesäkuussa asennettu rönsyrölli on juurtunut erittäin hyvin, eikä erityisiä ongelmia ole enää odotettavissa.

Profiilikairalla voidaan tutkia griiniruohon juurtumista. Antti Koskela näyttää sormella kohtaa, johon asti uusien griinien rönsyrölli on jo juurtunut. Kohdasta alaspäin näytteen multakerros murtuu, kun ruohon juuristo ei pidä sitä koossa.

Remontin yhteydessä griinien muoto pyrittiin säilyttämään pitkälti entisellään, mutta joitakin muutoksia osaan viheriöistä tehtiin. Viidennellä reiällä jyrkimpiä muotoja pehmennettiin, ja seitsemännelle griinille saatiin uudelleenmuotoilun jälkeen aiempaa enemmän lipunpaikkoja. Kuudennellatoista reiällä puolestaan paikattiin viheriölle ajan myötä syntynyt painauma.

Harvinaisen mausteen perjantain avauskierrokselle toi se, ettei noin yhdeksän kuukautta suljettuna olleella kentällä ollut ensimmäistäkään lyönti- tai alastulojälkeä, ei viheriöillä eikä väylillä. Griiniremontin aikaan South Eastia on voitu hoitaa sujuvasti kentänhoidon ehdoilla ja ilman pelaamiseen aiheuttamaa rasitetta. Mitään erityisiä toimenpiteitä ei kuitenkaan ole tehty, vaan normaalit hyvän kentänhoidon toimenpiteet ovat riittäneet.

Pelipintojen virheettömyys johti ainakin päivän ensimmäisessä peliryhmässä tavallistakin huolellisempaan jälkien paikkaamiseen, mikä jopa vähän huvitti kenttämestaria.

”En ole ikinä nähnyt kenenkään asettelevan divotteja niin hyvin paikoilleen kuin tänään”, Koskela virnuili.

Kentänhoidossa Kytäjällä voidaan onnistuneen griiniremontin jälkeen viettää hetken aikaa tavallisempaa arkea, mutta keskuksen voimakas kehittäminen jatkuu. Uuden majoituskapasiteetin rakennustyöt ovat täydessä vauhdissa ja lisää vuodepaikkoja valmistuu jo kuluvan kesän aikana. Kauteen 2022 mennessä klubin läheisyydestä löytyy jo yhteensä 70 majoituspaikkaa.

Golfkenttien ja Kytäjällä tarjolla olevan golfelämyksen kehittäminen jatkuu puolestaan tiiviissä yhteistyössä Mikko Ilosen uuden kenttäsuunnitteluyrityksen Ilonen Designin kanssa. Ilonen Design tekee muun muassa South East -kentälle uuden master planin.

”Tähtäämme määrätietoisesti Pohjois-Euroopan johtavien golfkeskusten joukkoon, ja tavoite vaatii pientenkin yksityiskohtien jatkuvaa kehittämistä”, Kytäjä Golfin toimitusjohtaja Jukka Koivu totesi.

South East -kenttä on tiistaihin asti Kytäjä Golfin osakkaiden pelattavissa. Vieraspelaamiselle kenttä aukeaa keskiviikkona 15. heinäkuuta.

Lue seuraavaksi: Ilonen Design laatii Master Planin Kytäjälle, jonka tavoite on nousu Pohjois-Euroopan ykköskentäksi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje